Ateljeen elämää osa 2: pehmeäpohja ja pehmenneet aivot

17.6.2009

Saavun ateljeelle hieman ennen kolmea. Meksikolainen on jo paikalla. Hänen mezzotintalaattansa on edistynyt niin, että epäilen hänen viettäneen yön ateljeella. Nyt sillä on myös valosirotin. Paikalla ovat myös vihaiset, tosin päivä päivältä hymyilevämmät tytöt. Yritän kertoa tytöille, mikä on carborundum-tekniikka, mutta miten se voikin olla niin vaikeata espanjaksi? Jos selittäisin suomeksi, olennaisia sanoja olisivat rouhe, mömmö, kökkö jne. Siksi kai. Tulen suoraan rannalta ja on ihan pirun hikistä. Aloitan syömällä ateljeella vuoden aikana suuren suosion saaneen vegeburgerin ja juomalla puolitoista litraa vettä.

Kello 17. No vihdoin siitä exlibris-laatasta tulee siedettäviä vedoksia! Tein siihen akvatintan kolme kertaa. Voikohan laatan laatu jo kärsiä sellaisesta jotenkin? Pistän ekat 10 lahjavedosta kuivumaan, hyvä fiilis. Syön karkkia ja keksejä ja olen ehkä vähän sokerihumalassa. Kun työtakki on kiinni, sen alta ei näy vaatteita. Se hykerryttää minua. Varsinkin, kun menee kadulle.. Tsihii.

Kuunnellaan Liekkiä, Ismo Alankoa, Scandinavian Music Groupia. Alan ajatella, että se Suomen kesä on oikeastaan aika ihana. Miten kaikilla ateljeelaisilla onkin joku Suomi-tarina, jonka he ehdottomasti haluavat jakaa kanssani? Liikuttavaa.

Kello 19. Haen maitokahvin Placa de Tripiltä ja juon sen kaljun tytön kanssa, joka syö sitruunajäätelöä. Hän kertoo opiskelevansa Universidad de Barcelonan Bellas Artesissa ja erikoistuvansa grafiikkaan.

Kello 21 - vieläkin täällä! Ei huvita lähteä. Ihana ateljeepäivä. On ollut niin rauhallista. Ateljeen oven edessä katukiveyksellä on ihanaa istuskella ja tarkkailla kadun elämää, sillä välin kun laatta on hapossa. Nyt pehmeäpohja, yritys 2. Harlem on avaamassa oviansa ja yhtye roudaa kamoja sisään. Valot vilkkuvat oven yläpuolella ja katu hämärtyy. Vastapäisen vaatekaupan myyjä on koko ajan ulkona tupakalla Locon kanssa. Vieressä on söpö kampaaja, jonka väki tulee myös kadulle istuskelemaan sillä välin, kun mömmöt vaikuttavat tukassa. Ei lainkaan hassumpaa.




18.6.2009

Juoksen ateljeelle 20 minuuttia myöhässä (yli neljä), mutta eipä se haitannut, sillä kukaan ei ole odottelemassa oven ulkopuolella. Sitäpaitsi täällä saa vähän myöhästyä (mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin). Rullaan oven edessä olevan metalliverhon ylös, pistän prässeihin huovat ja sopivan puristuksen. Vielä musiikki soimaan. Ihan mahtava olo: mukana uunituore marjapiirakka, laukussa pullo cavaa ja päällä mekko. Tänään lähden suoraan ateljeelta juhlimaan...

Ateljeelle tulee pian se nainen, joka halusi oppia pehmeäpohjatekniikan. Eilisen laatan onnistuttua teknisesti olen saanut kerättyä pehmeäpohjaitsetuntoa ja onnistun opettamaan tekniikan naiselle. Hänen laattansa onnistuu! Olen grafiikkaguru, tättädää! Paikalle saapuvat myös tehokolmikon rouvapari, joka on kauhean hyvällä ja touhukkaalla tuulella, taas. En saa itse tänään mitään aikaiseksi, mutta sen sijaan olen kauhean seurallinen, opetan, huolehdin, kyselen, kannustan ja viihdytän rouvia. He kyselevät minulta asioita kuten Oletko katolinen? Onko sinulla poikaystävää? ja Eikö saunassa ole tosi klaustrofobista? En, ei kai... ei. Siinä samassa ateljeelle saapuu pari ruskeita silmiä tervehtimään minua ja saavutan ikiaikaisen (vuodenaikaisen) Barcelona-unelmani: tulla pussatuksi ateljeella! Jauuu! Hahaa, saatiinhan sitä romantiikkaa vihdoinkin. Loppupäivän keskittymismahdollisuudet ovat poispyyhityt. Päivän saldo: kaksi vedosta exlibriksestä.

Olen tänään todella elementissäni ateljee-emäntänä. Tämä ei olisi lainkaan hullumpi duuni... Vink vink, graafikkoystäväni! Miten ois jos me...?

Jos eilen olin sujut Suomeen lähtemisen suhteen niin tänään tilanne on kaukana siitä. Klo 19 haen kahvilasta patongin ja tulen ateljeelle syömään sitä. Pehmeäpohja-nainen kysyy, onko se lounas vai päivällinen. En osaa vastata. Hän pyörittelee silmiään hyvin äidillisesti.

Päivän kysymys: miten voi lähteä kaupungista, missä on ateljee kuin koti ja joku, joka tulee sinne pussaamaan?

19.6.2009

Tänään tulen ateljeelle vain pyörähtämään, sillä eräs grafiikan kurssista innostunut nainen soitti minulle ja haluaisi nähdä ateljeen ja kuulla sen käytännöistä. Pidän ateljeessa turistikierroksen ja hyppelen innosta, sillä lähden seuraavaksi Sonar-festareille. Hyvästelen meksikolaisen, joka ei enää tule ateljeelle (ja joka on jo vedostanut mezzotintansa ja se on hyvin fresco, tuore, kuten mezzo-ope sanoi) ja lähden festareille kello yhden mojitojen kautta. On kuuma ja olo on kevyt.

Mullistava vaahtomuovi ja epäilyttävä hartsilaatikko

Kahdeksan kerran metalligrafiikkakurssi on nyt ohi. En sitten malttanut pidättäytyä vain viidessä kerrassa Roserin kanssa, vaan kävin lopulta täysimittaisen kurssin, ja otan sitten erikseen vielä kolme opetustuntia mezzotintapyhimykseltäni Andrealta. Kurssin saavutukset voisi tiivistää seuraavanlaiseen listaan: auttava espanjankielinen sanasto grafiikan tekemisestä, suunnaton tekemisen into, omien tarvikkeiden hankinta, keski-ikäisiä grafiikkatätikavereita, avec-kutsu Estampa Madrid -tapahtumaan ja paljon uusia hämmentäviä tapoja tehdä tutut asiat. Ajattelin nyt kertoa teille jotain näistä hämmentävistä täkäläisistä tavoista. Syventäviä opetussessioita sitten kasvotusten, tietenkin!

Ensinnäkin. Suuri ero on makulatuuripaperien ja trasselin täydellinen puuttuminen. Trasselin sijaan ateljeessa käytetään erilaisia hihanpätkiä ja muita lumppuja. Sukkiakin ehkä voisi. Ne kestävät aika pitkään. Makulatuuripaperi korvataan vedospaperien kuivausvaiheessa pyyhkeellä, joka kuulemma pestään noin viikon välein. Prässissä on pari silkkipaperia suojaamassa huopia, mutta niitä ei vaihdeta juuri koskaan. Kaikki ovat niin siistejä vedostajia, että sille ei ole tarvetta. Kaikki myös käyttävät vedostuksessa sellaista muovikalvoa, johon on piirretty laatan ja vedospaperin ääriviivat, jotta kohdistaminen ei olisi temppuilua. Kaikki nämä tavat voisin ottaa omakseni jatkossakin. Ainoa juttu on se, että voi olla kovan työn takana oppia siistiksi. Ai niin, siisteys syntyy siitä, että vedostusvaiheessa laattaan kosketaan aina puhelinluettelon sivuista revityillä paperinpaloilla (universaalia!), vaikka olisi hanskat kädessä. Laatta pyyhitään paperilla molemmilta puolilta puhtaaksi ja kantit pyyhitään lopuksi varoen kangaslumpulla.

Sen sijaan asia, mitä en vielä mukisematta hyväksy, on hartsilaatikko. Hartsilaatikko toimii siten, että laatikon sivussa on kampi, jota veivataan rajusti ennen käyttöä. Se pöllyttää laatikkoon sakean hartsisumun. Sitten avataan laatikon luukku ja sujautetaan sellaiselle ritilälle kuparilaatta. Luukku suljetaan ja annetaan hartsisumun laskeutua laatalle. Teoriassa nerokasta, mutta hartsilaatikko petti minut ensimmäisellä käyttökerralla, ryökäle! Akvatintasta tuli ihan huono. Pisin syövytysaika näyttikin ihan avosyövytykseltä. Seuraavan akvatintani teinkin sitten omin käsin pölläytellen. Hartsi on laitettu sellaiseen isoon purkkiin, jonka suu on peitetty huokoisella kankaalla. Purkista sitten töpsytellään hartsirakeita vähän niin kuin jotain talkkia. Se oli ihan ok, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvä kuin suomalaiset hartsinyytit. Akvatintasta tuli erinomainen (ks. ex libriksen laatta alempana).

Mullistavaa on myös carborundumin tekeminen. Jotenkin olin kuvitellut, että gesso-carborundum mössön levittäminen alumiinilaatalle olisi ainoa oikea tapa. Nyt silmäni ovat kuitenkin avautuneet ja näen kaikki tekniikan mahdollisuudet! Roser esitteli tekniikan siten, että carborundumin tekemiseen tarvitaan hiekkaa ja jotain sidosmateriaalia: esimerkiksi tavallinen lakka, sellainen millä suojataan puuta, käy hyvin. Jos lakka on kiiltävää, pelkästään sillä saa lopputulokseen ihan valkoista pintaa, jos laatta on karhea. Laatta voi kuulemma olla jotakuinkin mitä tahansa materiaalia. Kaikennäköisiä kovia pahveja tai sellaisia mmm... puristemateriaaleja (apua, en mä tiedä näitä termejä) käytimme. Luulen, että lakka pysyy laatassa paremmin kuin gesso, näin siis carborundumlaattojen ikää voitaisiin pidentää. Olen kuitenkin hieman epäileväinen sen suhteen, että sitooko lakka carborundumhiekkaa yhtä hyvin kuin gesso.

Vielä yhden jutun voisin mainita: kovapohja levitetään laatalle aivan vallankumouksellisella leveällä vaahtomuovisudilla. Niin käsittämättömän helppoa ja jälki on täydellinen!

Voitte varmaan kuvitella, että aluksi oli hieman vaikeaa keskustella tekniikoista ja kysyä neuvoa (tai tunnustaa tehneensä jotain väärin), kun en osannut mitään asiaankuuluvaa sanastoa. Nyt kuitenkin tiedän jo ainakin seuraavat (tosin olen saattanut ymmärtää jotain väärin, sanasto ei siis ole ihan täysin luotettava):

laatta = plancha

hartsi = resina

happo = acido

kovapohja/lakka = verniz

prässi = prensa

painoväri = tinta

vedostaa = estampar/imprimir (en ihan tiedä kumpi on parempi, tutkinta kesken)

akvatinta = aguatinta

viivasyövytys = aguafuerte

kuivaneula = punta seca

Ai juu, yllä yksi kurssilla tekemistäni töistä, jolla ei vielä ole nimeä. Sen piti olla sokeriakvatinta, mutta koska siitä tuli tosi heikko jälki, tein päälle akvatintan.

Seuraavaksi kerronkin teille sitten mezzotintatarinoita. Ensi keskiviikkona alkaa. Kaikki ovat varoitelleet minua kovin huolestuneen näköisinä, että se on sitten todella työlästä, älä tyttö hyvä masennu. Hieman pelottaa!

ps. Kävin eilen kokeilemassa ateljeen vieressä olevaa Smollbaria, missä on huhujen mukaan Barcelonan parhaat mojitot. Huhu saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Ainakin itse ylistin mojitoja saatuani baarimikolta kaksi ilmaista kalashnikovia. Ai niin, ja sieltä baarista ostetaan sitten lamppu tulevaan kotiin. Siellä on sikana värikkäitä retrolasilamppuja! Ja tietenkin mennään sinne sitten yhdessä, kun tulette.

Barcelonalainen teehetki

Minulle paljastui tänään jotain tosi huisia: graafikot kautta maailman kokevat primitiivistä tarvetta juoda teetä ja syödä keksejä taiteillessaan. Mennessäni tänään ensimmäistä kertaa grafiikan kurssille lähiateljeeseen olin hyvin avoimella mielellä, sillä aavistelin, että täällä tehdään asiat eri tavalla kuin kuvataidekoulussa. Jotkut asiat kyllä, mutta: luonnostelun aloitettuamme opettaja hämmästyksekseni ilmoitti, että hän pistää teeveden kiehumaan ja hakee kaupasta keksejä! Ehdotin, että kaikki voisivat tuoda keksejä vuorollaan, ja se oli meistä kaikista hyvä idea. Teehetken ja keksien lisäksi ehdimme jo puhua myös mojitoista - opettaja Roserilla oli nimittäin ollut eilen niin hurja ilta, ettei hän muistanut miten oli päätynyt kotiin ("Amnesia total!").

Ymmärrätte varmaan, että koin olevani turvassa uudessa ateljeessa, kun sain mutustella keksejä, hörppiä teetä ja kuunnella, kun joku valittelee darraansa.

Lisäkseni kurssilla on keski-ikäinen mallorcalainen nainen Lili, joka ilmeisesti sisustaa työksensä ja tekee taidetta intohimoisesti, mutta on grafiikassa lähes kokematon sekä minua todennäköisesti muutaman vuoden vanhempi puolalainen tyttö Ania, joka tekee täällä väitöskirjaa fysiikasta ja on aikaisemmin harrastanut öljyvärimaalausta. Olen meistä kolmesta siis selvästi kokenein graafikko, ja aloinkin tänään tehdä etsausta (ex libristä!), kun muut harjoittelivat kuivaneulaa. Tunneilla käydään läpi tosi simppeleitä juttuja, mutta se ei haittaa: tekee hyvää kuulla kaikkien tarvikkeiden ja tekniikoiden nimet sekä oppia ateljeen etiketti. Odotan kuitenkin jo sitä, kun saan varata ateljeesta itsenäistä työskentelyaikaa.

Kurssi jatkuu intensiivisesti. Tapaamme ensi viikolla maanantaina, tiistaina ja lauantaina. Mezzotintaa luvassa ehkä jo sitä seuraavalla viikolla! Niille tunneille eivät kokemattomammat pääsekään, saan yksityisopetusta.

ps. Vaadin sitten kuvareportaasia syysmyrskyretkestä!

Viikon tekniikka: carborundum!

Kun omat nysväystaipumukset kiristävät hermoa, tekniikanvaihdos ronskimpaan suuntaan on ehkä paras idea ikinä (niinku evah). Tänään oli hyvä vedostuspäivä.
Oli pakko tehdä pieniä laattoja, käytännön syistä. Oikein isoja papereita noita aiempia vedoksia varten saa yhdestä arkista vain pari, ja reunoja alkoi kertyä. Keksin niille käyttöä ennen kuin paperilaatikkoni alkoi muistuttaa paperisilppurin roskasäiliötä. Lintukuvat on vedostettu paperin reunaan, koska paperit on tarkoitus taittaa kahtia ja käyttää kortteina. Paperien koot taittamattomina ovat n. 180mm x 200mm ja 210mm x 120mm. Se tarkoittaa sitä, että laatat ovat ihan hurjan pieniä ja niiden reunat on leikattu saksilla tarkkaan. Kehityn!

Tytön kuva (pehmeäpohja, carborundum ja molemmat päällekkäin) pohjaa lounastauolla salaa tehtyyn luonnokseen työkaverista. Joudun ehkä tunnustamaan tekoni vedoslahjoituksen kera. Jos siis viitsin mennä töihin vielä joskus. Tuon pehmeäpohjalaatan koko on 205mm x 130mm. Skannauksista tai valokuvista ei sitten saa mitään käsitystä mittasuhteista.

Naapurintyttö kurkkasi kavereineen avoimesta autotallin ovesta puolen yön maissa kun istuin maalaamassa samalla kun odottelin pehmeäpohjaa haposta. Niillä oli mukanaan laatikollinen mehujäitä, tarjosivat minullekin. Halusivat tietää mitä teen, miten sitä tehdään ja olenko useinkin keskellä yötä hereillä askartelemassa.

Olenhan minä.