maanantai 27. lokakuuta 2008

Lavonen, joulutorttu ja kolme mekkoa

Mekot oli pakko olla. Pauliinan jopa passitin vaihtamaan vaatteita ennen lähtöä, ja lopulta olimmekin sievä, yhteensopiva kolmikko. Hyppäsimme Alfaan ja ajoimme sateisen peltomaiseman halki Hämeenlinnaan, jossa kesällä missattu Kuutti Lavosen näyttely on pystyssä. Ainon korista paljastui tietysti omatekoisia joulutorttuja ja glögikorviketta, oli täydellista. Kuski sai nauttia äänenluennasta.

Näyttely oli hyvä, muut vieraat varmaan taas ihmettelivät meitä kun pompimme ja kiljahtelimme (Aino, nyt tässä paljastuu, minkälaisen muutoksen meidän seura on saanut sussa aikaan!). Taideähkyn jälkeen sitten ruokaähky, ja (koska en vaan malta) paljastan, että vielä kotiin saavuttuamme oli aihetta säntäilyyn ja hyppimiseen...

Ex-librikset etenevät ja kokoajan syntyy uusia ideoita, mulla seuraavaksi kehiin tavaanrannanmaalarin exlibris (en sorru kirjaimellisuuteen).
Nyt koululle maalaamaan! Pieni tekniikkauskottomuus tekee välillä hyvää.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Valmis sarja, hyppykeppi ja kirves

Näyttelyssä lupasin tehdä uuden pienen sarjan yhdestä kuvasta, joka oli siellä esillä. Olin niin täpinöissäni tilauksista, että vähän unohdin miksi siitä työstä synyi alunperinkin vain pieni sarja. Sitä oli pirun vaikea vedostaa.

Arvatkaa vain alkoiko vähän ahdistaa, kun töiden teko venyi ja venyi?Tai no, Aino ja Eevi saatoivat huomatakin, että alkoi. Lupauksesta on kaksi kuukautta! Heti näyttelyn jälkeen oli tietysti sellainen onnellinen mutta väsynyt grafiikkaähky, ettei voinut aloittaa mitään. Ja sitten syötiin omenapiirakkaa, tein sekalaisia kokeiluja mistä mikään ei oikeen onnistunut.. Ja viimein tiesin Miten se työ kuuluu tehdä, mutta oikea paperi loppui.

Kului taas pari kolme viikkoa ja tiistai-iltaa hämmentävän nopeasti.

Ja tänään mulla on valmis neljän työn sarja!! Täsmälleen neljä valmista, suoraa, signerattua kuvaa. Käyn ihan ylikierroksilla niinkuin aina hyvän autotallipäivän jälkeen. Olen niin tyytyväinen! Ja kaksi vedosta sai jo uuden hyvän kodin, yksi jää mulle, ja viimeinen toivottavasti päätyy myös yhteen hyvään kotiin. Ihanaa, koko juttu on finito, lopullisesti. Tuhosin laatat.



Suosittelen lämpimästi jokaiselle graafikolle tehtäväksi silloin tällöin. Tarvitset esimerkiksi hyppykepin ja kirveen. Tekee hyvää sielulle saattaa jotkut työt ihan kokonaan loppuun. Ähäkutti, kukaan ei enää saa siitä lisävedoksia!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Mullistava vaahtomuovi ja epäilyttävä hartsilaatikko

Kahdeksan kerran metalligrafiikkakurssi on nyt ohi. En sitten malttanut pidättäytyä vain viidessä kerrassa Roserin kanssa, vaan kävin lopulta täysimittaisen kurssin, ja otan sitten erikseen vielä kolme opetustuntia mezzotintapyhimykseltäni Andrealta. Kurssin saavutukset voisi tiivistää seuraavanlaiseen listaan: auttava espanjankielinen sanasto grafiikan tekemisestä, suunnaton tekemisen into, omien tarvikkeiden hankinta, keski-ikäisiä grafiikkatätikavereita, avec-kutsu Estampa Madrid -tapahtumaan ja paljon uusia hämmentäviä tapoja tehdä tutut asiat. Ajattelin nyt kertoa teille jotain näistä hämmentävistä täkäläisistä tavoista. Syventäviä opetussessioita sitten kasvotusten, tietenkin!

Ensinnäkin. Suuri ero on makulatuuripaperien ja trasselin täydellinen puuttuminen. Trasselin sijaan ateljeessa käytetään erilaisia hihanpätkiä ja muita lumppuja. Sukkiakin ehkä voisi. Ne kestävät aika pitkään. Makulatuuripaperi korvataan vedospaperien kuivausvaiheessa pyyhkeellä, joka kuulemma pestään noin viikon välein. Prässissä on pari silkkipaperia suojaamassa huopia, mutta niitä ei vaihdeta juuri koskaan. Kaikki ovat niin siistejä vedostajia, että sille ei ole tarvetta. Kaikki myös käyttävät vedostuksessa sellaista muovikalvoa, johon on piirretty laatan ja vedospaperin ääriviivat, jotta kohdistaminen ei olisi temppuilua. Kaikki nämä tavat voisin ottaa omakseni jatkossakin. Ainoa juttu on se, että voi olla kovan työn takana oppia siistiksi. Ai niin, siisteys syntyy siitä, että vedostusvaiheessa laattaan kosketaan aina puhelinluettelon sivuista revityillä paperinpaloilla (universaalia!), vaikka olisi hanskat kädessä. Laatta pyyhitään paperilla molemmilta puolilta puhtaaksi ja kantit pyyhitään lopuksi varoen kangaslumpulla.

Sen sijaan asia, mitä en vielä mukisematta hyväksy, on hartsilaatikko. Hartsilaatikko toimii siten, että laatikon sivussa on kampi, jota veivataan rajusti ennen käyttöä. Se pöllyttää laatikkoon sakean hartsisumun. Sitten avataan laatikon luukku ja sujautetaan sellaiselle ritilälle kuparilaatta. Luukku suljetaan ja annetaan hartsisumun laskeutua laatalle. Teoriassa nerokasta, mutta hartsilaatikko petti minut ensimmäisellä käyttökerralla, ryökäle! Akvatintasta tuli ihan huono. Pisin syövytysaika näyttikin ihan avosyövytykseltä. Seuraavan akvatintani teinkin sitten omin käsin pölläytellen. Hartsi on laitettu sellaiseen isoon purkkiin, jonka suu on peitetty huokoisella kankaalla. Purkista sitten töpsytellään hartsirakeita vähän niin kuin jotain talkkia. Se oli ihan ok, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvä kuin suomalaiset hartsinyytit. Akvatintasta tuli erinomainen (ks. ex libriksen laatta alempana).

Mullistavaa on myös carborundumin tekeminen. Jotenkin olin kuvitellut, että gesso-carborundum mössön levittäminen alumiinilaatalle olisi ainoa oikea tapa. Nyt silmäni ovat kuitenkin avautuneet ja näen kaikki tekniikan mahdollisuudet! Roser esitteli tekniikan siten, että carborundumin tekemiseen tarvitaan hiekkaa ja jotain sidosmateriaalia: esimerkiksi tavallinen lakka, sellainen millä suojataan puuta, käy hyvin. Jos lakka on kiiltävää, pelkästään sillä saa lopputulokseen ihan valkoista pintaa, jos laatta on karhea. Laatta voi kuulemma olla jotakuinkin mitä tahansa materiaalia. Kaikennäköisiä kovia pahveja tai sellaisia mmm... puristemateriaaleja (apua, en mä tiedä näitä termejä) käytimme. Luulen, että lakka pysyy laatassa paremmin kuin gesso, näin siis carborundumlaattojen ikää voitaisiin pidentää. Olen kuitenkin hieman epäileväinen sen suhteen, että sitooko lakka carborundumhiekkaa yhtä hyvin kuin gesso.
Vielä yhden jutun voisin mainita: kovapohja levitetään laatalle aivan vallankumouksellisella leveällä vaahtomuovisudilla. Niin käsittämättömän helppoa ja jälki on täydellinen!

Voitte varmaan kuvitella, että aluksi oli hieman vaikeaa keskustella tekniikoista ja kysyä neuvoa (tai tunnustaa tehneensä jotain väärin), kun en osannut mitään asiaankuuluvaa sanastoa. Nyt kuitenkin tiedän jo ainakin seuraavat (tosin olen saattanut ymmärtää jotain väärin, sanasto ei siis ole ihan täysin luotettava):
laatta = plancha
hartsi = resina
happo = acido
kovapohja/lakka = verniz
prässi = prensa
painoväri = tinta
vedostaa = estampar/imprimir (en ihan tiedä kumpi on parempi, tutkinta kesken)
akvatinta = aguatinta
viivasyövytys = aguafuerte
kuivaneula = punta seca
Ai juu, yllä yksi kurssilla tekemistäni töistä, jolla ei vielä ole nimeä. Sen piti olla sokeriakvatinta, mutta koska siitä tuli tosi heikko jälki, tein päälle akvatintan.
Seuraavaksi kerronkin teille sitten mezzotintatarinoita. Ensi keskiviikkona alkaa. Kaikki ovat varoitelleet minua kovin huolestuneen näköisinä, että se on sitten todella työlästä, älä tyttö hyvä masennu. Hieman pelottaa!
ps. Kävin eilen kokeilemassa ateljeen vieressä olevaa Smollbaria, missä on huhujen mukaan Barcelonan parhaat mojitot. Huhu saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Ainakin itse ylistin mojitoja saatuani baarimikolta kaksi ilmaista kalashnikovia. Ai niin, ja sieltä baarista ostetaan sitten lamppu tulevaan kotiin. Siellä on sikana värikkäitä retrolasilamppuja! Ja tietenkin mennään sinne sitten yhdessä, kun tulette.

torstai 16. lokakuuta 2008

Miss you, sugar

Sain tänään kirjeen, vaaleanpunaisen, joutsenkuvioisen.

Miksikö olen hereillä tähän jumalattomaan aikaan? Taas?

Tein juuri itselleni suuren kupin (tai pienen ämpärillisen, tulkintakysymys) kuumaa kaakaota. Ajattelin, että uni voisi odottaa, kunnes olen odottanut tuon kovapohjan kuivumista. Sitten voin liottaa siitä osan irti...

Sokeriakvatintaa tänä yönä. Ja vähän hyvin tyttömäistä skissailua. Makeeta elämää. Ex libriksiä vedostettuina neljä.

Onkohan tää joku hormonipiikki?

tiistai 14. lokakuuta 2008

Vielä


Kiivettiin katolle, syystä mutta turhaan. Luettiin vielä vähän lisää. Luettiin Vielä yks, Vielä se seuraava ja Vielä uudestaan. Viimeiseksi mainittu lukumetodi kohdistui Autotallikollektiiville osoitettuun postikorttiin, joka oli täydellinen ja joka löysi paikkansa sen kirjan merkkinä, johon muita edellä mainittuja lukutapoja sovellettiin. Kutsun täten paikan päälle tuota korttia lukemaan Iiriksen, jota en ole aikoihin nähnyt. Aina kun en kuule neiti Iistä mitään, pelkään, että se tekee elämästään liian kiireistä. Tai ehkä tyttö on karannut merille ja on pian jo Espanjassa? Viimeisen viikon aikana olen haaveillut karkaamisesta.

Tyttöjen lähdettyä olen yleensä täynnä iltahybristä, uusien töiden nimiä nousee tahdilla, jossa kynä ei tahdo pysyä. On pakko lähteä rantaan seisomaan koiravanhuksen kanssa, odottaa, että tuuli tempoo turhan hälyn mukaansa ja vie sen Siperiaan. Matkalla takaisin on aina selvää, mikä kuva syntyy seuraavaksi, mihin on pakko tarttua heti. Ideat järjestäytyvät akuuttiuden mukaan itsestään, ja sitten tekee mieli keittää kahvia, vetää jalkaan villasukat ja kuunnella autotallin ovien takana seisoskelevaa hiljaista katua.

Piirsin juuri ex libriksen, enkä aio nukkua ennen kuin siitä on vedos, en pysty, on jojo vatsan paikalla, en voi istua, on pakko seistä tietokoneen vieressä ja vaihtaa painoa jalalta toiselle, apua. Keksin nimittäin erään pokkarin, johon se täytyy päästä liimaamaan...

Nulle dies sine linea, rakkaat. Vielä ehtii.

torstai 9. lokakuuta 2008

Elävä japanilainen vedostaja!

Kollektiivilaiset, oletteko käyneet Ateneumissa katsomassa japanilaisia puupiirroksia? Jos ette vielä ole, menettehän! Sisko vinkkasi, että näyttely on tosi hyvä, ja kaiken kukkuraksi elämyksen kruunaa elävä japanilainen vedostaja - itse teossa!

Noh, on täälläkin ihan hyvä näyttelytarjonta. Ei tarvitse rypeä kateudessa.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Myrkkyä!

Hälyytys ystävät! Kuulin juuri, että alumiinin syövyttäminen rautakloridilla synnyttää jotain supermyrkyllistä kaasua, mitä ei todellakaan saisi hengittää.

Heh. Miksi mieleeni tulee niin selkeä kuva kollektiivilaisten sievistä nenistä vain tuuman verran sihisevän offset-laatan yläpuolella?

Isoäiti soitti eilen aavituksen kiihtyneen ja selvästi sen kuuloisena, että nyt on tärkeää asiaa. Hän oli kertonut Ainon offset-töistä garfiikanopettajaystävälleen - sille, joka tiesi e.v.:n- joka oli sitten heti kysellyt, että tiedetäänköhän me varmasti mitä oikeen puuhataan. Alumiini ja happo siis reagoi jotenkin hyvin vaarallisesti (vaarallisemmin kuin graffikan aineet yleensä), ja monet graafikot ei kuulemma tiedä sitä ollenkaan. Joo. Tunsiko kukaan niitä kemistejä, jotka osasi kertoa tieteellisesti, mitä syövyttelyissä tapahtuu?

Ja Aino, offsetsyövytys-poikaa pitää varoittaa.

lauantai 4. lokakuuta 2008

Barcelonalainen teehetki

Minulle paljastui tänään jotain tosi huisia: graafikot kautta maailman kokevat primitiivistä tarvetta juoda teetä ja syödä keksejä taiteillessaan. Mennessäni tänään ensimmäistä kertaa grafiikan kurssille lähiateljeeseen olin hyvin avoimella mielellä, sillä aavistelin, että täällä tehdään asiat eri tavalla kuin kuvataidekoulussa. Jotkut asiat kyllä, mutta: luonnostelun aloitettuamme opettaja hämmästyksekseni ilmoitti, että hän pistää teeveden kiehumaan ja hakee kaupasta keksejä! Ehdotin, että kaikki voisivat tuoda keksejä vuorollaan, ja se oli meistä kaikista hyvä idea. Teehetken ja keksien lisäksi ehdimme jo puhua myös mojitoista - opettaja Roserilla oli nimittäin ollut eilen niin hurja ilta, ettei hän muistanut miten oli päätynyt kotiin ("Amnesia total!").
Ymmärrätte varmaan, että koin olevani turvassa uudessa ateljeessa, kun sain mutustella keksejä, hörppiä teetä ja kuunnella, kun joku valittelee darraansa.

Lisäkseni kurssilla on keski-ikäinen mallorcalainen nainen Lili, joka ilmeisesti sisustaa työksensä ja tekee taidetta intohimoisesti, mutta on grafiikassa lähes kokematon sekä minua todennäköisesti muutaman vuoden vanhempi puolalainen tyttö Ania, joka tekee täällä väitöskirjaa fysiikasta ja on aikaisemmin harrastanut öljyvärimaalausta. Olen meistä kolmesta siis selvästi kokenein graafikko, ja aloinkin tänään tehdä etsausta (ex libristä!), kun muut harjoittelivat kuivaneulaa. Tunneilla käydään läpi tosi simppeleitä juttuja, mutta se ei haittaa: tekee hyvää kuulla kaikkien tarvikkeiden ja tekniikoiden nimet sekä oppia ateljeen etiketti. Odotan kuitenkin jo sitä, kun saan varata ateljeesta itsenäistä työskentelyaikaa.

Kurssi jatkuu intensiivisesti. Tapaamme ensi viikolla maanantaina, tiistaina ja lauantaina. Mezzotintaa luvassa ehkä jo sitä seuraavalla viikolla! Niille tunneille eivät kokemattomammat pääsekään, saan yksityisopetusta.

ps. Vaadin sitten kuvareportaasia syysmyrskyretkestä!

Uusi yritys

Lähdetään retkelle. Hämeenlinnaan. Siellä on nyt esillä se sama Kuutti Lavosen näyttely, mikä missattiin kesällä - ketkä lähtee mukaan? Tai tiedän, että Eevi ja Aino ainakin, entä Saga ja I?

Hämeenlinna on pieni paikka, mut katoin nyt kuitenkin jo valmiiksi missä se museo siellä on. Olen siis valmiina lähtemään! Sinne on helppo löytää, ja se on myös aseman lähellä jos ei mennä autolla. Päätetään joku sopiva viikonloppupäivä tästä läheltä? Ja se on auki yhestätoista viiteen.

Nyt ei ees oo vielä liian myöhäistä viettää samalla mekkoihinpukeutumispäivää!


P.S. Oon vähän lukenu kirjaa siitä näyttelystä ja Kuutti Lavosesta. Yhden Kuutin ensimmäisten ryhmänäyttelyiden nimi oli "Viisi nuorta graafikkoa". Huu, enteilevää! Tai ainakin vähintään yhtä enteilevää kuin se, että joku poika sattuu mainitsemaan vauvat..