

Seuraa teknistä informaatiota supertekniseltä autotallikirjeenvaihtajaltamme: pyöreä kuparilaatta leikataan suorateräisellä paperileikkurilla niin, että neliöstä leikataan kulmat pois, sitten leikataan taas kaikki kulmat pois ja taas ja taas, ja lopuksi syntyneen tosimonikulmion kimppuun hyökätään viilan kanssa. Viilan kanssa rikotaan omia käsiä, kunnes hermot menee, missä vaiheessa on hyvä päättää, että on se ihan tarpeeksi pyöreä.

Muissa uutisissa: suorien viivojen lakkaaminen oksalakalla on vaikeaa. Radio Helsingin taajuus on edelleen kohdillaan autotallin radiossa. Kantagraafikko ei ole jaksanut siivota työhuonetta siellä pyörremyrskynomaisesti materiaaleja misailtuaan, vaikka syytä olisi, ettei tarttis polkea jalkaa kun mitään ei löydy. Ja äidin jääkaapissa oli ruokaa! Huraa! Siis oli.

Tiedättekö muuten, miltä näyttää, jos niitä laatikon pohjalta löytyneitä raaputuskirjaimia raaputtelee kupariin, ihan normaalisti ennen hartsia ja happoa (on muuten todella noloa tässä vaiheessa elämäänsä unohtaa laatta sinne happoon ihan omiksi ajoikseen)? No älkää nyt viitsikö valehdella, ettekä tiedä. Kolmiulotteiselta näyttävän, skarpinhalkeilleen tekstin yhdistämistä vedoksiin estää enää taidegrafiikan perustavanlaatuinen peilikuvaisuus. Jos uusien vedoksieni nimiksi muotoutuu jotain sellaista kuin HÄVYTTÖMÄT, HIMOITTAVA, TÄYTTYMYS, AUTTOIVAT, VATTU tai UMAMI, tiedätte, mitkä käytännön realitee... siis taiteellinen ilmaisuvoima siinä puhuu!

