torstai 25. joulukuuta 2008

Ainon jouluruno

Tänään,
reinot jalassa
koiranpentu sylissä,
Waltari-elämäkerta polvea vasten nojalla (800-sivuinen)
riippumatossa,
kylläisenä,
onnesta hyristen,
konvehteja napsien,

keksin exlibriksen,

olennaisen,

tulee kiire toteuttaa!

maanantai 15. joulukuuta 2008

Teiniyden loppu?

Ei nyt sentään.

Valvottiin kuuteen ja puhuttin/huudettiin SUURISTA asioista. Juotiin rommia (ja vaalenpunaisia juomia espressokupista) ja nautittiin vastuuttomasta käytöksestä. Ja täytin muuten 20.

Oli aivan ihanaa, enkä ole yhtään sen aikuisempi ja se on okei. Olen vieläkin Ainon päänpudistelusta huolimatta romantikko, ja meinaan vieläkin aina itkeä saadessani lahjoja. Huomasin että Pauliina on hurmaava ja Saara mahtava ja Aino on adjektiivi, jolla kuvataan niitä, jotka on hyvien puolella. Vedoksia ei sitten humalassa tullut, mutta mitä pienistä.

Nyt WeeGeelle, josko jaksaisi vielä tehdä tästä päivästä jotain.

T:Eevi 20v.

torstai 11. joulukuuta 2008

Haarakonttori uutisoi: antiikkiprässin neitsytvedos!

Ateljeen omistaja, Roser, osti joskus kauan sitten Etelä-Ranskasta kirpputorilta vanhan metalliprässin. Se soveltuu erinomaisesti puupiirrosten vedostamiseen. Nurkassa lojunutta prässiä ei kuitenkaan ollut käytetty ateljeella vielä koskaan, ennen kuin tänään! Veivasin omin käsin antiikkiprässin (uuden elämän) neitsytvedoksen leikkiessäni joulupukinpajaa.



Miettikää, mitä hienouksia joku ranskalainen graafikkoveli/sisar on tuolla joskus kauan sitten vedostanut! Muuten, jos joku ei vielä tiennyt, puupiirrostekniikasta voi käyttää myös hienoa sanaa xilografia.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Voihan siskot!


Älkää kokeilko tätä kotona, paitsi jos asutte meillä.

En ole varma, miten suuret julistukset etiketin mukaan tulee suorittaa, joten saisinko kiitos hieman rummunpäristyksiä ja sitten hypätä suoraan asiaan: niitä on yhteensä 220. Tai 221, jos vierailijan neitsyysvedostus lasketaan.

Eilen kolme tyttöä ottivat makulatuurin, johon asianmukaisesti piirrettiin taulukko, sarakkeita ja kaikkea. Aina kun kuivatuspahvi nostettiin edellisen vedoskerroksen päälle, suoritettiin huippuvirallinen räknäys, jossa vedokset ynnättiin edelliseen tulokseen laatta-, vedostaja- ja käyttötarkoituskohtaisesti. Ex libristen kokonaismäärä kipusi pökerryttävään sataankolmeenkymmeneenyhteen, joista ne kolmekymmentä tosin ovat matkalla muualle kuin kirjastoon jahka joulu tulee. Joulukortteja tuli vedostettua 85. Valkkaripulloja tarvittiin 2. Rommiakin kului muutama juhlahuikka.


Kahden päivän maratonissamme minua ei eniten hämmennä lopputulos, vaikka onhan se ihan sekopäinen. Olen nimittäin liukuhihnavedostanut ennenkin ja usein juurikin tähän vuodenaikaan. Outoa on mielestäni tämä: missä vaiheessa vedostuksen lomassa ehdimme tehdä neljä täysin uutta laattaa? Entä koska mä tein meille ruokaa? Miksei siihen kulunut enemmän aikaa, kun istuttiin ruokapöydässä kehittämässä infernaalista kikatushysteriaa, silloin kun tuntui, ettei se lopu ikinä? Missä välissä me katsottiin se leffa, entä kävikö Eevi varmasti koulussa tänään? Voisin vaikka vannoa, että me jopa nukuttiinkin! Ja kuinka, koska, miten, ehdimme opettaa etsaus-akvatintan ja vedostuksen vierailijallemme, joka ei ollut koskaan niitä tehnyt, ja joka pääsi ensimmäisen vedoksen valmistuttua lähtemään kotiin hiukan ennen viittä aamulla?

Jos joku alkaa vihdoinkin ymmärtää, miten tämä kaikki on mahdollista, kertokaa toki. Menisin mielelläni jatkamaan vielä vedostusta, mutta mulla ei ole tarpeeksi kuivatustilaa.


Aplodeja odotellessa kolme graafikonplanttua niiaavat, kiittävät ja taputtelevat itseään selkään.

tiistai 2. joulukuuta 2008

KAKSKYTNELJÄ!

Espoon empiristinen aikalaboratorio julkaisee vankan hypoteesinsa: tiistai-illat tulevat normaaleja iltoja aiemmin. Näin käy täysin riippumatta siitä, että aurinko laski Helsingissä tänään virallisesti kello 15.20. Päivän lyhyydellä (6h 21min!) ei ole väliä kun ei sitä valopalloa tänäänkään edes näkynyt. Väliä on enemmänkin sillä, että työpajarutiinimme eivät ole kovin tavoitteelliset, orjalliset tai lineaariset. Niihin kuuluu Helenen ääneenlukua (sivu 399!), ex libristen laskemista ja kirjastokelpojen kappaleiden määrän ynnäystä tukkimiehen kirjanpidolla oveen (43kpl!), onnistuneimman vedoksen aktiivista tuijottelua (siitä saa voimaa), prässin päällä lojuva avonainen hummus-purkki (T.i.s'a, eli Taiteilijan itsensä survoma!), sekä tietysti se viikko viikolta venyvä jakso ennen työpajan puolelle siirtymistä, kun istumme ruokapöydän ääressä, Aino kofeiinimarinoi aivojansa ja muistelemme, mitä kunkin mieleen on viikon varrelta jäänyt hesarin sivuilta. Kaikki nämä ilmiöt ovat olennainen osa enemmän tai vähemmän luovaa prosessiamme. Kuvaavaa on kai se, että tänään viedessäni papereita sisälle isompaan altaaseen vettymään onnistuin samalla tekaisemaan pikaiseltaan leipätaikinan ja tökkäämään sen uuniin, ilman että tytöt tajusivat kysyä, mitä olin käynyt puuhaamassa. Seesamileipä + hummus = totta!

Tänään hyppimistä ja halailua (Oikeesti! Minä!) aiheutti Pauliinan mahtava akvatinta uudessa ex libris -laatassa. Nti P: unohdin käskeä sut mun huoneeseen katsomaan tuoreeltaan sinne ripustettua vedostasi, sitä kuutamopuuta! Muista ens kerralla!

Ja sitten jossain vaiheessa ei yhtään huvita katsoa kelloa, miksi mulla on huomenna töitä, miksi on myöhä? Pauliinalle tulee kotoa viesti, jotta onko tyttö kolkattu matkalla kun ei kuulu. Eevin äiti soittaa ja laulaa (tietämättään kaiutinpuhelussa ja suureksi yleiseksi hilpeydeksi) tuoremakkarasta, jota tahtoisi jo ryhtyä tyttärelleen paistamaan. Tiistait päättyvät vimmaiseen reissugaidaamiseen, pikasiivouksiin, sohvalle unohtuneisiin penaaleihin ja vielä yhteen vedokseen ihan nopeesti kun tossa on just sopivasti tota väriäkin. Eevi ottaa aina ensimmäiset askeleensa ulos ovesta juosten, laukkua samalla olalle repien. Pauliina näyttää yleensä lopulta siltä, kuin aikoisi nukahtaa bussiin tai pyörän satulaan.

Silti ei millään malttaisi lopettaa.

ON RATKAISU. Ensi sunnuntaina, ehkä joskus iltapäivällä aiemman viikonlopun paheellisuudesta hiukan riippuen, aiomme perustaa vedosten yön. Vedostamme kunnes tipahdamme, ryömimme sitten nukkumaan. Ruokaa teemme toki myös, ja muuta prosessin kannalta välttämätöntä. Maanantaiaamuna E lähtee kouluun, ja tulee sen jälkeen sitten hakemaan P:n täältä kuvikseen. Ei tartte mennä kotiin, ei tartte koskaan mennä nukkumaan, ei oo pakko kasvaa aikuiseksi, saa tehdä mitä huvittaa! Tavoitteena noin sata vedosta (no enkä varmana liioittele!) ja täysi vuorokausi täysipainoista graafikonelämää! Sitä odotellessa mun pitää tehdä ainakin neljä uutta (tosin pientä) laattaa ja syövyttää yhtä lisää! Nukun sit joululomalla!

Ps: ens kuun jälkeen on helmikuu, kelatkaa.