Valmis sarja, hyppykeppi ja kirves

Näyttelyssä lupasin tehdä uuden pienen sarjan yhdestä kuvasta, joka oli siellä esillä. Olin niin täpinöissäni tilauksista, että vähän unohdin miksi siitä työstä synyi alunperinkin vain pieni sarja. Sitä oli pirun vaikea vedostaa.

Arvatkaa vain alkoiko vähän ahdistaa, kun töiden teko venyi ja venyi?Tai no, Aino ja Eevi saatoivat huomatakin, että alkoi. Lupauksesta on kaksi kuukautta! Heti näyttelyn jälkeen oli tietysti sellainen onnellinen mutta väsynyt grafiikkaähky, ettei voinut aloittaa mitään. Ja sitten syötiin omenapiirakkaa, tein sekalaisia kokeiluja mistä mikään ei oikeen onnistunut.. Ja viimein tiesin Miten se työ kuuluu tehdä, mutta oikea paperi loppui.

Kului taas pari kolme viikkoa ja tiistai-iltaa hämmentävän nopeasti.

Ja tänään mulla on valmis neljän työn sarja!! Täsmälleen neljä valmista, suoraa, signerattua kuvaa. Käyn ihan ylikierroksilla niinkuin aina hyvän autotallipäivän jälkeen. Olen niin tyytyväinen! Ja kaksi vedosta sai jo uuden hyvän kodin, yksi jää mulle, ja viimeinen toivottavasti päätyy myös yhteen hyvään kotiin. Ihanaa, koko juttu on finito, lopullisesti. Tuhosin laatat.



Suosittelen lämpimästi jokaiselle graafikolle tehtäväksi silloin tällöin. Tarvitset esimerkiksi hyppykepin ja kirveen. Tekee hyvää sielulle saattaa jotkut työt ihan kokonaan loppuun. Ähäkutti, kukaan ei enää saa siitä lisävedoksia!

Mullistava vaahtomuovi ja epäilyttävä hartsilaatikko

Kahdeksan kerran metalligrafiikkakurssi on nyt ohi. En sitten malttanut pidättäytyä vain viidessä kerrassa Roserin kanssa, vaan kävin lopulta täysimittaisen kurssin, ja otan sitten erikseen vielä kolme opetustuntia mezzotintapyhimykseltäni Andrealta. Kurssin saavutukset voisi tiivistää seuraavanlaiseen listaan: auttava espanjankielinen sanasto grafiikan tekemisestä, suunnaton tekemisen into, omien tarvikkeiden hankinta, keski-ikäisiä grafiikkatätikavereita, avec-kutsu Estampa Madrid -tapahtumaan ja paljon uusia hämmentäviä tapoja tehdä tutut asiat. Ajattelin nyt kertoa teille jotain näistä hämmentävistä täkäläisistä tavoista. Syventäviä opetussessioita sitten kasvotusten, tietenkin!

Ensinnäkin. Suuri ero on makulatuuripaperien ja trasselin täydellinen puuttuminen. Trasselin sijaan ateljeessa käytetään erilaisia hihanpätkiä ja muita lumppuja. Sukkiakin ehkä voisi. Ne kestävät aika pitkään. Makulatuuripaperi korvataan vedospaperien kuivausvaiheessa pyyhkeellä, joka kuulemma pestään noin viikon välein. Prässissä on pari silkkipaperia suojaamassa huopia, mutta niitä ei vaihdeta juuri koskaan. Kaikki ovat niin siistejä vedostajia, että sille ei ole tarvetta. Kaikki myös käyttävät vedostuksessa sellaista muovikalvoa, johon on piirretty laatan ja vedospaperin ääriviivat, jotta kohdistaminen ei olisi temppuilua. Kaikki nämä tavat voisin ottaa omakseni jatkossakin. Ainoa juttu on se, että voi olla kovan työn takana oppia siistiksi. Ai niin, siisteys syntyy siitä, että vedostusvaiheessa laattaan kosketaan aina puhelinluettelon sivuista revityillä paperinpaloilla (universaalia!), vaikka olisi hanskat kädessä. Laatta pyyhitään paperilla molemmilta puolilta puhtaaksi ja kantit pyyhitään lopuksi varoen kangaslumpulla.

Sen sijaan asia, mitä en vielä mukisematta hyväksy, on hartsilaatikko. Hartsilaatikko toimii siten, että laatikon sivussa on kampi, jota veivataan rajusti ennen käyttöä. Se pöllyttää laatikkoon sakean hartsisumun. Sitten avataan laatikon luukku ja sujautetaan sellaiselle ritilälle kuparilaatta. Luukku suljetaan ja annetaan hartsisumun laskeutua laatalle. Teoriassa nerokasta, mutta hartsilaatikko petti minut ensimmäisellä käyttökerralla, ryökäle! Akvatintasta tuli ihan huono. Pisin syövytysaika näyttikin ihan avosyövytykseltä. Seuraavan akvatintani teinkin sitten omin käsin pölläytellen. Hartsi on laitettu sellaiseen isoon purkkiin, jonka suu on peitetty huokoisella kankaalla. Purkista sitten töpsytellään hartsirakeita vähän niin kuin jotain talkkia. Se oli ihan ok, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvä kuin suomalaiset hartsinyytit. Akvatintasta tuli erinomainen (ks. ex libriksen laatta alempana).

Mullistavaa on myös carborundumin tekeminen. Jotenkin olin kuvitellut, että gesso-carborundum mössön levittäminen alumiinilaatalle olisi ainoa oikea tapa. Nyt silmäni ovat kuitenkin avautuneet ja näen kaikki tekniikan mahdollisuudet! Roser esitteli tekniikan siten, että carborundumin tekemiseen tarvitaan hiekkaa ja jotain sidosmateriaalia: esimerkiksi tavallinen lakka, sellainen millä suojataan puuta, käy hyvin. Jos lakka on kiiltävää, pelkästään sillä saa lopputulokseen ihan valkoista pintaa, jos laatta on karhea. Laatta voi kuulemma olla jotakuinkin mitä tahansa materiaalia. Kaikennäköisiä kovia pahveja tai sellaisia mmm... puristemateriaaleja (apua, en mä tiedä näitä termejä) käytimme. Luulen, että lakka pysyy laatassa paremmin kuin gesso, näin siis carborundumlaattojen ikää voitaisiin pidentää. Olen kuitenkin hieman epäileväinen sen suhteen, että sitooko lakka carborundumhiekkaa yhtä hyvin kuin gesso.

Vielä yhden jutun voisin mainita: kovapohja levitetään laatalle aivan vallankumouksellisella leveällä vaahtomuovisudilla. Niin käsittämättömän helppoa ja jälki on täydellinen!

Voitte varmaan kuvitella, että aluksi oli hieman vaikeaa keskustella tekniikoista ja kysyä neuvoa (tai tunnustaa tehneensä jotain väärin), kun en osannut mitään asiaankuuluvaa sanastoa. Nyt kuitenkin tiedän jo ainakin seuraavat (tosin olen saattanut ymmärtää jotain väärin, sanasto ei siis ole ihan täysin luotettava):

laatta = plancha

hartsi = resina

happo = acido

kovapohja/lakka = verniz

prässi = prensa

painoväri = tinta

vedostaa = estampar/imprimir (en ihan tiedä kumpi on parempi, tutkinta kesken)

akvatinta = aguatinta

viivasyövytys = aguafuerte

kuivaneula = punta seca

Ai juu, yllä yksi kurssilla tekemistäni töistä, jolla ei vielä ole nimeä. Sen piti olla sokeriakvatinta, mutta koska siitä tuli tosi heikko jälki, tein päälle akvatintan.

Seuraavaksi kerronkin teille sitten mezzotintatarinoita. Ensi keskiviikkona alkaa. Kaikki ovat varoitelleet minua kovin huolestuneen näköisinä, että se on sitten todella työlästä, älä tyttö hyvä masennu. Hieman pelottaa!

ps. Kävin eilen kokeilemassa ateljeen vieressä olevaa Smollbaria, missä on huhujen mukaan Barcelonan parhaat mojitot. Huhu saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Ainakin itse ylistin mojitoja saatuani baarimikolta kaksi ilmaista kalashnikovia. Ai niin, ja sieltä baarista ostetaan sitten lamppu tulevaan kotiin. Siellä on sikana värikkäitä retrolasilamppuja! Ja tietenkin mennään sinne sitten yhdessä, kun tulette.

Miss you, sugar

Sain tänään kirjeen, vaaleanpunaisen, joutsenkuvioisen.

Miksikö olen hereillä tähän jumalattomaan aikaan? Taas?

Tein juuri itselleni suuren kupin (tai pienen ämpärillisen, tulkintakysymys) kuumaa kaakaota. Ajattelin, että uni voisi odottaa, kunnes olen odottanut tuon kovapohjan kuivumista. Sitten voin liottaa siitä osan irti...

Sokeriakvatintaa tänä yönä. Ja vähän hyvin tyttömäistä skissailua. Makeeta elämää. Ex libriksiä vedostettuina neljä.

Onkohan tää joku hormonipiikki?

Vielä

Kiivettiin katolle, syystä mutta turhaan. Luettiin vielä vähän lisää. Luettiin Vielä yks, Vielä se seuraava ja Vielä uudestaan. Viimeiseksi mainittu lukumetodi kohdistui Autotallikollektiiville osoitettuun postikorttiin, joka oli täydellinen ja joka löysi paikkansa sen kirjan merkkinä, johon muita edellä mainittuja lukutapoja sovellettiin. Kutsun täten paikan päälle tuota korttia lukemaan Iiriksen, jota en ole aikoihin nähnyt. Aina kun en kuule neiti Iistä mitään, pelkään, että se tekee elämästään liian kiireistä. Tai ehkä tyttö on karannut merille ja on pian jo Espanjassa? Viimeisen viikon aikana olen haaveillut karkaamisesta.

Tyttöjen lähdettyä olen yleensä täynnä iltahybristä, uusien töiden nimiä nousee tahdilla, jossa kynä ei tahdo pysyä. On pakko lähteä rantaan seisomaan koiravanhuksen kanssa, odottaa, että tuuli tempoo turhan hälyn mukaansa ja vie sen Siperiaan. Matkalla takaisin on aina selvää, mikä kuva syntyy seuraavaksi, mihin on pakko tarttua heti. Ideat järjestäytyvät akuuttiuden mukaan itsestään, ja sitten tekee mieli keittää kahvia, vetää jalkaan villasukat ja kuunnella autotallin ovien takana seisoskelevaa hiljaista katua.

Piirsin juuri ex libriksen, enkä aio nukkua ennen kuin siitä on vedos, en pysty, on jojo vatsan paikalla, en voi istua, on pakko seistä tietokoneen vieressä ja vaihtaa painoa jalalta toiselle, apua. Keksin nimittäin erään pokkarin, johon se täytyy päästä liimaamaan...

Nulle dies sine linea, rakkaat. Vielä ehtii.

Elävä japanilainen vedostaja!

Kollektiivilaiset, oletteko käyneet Ateneumissa katsomassa japanilaisia puupiirroksia? Jos ette vielä ole, menettehän! Sisko vinkkasi, että näyttely on tosi hyvä, ja kaiken kukkuraksi elämyksen kruunaa elävä japanilainen vedostaja - itse teossa!

Noh, on täälläkin ihan hyvä näyttelytarjonta. Ei tarvitse rypeä kateudessa.

Myrkkyä!

Hälyytys ystävät! Kuulin juuri, että alumiinin syövyttäminen rautakloridilla synnyttää jotain supermyrkyllistä kaasua, mitä ei todellakaan saisi hengittää.

Heh. Miksi mieleeni tulee niin selkeä kuva kollektiivilaisten sievistä nenistä vain tuuman verran sihisevän offset-laatan yläpuolella?

Isoäiti soitti eilen aavituksen kiihtyneen ja selvästi sen kuuloisena, että nyt on tärkeää asiaa. Hän oli kertonut Ainon offset-töistä garfiikanopettajaystävälleen - sille, joka tiesi e.v.:n- joka oli sitten heti kysellyt, että tiedetäänköhän me varmasti mitä oikeen puuhataan. Alumiini ja happo siis reagoi jotenkin hyvin vaarallisesti (vaarallisemmin kuin graffikan aineet yleensä), ja monet graafikot ei kuulemma tiedä sitä ollenkaan. Joo. Tunsiko kukaan niitä kemistejä, jotka osasi kertoa tieteellisesti, mitä syövyttelyissä tapahtuu?

Ja Aino, offsetsyövytys-poikaa pitää varoittaa.

Barcelonalainen teehetki

Minulle paljastui tänään jotain tosi huisia: graafikot kautta maailman kokevat primitiivistä tarvetta juoda teetä ja syödä keksejä taiteillessaan. Mennessäni tänään ensimmäistä kertaa grafiikan kurssille lähiateljeeseen olin hyvin avoimella mielellä, sillä aavistelin, että täällä tehdään asiat eri tavalla kuin kuvataidekoulussa. Jotkut asiat kyllä, mutta: luonnostelun aloitettuamme opettaja hämmästyksekseni ilmoitti, että hän pistää teeveden kiehumaan ja hakee kaupasta keksejä! Ehdotin, että kaikki voisivat tuoda keksejä vuorollaan, ja se oli meistä kaikista hyvä idea. Teehetken ja keksien lisäksi ehdimme jo puhua myös mojitoista - opettaja Roserilla oli nimittäin ollut eilen niin hurja ilta, ettei hän muistanut miten oli päätynyt kotiin ("Amnesia total!").

Ymmärrätte varmaan, että koin olevani turvassa uudessa ateljeessa, kun sain mutustella keksejä, hörppiä teetä ja kuunnella, kun joku valittelee darraansa.

Lisäkseni kurssilla on keski-ikäinen mallorcalainen nainen Lili, joka ilmeisesti sisustaa työksensä ja tekee taidetta intohimoisesti, mutta on grafiikassa lähes kokematon sekä minua todennäköisesti muutaman vuoden vanhempi puolalainen tyttö Ania, joka tekee täällä väitöskirjaa fysiikasta ja on aikaisemmin harrastanut öljyvärimaalausta. Olen meistä kolmesta siis selvästi kokenein graafikko, ja aloinkin tänään tehdä etsausta (ex libristä!), kun muut harjoittelivat kuivaneulaa. Tunneilla käydään läpi tosi simppeleitä juttuja, mutta se ei haittaa: tekee hyvää kuulla kaikkien tarvikkeiden ja tekniikoiden nimet sekä oppia ateljeen etiketti. Odotan kuitenkin jo sitä, kun saan varata ateljeesta itsenäistä työskentelyaikaa.

Kurssi jatkuu intensiivisesti. Tapaamme ensi viikolla maanantaina, tiistaina ja lauantaina. Mezzotintaa luvassa ehkä jo sitä seuraavalla viikolla! Niille tunneille eivät kokemattomammat pääsekään, saan yksityisopetusta.

ps. Vaadin sitten kuvareportaasia syysmyrskyretkestä!

Uusi yritys

Lähdetään retkelle. Hämeenlinnaan. Siellä on nyt esillä se sama Kuutti Lavosen näyttely, mikä missattiin kesällä - ketkä lähtee mukaan? Tai tiedän, että Eevi ja Aino ainakin, entä Saga ja I?

Hämeenlinna on pieni paikka, mut katoin nyt kuitenkin jo valmiiksi missä se museo siellä on. Olen siis valmiina lähtemään! Sinne on helppo löytää, ja se on myös aseman lähellä jos ei mennä autolla. Päätetään joku sopiva viikonloppupäivä tästä läheltä? Ja se on auki yhestätoista viiteen.

Nyt ei ees oo vielä liian myöhäistä viettää samalla mekkoihinpukeutumispäivää!

P.S. Oon vähän lukenu kirjaa siitä näyttelystä ja Kuutti Lavosesta. Yhden Kuutin ensimmäisten ryhmänäyttelyiden nimi oli "Viisi nuorta graafikkoa". Huu, enteilevää! Tai ainakin vähintään yhtä enteilevää kuin se, että joku poika sattuu mainitsemaan vauvat..

Elonmerkkejä

Näyttelypökerryksen jälkeen tahmaisesti alkanutta autotalleilua heivattiin tänä iltana taas piirun verran likemmäs käytäntöä, kun neidit P ja E kävivät olemassa. Jo toisessa tiistaissa kuljetaan, perinne se on tämäkin viikonpäivä. Viime viikolla kukaan ei lopulta varsinaisesti tehnyt grafiikkaa (omenapiirakkaa painoimme toki naamoihimme), tänään Pauliina jo vedosti, ja Eevi availi inspiraatiokansiotaan lupaavasti. Itse istuin limsapullo sylissä sohvalla ja haukottelin, mutta toisaalta tein molempia näistä mielestäni erinomaisella auktoriteetilla, ja molemmat toivat ilmapiiriin olennaisia, tuttuja elementtejä, uskon.


Lisäksi tänään suihkittiin vesipullolla; suunniteltiin tulevia; maisteltiin sanoja, varsinkin uusia, tai ainakin yhtä, tänään keksittyä, joka on kylläkin ehkä salaisuus, koska toivon, että te muut luette sen vasta siitä kontekstista johon se on keksitty, että tiedän, onko sen vaikutus se, joka pitäisi ja luulen että on; mehusteltiin rumia esineitä, listattiin niistä pahimpia paperille ja ryvettiin huonon maun aiheuttamissa väristyksissä; katseltiin lamppuja ja aloitettiin entistä suurisuuntaisempi yhteinen lukuprojekti: siirryimme novelleista romaaniin. Tämä vannottaa yhteisiä istuskeluita jatkossakin, ja ensi kerralla talossa on ehkä hiivaa, jotta pullanhimoon saadaan apu. Meillä on nyt pikkuisen raotetussa luennassa Helene, jonka aloitus päättyi ensimmäiseltä sessioltaan sanoihin "Niin surulliset korvat."


Ohessa ennennäkemätöntä kuvamateriaalia elämäni yövedostusyöstä ja mysteeripaketista, jonka sisältö tässä paljastettakoon: siinä on viime sunnuntaina Nuuksion metsistä pieniin koreihin kerättyjä suppiksia kuivattuina tulevalle syysmyrskyretkelle evääksi. Otamme valmistautumisen hyvin vakavasti! Työkaveri kysyi, teenkö ikinä mitään normaalia. En mä tiedä, teenkö?

Bubbling under: Himo tehdä isoja töitä! Arviolta baarinseinänmentävänkokoisia!

Haarakonttoria etsimässä

No niin. Olen nyt täällä Barcelonassa, vaikka kaikkihan sen jo tietävät. Olen aloitellut uutta elämääni kokeillen, haistellen, katsellen, pelokkaasti, innostuneesti, väsyen ja aina välillä tuntien itseni hyvin toiveikkaaksi ja varmaksi siitä, että hyvä tästä tulee. Jotenkin luulen, että kaupunki ei kuitenkaan tunnu kodilta, ennen kuin saan sotata itseni painovärillä ja tuoda uuteen pikkuruiseen huoneeseeni uusia vedoksia. Siispä olen etsinyt kaupungista mahdollisuuksia ja välineitä tehdä taidetta.

Jo ennen Espanjaan tuloani löysin netistä grafiikan ateljeen, joka vaikutti täydelliseltä. Ensimmäisinä päivinäni täällä kävin monta kertaa ateljeella kurkkimassa, onko ateljeen omistaja ja taiteilija Roser Saler paikalla, ennen kuin tänään onnisti. Monet kerrat kohtasin suljetun, ateljeeksi tunnistamattoman tilan, jonka oven päällä luki "smoll bar". En ollut varma, onko ateljeeta edes olemassa. Yritin tähyillä, näkyykö ateljeen ympäristössä mitään merkkejä grafiikasta. Happoroiskeita, painoväriä, trasselisilppua. En nähnyt. Olin kuitenkin melko varma, että näin oven yläpuolella olevasta ikkunasta painoväripurkkeja - pysyin toiveikkaana.

Suuntasin taiteen etsinnän kuitenkin väliaikaisesti muualle: etsin kaupungista epätoivoisesti taidetarvikekauppaa, mistä saisin joitakin välineitä kotiin ensihätään. Ensimmäinen löytämäni kauppa oli Temperaan ja Tuubiin verrattuna miniatyyri, vaikka tavaraa oli luultavasti yhtä paljon. Liike oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka kaikki osasivat sanoa katalaaniksi, mitä tarvitsivat. Myyjät olivat kiireisiä ja tympeitä. Pakenin paikalta.

Eilen löysin toisen taidekaupan, mistä löysin linolevyä, mutta en muuta. Liikkeen myyjä kuitenkin osasi vihjata minulle, mistä saisi vaneria - madera contrachabada! Pitkän puikkelehtimisen ja yhden väärän osoitteen jälkeen löysin tallin, missä oli vihaisia vanhoja miehiä ja paljon puutavaraa. Yksi käppyrä murahdellen suostui lopulta leikkaamaan minulle minikokoisia vanerin paloja! Vaneri on kylläkin jotain kummallista, kevyttä puuta. Olin kuitenkin hyvin voitonriemuinen. Tuntui hieman enemmän siltä, että asun tässä kaupungissa, kun sain hankittua jotain niin erityistä ja tärkeää.

Tänään minua sitten kohtasi lopullinen onnenpotku: Tapasin taiteilija Roser Salesin ateljeella, joka sijaitsee noin 100 metrin päässä uudesta kodistani. Nainen oli todella mukava, ja kutsui minut huoneeseensa keskustelemaan mahdollisuuksistani osallistua ateljeen toimintaan. Sovimme, että aloitan kahdeksan kerran (8*3h) kurssilla, mistä luultavasti 5 kertaa teen etsausta, kuivaneulaa, akvatintaa ja sokeriakvatintaa Roserin opetuksessa, ja loput 3 kertaa mezzotintamestarin henkilökohtaisessa ohjauksessa! Kurssille tulee lisäkseni ainakin yksi toinen tyttö, mutta ymmärsin, että kyse on todella henkilökohtaisesta opetuksesta. Kurssi alkaa lokakuussa.

Kurssin jälkeen saan varata ateljeesta itsenäistä työskentelyaikaa tai jos haluan ja pystyn maksamaan vähän enemmän, oman vakituisen työpöydän ja avaimen, jolla pääsen sisään 24/7! Sisaret, nyt kuuluu hyppiä tasajalkaa ja kirmata talon ympäri, ehkä juoda vähän skumppaa - haarakonttori on löytynyt!

On hyvä, jännittynyt ja ylpeä olo. En malta odottaa ensimmäistä kertaa ateljeessa. Sitä ennen pitää hankkia syväpainopaperia ja ihan pakko luonnostella jotain, että jos menen lukkoon ateljeella, on jotain mistä aloittaa.

Poikkitaiteellisia tunnustuksia

Minun muusani (se kuvainnollinen) flirttailee taas rankasti vieraiden tekniikoiden kanssa (se horo). Saako silti kertoa? Ai niin: saa.

Koin kolmiuloitteisuuden haastavuuden työväenopiston keramiikkakurssilla. Siellä on mahtavia tyyppejä! Useat tunnustivat, että niiden lapset oli ilmoittanu ne sille kurssille, koska ne ei itse osanneet sitä internet-ilmoittautumista, ja sitten alettiin muistella jotain biisiä, joka ilmestyi joko 1966 tai -67. Meillä on kahvinkeittovuorot. Opettaja on pikkumyymäinen ja kannustava ja käyttää sanaa peloton puhuessaan hyvästä materiaalinkäytöstä. Se tuki kovasti ajatusta tehdä muotti omasta jalasta. E ja E, meidän tulevan kodin seinistä saattaa pilkottaa raajoja, onko se ongelma?

Kuulin myös, että Keravan taidemuseossa, joka muuten sijaitsee vanhassa kumitehtaassa (ha!), on parhaillaan näyttely, jossa on mukana sellainen työ, jota varten taiteilija otti kaveristansa muotin. Siis kokonaisesta ihmisestä. Vähänkö sairasta! Eevi, kukkakaalinvalaja, lähdetkö kanssani Kervoon? Lähtekää muutkin Suomessa hengaajat, mutta Eevi nyt ainakin tajuaa tän jutun. Minneköhän laitoin kuolinnaamiomuottini?

Kolmiulotteisuutta vielä haastavampaa oli akvarelli, mutta sen nyt tiesi. Aion tehdä jonkun etsauksen, jonka päälle sitten maalaan vesiväreillä, että saan tosi vaihtelevan sarjan. Syksyn projektilistalle lisättäköön siis etsintää: on löydettävä paperi, joka soveltuu sekä syväpainoon että maalaukseen.

Origamit ovat hyppineet silmille joka nurkan takaa, yllättävissä erillisissä yhteyksissä ja viereisistä pokeripöydistä, kuten eilen baarissa. Aloitin uuden tekstiviestiperinteen, runoja humalassa -teemalla. Ohessa aihe. Lisäksi pokeripöydässä keskusteltiin metalligrafiikasta, lähinnä kuparin työstämisestä. Mulla on nyt ilmeisesti kantabaarin entisen baarimikon kanssa projekti aiheesta tulossa, tosin vasta keväällä, kun sen kaveri on ehtinyt käydä jenkeistä täällä opettamassa tälle henkilölle jonkun itse kehitetyn metallinpinnoitustekniikan, joka kuulosti vallankumoukselliselta. Saatan joskus vielä saada käytetyistä levyistä kuviollista kuparimosaiikkia, haaveena olisi jonkinlainen sermi kyseisestä materiaalista.

Tulevaisuudessa kaikki ne fiksut ja kypsät aikuiset ihmiset työväenopistolla (Molempien ryhmien kuopus! Oon elementissäni!) saattaa alkaa ihmetellä, jos olen joka tunnilla krapulassa. Mutta kun keskiviikko on musavisapäivä! Yritin tänään muistaa, miksi baarimikko kaatoi kauhallisen jäitä mekkoni sisään, mutta luulen, ettei siihen ollut järkevää syytä.

Ens tiistaina autotallia. Päätetty! Huomenna lähden mökille leipomaan pannukakkua ja tekemään rosvopaistia. Ei ole huonoa tämä.

Läpileikkaus

Uutta epäpuolivirallista autotallipäivää meillä ei vielä ole, nyt kuvataidekoulun alettua, ja emännän kompastellessa kiireisiinsä, (jotka eivät oikeasti koostu elämän tärkeistä asioista, vaan kaikesta typerästä sälästä, kuten työvuoroista) vaikka tiistaita onkin ehdotettu. Tai siis on nyt kun olen sitä ehdottanut.

Tänään haluaisinkin vain sanoa, että tulen hyvälle tuulelle joka kerta, kun katson tämän blogin tunnistelistaa. Mielestäni siitä löytyvät sanat yhdessä kuvaavat meitä aika paljon. Sanaluettelon lukeminen käy myös mantrasta jos unohtaa, kuinka paljon hauskaa maailmassa on. Esimerkiksi tänään meinasin unohtaa, koska tänään oli huono päivä.

Kokeilkaa vaikka, ääneen:
akvatinta, ateljee, autotalli, avosyövytys, Barcelona, betonirumpu, carborundum, chine-collée, ehdottelu, elokuvat, ensimmäinen näyttely, epäonnistuneet kokeilut, ex libris, fiilistely, graafikko-ystävät, grafiikkapiiri, haaveilu, inspiraatio, isoäiti, Juul Kraijer, kesätyö, Konstkompaniet, kriisit, kuparilaatta, leivonta, linnut, listat, mojitot, naapurit, offset, onni, pehmeäpohja, porvarillisuus, puupiirros, ruhjeet, serigrafia, skissailu, spontaanius, säpinä, taide-ekskursio, taidenäyttely, taidetarvikkeet, teehetki, tekniikkakokeilut, vallankumouksellisuus, vedostus.

Käsi ylös jos tuli hyvä mieli!