Ateljeen elämää osa 4: jännittäviä vieraita

29.6.2009

Muutos suunnitelmiin! Jatkankin ateljee-emäntänä 16.7. asti, eli kunnes Roser palaa New Yorkista. Vaihdoin lennot ja nyt olo on kevyt. Vielä tosi monta ateljeepäivää! Hommat ovat alkaneet sujua, kun aikaa tuntuu olevan lähes loputtomasti enkä siten kehitä itselleni suorituspaineita. Kunhan joka päivä vähän jotain puuhastelen, vaikka sitten vedoksia vanhoista laatoista.

Tänään työstän Cássian laattaa, kerään exlibriksistä mojovann 40 kappaleen pinon, ideoin isoa puupiirrosta Torbenin ja Alexisin kotiin ja nukun ateljeen vuodesohvalla siestan, kun jostain syystä alkaa väsyttää niin armottomasti. Ateljeella kanssani on tänään ranskalainen ja eräs viime syksyn kurssiltani tuttu barcelonalainen nainen, jonka kanssa aina vaihdamme kuulumisia. Illalla lähetän Roserille viestin, jossa kerron ateljeen kuulumisia. Roser vastaa: vasta nyt nukuttuasi ateljeella siestan olet todella saavuttanut pätevyyden ateljeeapulaisena.

30.6.2009

Yksin ateljeella. Taas herään siihen, että se sama tyyppi, joka viimeksi soitti yhdelsältä, soittaa mulle. Sovin raakkuvalla äänellä, että tapaamme tänään ateljeella. Herättäjä ei kuitenkaan taaskaan saavu paikalle! Tosi reilu tyyppi. Seuraavaksi soittaa mielestäni samanniminen mies, mutta hänen äänensä on erilainen. Hän kertoo haluavansa tulla "antamaan laatallensa hapossa kylvyn" huomenna. Selvä. Illalla katson sähköpostini ja huomaan, että hän on lähettänyt minulle valokuvansa, jotta päästäisin hänet sisään. Tuijotan hetken sähköpostia ymmyrkäisenä ja sitten alkaa hymyilyttää. Ehkä ihan hyvä, että hän lähetti kuvansa - en tiedä, olisinko muuten avannut ovea.

Päivä on hyvä. Syövytän Cássian työhön akvatintan ja vedostan sen chine-colléella pimpattuna. Kivalta näyttää! Vedostan vielä yhden vedoksen viime syksyn mezzotintatyöstä, sillä sarja ei ole vielä ihan valmis. Mezzotintan vedostaminen on niin hidasta. Huojentavaa, että vedos onnistuu. Pelkäsin jo, että olisin ehkä unohtanut syksyn opit. Lähden ateljeelta käden kyynerpäitä myöten mustina.


1.7.2009

Ensimmäinen päiväni kodittomana! Luovutin tänään kämpän avaimet ja roudasin loput kamani ateljeelle. Tästä tulee päivätukikohtani. Harkitsen myös yöpymistä ateljeella, mutta totean, että se ei ole hyvä idea.

Kello viideltä eilen soittanut parrakas herra saapuu ateljeelle kokoontaitettavalla minipyörällä, päällään itse tänä aamuna painamansa psykedeelinen ja kimalteleva paita. Hän esittäytyy Fransesc Punsolaksi, joka on työkseen graafinen suunnittelija (myöhemmin käyn hänen nettisivuillaan ja huomaan hänen suunnitelleen useita täällä näkemiäni juttuja). Opetan hänelle viivasyövytystekniikan ja annamme yhdessä happokylvyn hänen laatallensa, joka on mielestäni ihan sairaan hieno. Yleensä hän kuulemma tekee vain linoa, sillä sen jälki on niin "rustiikki". Odottaessamme laatan syöpymistä juttelemme taidetempauksista ja esittelemme toisillemme vedoksiamme. Minä huokailen ihastuksesta hänen rustiikeille linotöillensä ja hän huutaa "Caramba!" pitäessään erityisen paljon jostakin vedoksestani.

Fransesc kertoo aloittaneensa graffititaiteilijana Barcelonan kaduilla ja olleensa 1980-luvulla Barcelonan ensimmäinen graffitimaalari, joka käytti stensil-tekniikkaa. Exlibrisvalloituksemme on hänen mielestään ihan mahtava juttu. Yhtäkkiä alamme yhdessä ideoida siementempausta, missä ihmisille jätettäisiin kasvien siemeniä kirjekuorissa ympäri kaupunkia ja sitten pyydettäisiin lähettämään valmiista kasvista valokuva ja kaikki valokuvat kerättäisiin nettisivulle.


Opetustuokion päätteeksi Fransesc kiitollisena lahjoittaa minulle ensimmäisen metalligrafiikan vedoksensa, jonka nimi on "The Alien God of Food". Se on ihan kreisin hieno! Jihuu!

Ateljeella käy myös se sinistä silmämeikkiä käyttävä taiteilija, ranskalainen ja yksi eksynyt amerikkalainen graafikko.

2.7.2009

Tänään tapaan ensimmäistä kertaa australialaisen tytön, joka haluaa alkaa käydä ateljeella joka päivä. Tyttö on tosi mukava ja näytämme heti töitämme toisillemme. Hän tekee ihania naivistisia lintuaiheisia serigrafiatöitä. Annan hänelle ateljeen avaimen. Nukun taas siestan vuodesohvallla. Sitten teen neljä hyvää vedosta Cássian laatasta. Näen hiiren, joka kipittää tosi nopeasti piiloon. Ranskalainen on taas täällä. Lähden ateljeelta hieman ennen yhdeksää, käyn ostamassa lettuainekset ja menen valmistamaan lettuillallista tämäniltaiseen huostakotiini.

7.7.2009

Olen ateljeella koko päivän vain australialaisen tytön kanssa. Aloitan Torbenin ja Alexisin puupiirrosta, mutta ote lipsuu ja puu ei tottele. Taitavat terät olla hieman huonossa jamassa. Nukun pitkän siestan. Väsyttää.


8.7.2009

Ennen ateljeelle tuloa käyn taidetarvikeostoksilla Joan Pierassa (C/Cardenal Casañas 13, metro Liceu). Nyt minut valtaa himo vedostaa uusille japaninpapereilleni lisää simpukoita alkukevään laatasta!

Olen yksin ateljeella, kun amerikkalainen pariskunta kolkuttaa ovea. He ovat löytäneet ateljeen tiedot internetistä ja haluavat tutustua paikkaa. Mies esittäytyy taidegrafiikan professoriksi yhdysvaltalaisesta yliopistosta. Pidän heille perinteisen turistikierroksen ja annan tietoa Barcelonan taidetarvikeliikkeistä. Hekin antavat minulle tosi hyvän vinkin: Belgiassa sijaitsee kuulemma sellainen taidegrafiikan keskus, mistä alan harrastajat ja ammattilaiset voivat hakea työtilaa (ja majoitusta) esimerkiksi viikoksi. Pariskunta kertoo, että heille viikon oleskelu majoituksineen maksoi 75 euroa/hlö majoituksineen. He kertovat vielä, että keskuksessa on todella hyvät mahdollisuudet toteuttaa erilaisia tekniikoita, kuten litografiaa! Belgialaiset ovat kuulemma hyviä litografiassa. VINK VINK. Nyt sitten joukolla lähettämään hakemuksia Frans Masereel Centrumiin.

9.7.2009

Kello kaksi juoksen ateljeelle Placa Cataluyalta kaatosateessa. Pysähdyn matkan varrella kuitenkin läheisessä leipomossa ostamassa suklaacroissantin. Saavun ateljeelle valuvan märkänä ja vastapäisen vaatekaupan omistaja vitsailee minulle Miss Wet T-shirt -kilpailusta. Vaihdan vaatteet (kuinka käytännöllistä, että osa tavaroistani on täällä!), keitän teetä ja menen vuodesohvalle syömään croissanttia. Nukahdan yli tunniksi ja herään vasta, kun australialainen kolkuttaa ovea. Hänkin valuu vettä. Lainaan hänelle varastostani kuivan paidan ja yhdessä keitämme lisää teetä.

Vedostan lisää simpukkatöitä ja juttelen kivan australialaisen kanssa. Hän kutsuu minut viikonlopuksi vaeltamaan. Houkutteleva tarjous. Nyt pitäisi saada käsiin makuupussi, makuualusta, kengät ja rinkka.

Ateljeen elämää osa 3: taideterapiaa ja koirakaveri

22.6.2009

Klo 13-15: Terapiavedostamista yksin ateljeella. Tänään en tullut ateljeelle siksi, että pitää, vaan siksi, että tarvitsin jotain tekemistä välttääkseni pimahtamisen. Romanttinen komedia on muuttunut hc-draamaksi. Vedostan 12 exlibristä. Olo on sen jälkeen hieman kevyempi.

23.6.2009

Tänään terapiavedostan neljästä kahdeksaan yhdessä ranskalaisen Marien kanssa. Hääräämme laattojemme kanssa pöydän molemmin puolin ja avaudumme miesasioista. Kukaan muu ei tänään tule ateljeelle. 12 exlibristä lisää.

Tänään on paikallinen juhannus San Juan. Ihmiset alkavat villiintyä kadulla - paukkuja poksahtelee vähän väliä (on poksahdellut tosin jo aika monta päivää, mutta nyt poskahteluväli on tiheämpi). Pitäisi itsekin vielä valmistautua illan rantabileisiin, mutta laiskottaa eikä huvita. Hassua, kun en yhtään tiedä, mitä tältä juhlalta voi odottaa.

24.6.2009

Tänään omistan Barcelonan! Tai ainaskin vanhankaupungin! Kävelenateljeelle liian isoissa ja asiaankuuluvan rumissa surffishortseissa - kaikki hyvin siis taas. Tukka on takussa ja olen juuri syönyt aamiaisen. Kello on neljä. Kadut ovat autioita ja harvat liikkeellä olevat ihmiset löntystelevät raukeasti. Koko kaupunki on krapulassa eilisen juhlinnan jäljiltä. Tulen ateljeelle ja nostan kirskuvat metalliverhon. En kestä, on vaan liian siistiä tulla krapulassa omalla avaimella ateljeelle ja olla eka paikalla! Hengaan ateljeen edessä Locon kanssa ja syön falafelia. Otetaan kuvia meistä ja se on Locosta kauhean kivaa.

Kello 17. Tuleeko tänne edes ketään tänään? Innostun puupiirtämään vanhan simpukkalaatan toiselle puolelle vaatekaupan sisääntuloa. Mikä siinä on, että kohopainotekniikkaan tulee himo aina ihan puun takaa? BÄM, pakko-tehdä-kohopainoa. Tiedättekö? Hahmottelen piirrosta laatalle, kun joku vanhahko keltahampainen mies pysähtyy katsomaan ja kyselemään. Hän on kuulemma työksensä tehnyt puuhuonekaluja ja niiden pintakaiverruksia. Hän innostuu ja käyttää paljon käsittämättömiä sanoja. Hymyilen iloisesti, vaikka en oikeesti ymmärrä.

Kukaan ei tule ateljeelle koko päivänä. Kello kahdeksalta peppu on sietämättömän kipeä kiviportaalla istumisesta ja laatta on valmis, mutta ei siitä tainnut tulla kovin erityinen. Päivä oli kuitenkin ihan parhautta.


25.6.2009

Taas hiljainen päivä. Aluksi porukkaa kävi solkenaan, ja nyt yhtäkkiä olen koko ajan yksin. Mokasinko? Saavun ateljeelle kello neljä ja vedostan nyt jo hieman väsyneenä vielä 8 exlibristä ja päätän sitten, että ehkä nyt olisi jo hyvä. Tämä olikin aika iso projekti.

Marie tuo ateljeelle cd-levyni, jotka hän oli lainannut kotiin kopioitavaksi. Hauskaa viedä suomalaista kulttuuria! Sitten tulee käymään vielä toinen rouva siitä ihanasta rouvaparista, noutamaan tavaroitansa. Hän on laittanut tukkaansa platinablondit raidat ja ilmoittaa jäävänsä kesälomalle.

Kello 18. Istun ateljeen eteen ja yritän ideoida kaverilleni Cássialle lahjavedosta. Haluaisin niin antaa hänelle jonkun henkilökohtaisen vedoksen, mutta jotenkin aivot jumittavat. Aika käy vähiin. Teen kuitenkin yhden piirroksen, mihin olen ihan tyytyväinen.

Vedostan eilisestä puupiirroslaatasta koevedoksen. Harjavedostan ekaksi koko laatan, sitten vielä tavallisesti puutikulla vedostan osan laatasta. Vedostustapa toimii kivasti, mutta en ole tyytyväinen kuvaa. Koira on liian iso ja huono.

26.6.2009

Herään kello YHDEKSÄLTÄ siihen, kun joku lontoolainen nainen soittaa minulle ja haluaa sopia tapaamisesta ateljeella tänään. Mitä hittoa nämä ihmiset oikein ajattelevat soittaessaan täysin epäinhimilliseen aikaan? Haloo, graafikotkin nukkuu, varsinki aamuisin. Tapaan hänet kuudelta ateljeella, luovutan hänelle avaimen ja annan ohjeita ateljeetyöskentelyyn. Sitten lähden toimittamaan marjapiirakkaa eräälle brasilialaiselle kaverilleni, joka tilasi sen minulta viikkoa aikaisemmin maksua vastaan...

Tulen takaisin ateljeelle ja teen eilisestä piirroksesta viivasyövytyksen 10-20-40 min. Syövytysten välillä lakaisen ateljeen ja löydän todella paljon pölypalloja ja yhden asian, joka muistuttaa etäisesti juurespihviä.

Kello 22.15 poistun ateljeelta lähteäkseni syömään sushia Cássian kanssa, mutta en saakaan metalliverhoa kiinni avaimella. Avain ei vaan käänny. Paiskon ovea ja käännän ja väännän, kunnes en enää jaksa ja pyydän apua miesjoukolta, joka lähestyy ateljeeta Harlem Jazz Clubin suunnalta. Miehet tarttuvat tehtävään tarmokkaasti ja esittäytyvät illan esiintyväksi funk-bändiksi. He saavat oven kiinni ja haluavat ehdottomasti, että tulen illan keikalle. Saan oman nimeni (avecilla) listalle. Heh! Hymy korvissa lähden vetämään sushiöverit ja sitten svengataan.

Ateljeen elämää osa 2: pehmeäpohja ja pehmenneet aivot

17.6.2009

Saavun ateljeelle hieman ennen kolmea. Meksikolainen on jo paikalla. Hänen mezzotintalaattansa on edistynyt niin, että epäilen hänen viettäneen yön ateljeella. Nyt sillä on myös valosirotin. Paikalla ovat myös vihaiset, tosin päivä päivältä hymyilevämmät tytöt. Yritän kertoa tytöille, mikä on carborundum-tekniikka, mutta miten se voikin olla niin vaikeata espanjaksi? Jos selittäisin suomeksi, olennaisia sanoja olisivat rouhe, mömmö, kökkö jne. Siksi kai. Tulen suoraan rannalta ja on ihan pirun hikistä. Aloitan syömällä ateljeella vuoden aikana suuren suosion saaneen vegeburgerin ja juomalla puolitoista litraa vettä.

Kello 17. No vihdoin siitä exlibris-laatasta tulee siedettäviä vedoksia! Tein siihen akvatintan kolme kertaa. Voikohan laatan laatu jo kärsiä sellaisesta jotenkin? Pistän ekat 10 lahjavedosta kuivumaan, hyvä fiilis. Syön karkkia ja keksejä ja olen ehkä vähän sokerihumalassa. Kun työtakki on kiinni, sen alta ei näy vaatteita. Se hykerryttää minua. Varsinkin, kun menee kadulle.. Tsihii.

Kuunnellaan Liekkiä, Ismo Alankoa, Scandinavian Music Groupia. Alan ajatella, että se Suomen kesä on oikeastaan aika ihana. Miten kaikilla ateljeelaisilla onkin joku Suomi-tarina, jonka he ehdottomasti haluavat jakaa kanssani? Liikuttavaa.

Kello 19. Haen maitokahvin Placa de Tripiltä ja juon sen kaljun tytön kanssa, joka syö sitruunajäätelöä. Hän kertoo opiskelevansa Universidad de Barcelonan Bellas Artesissa ja erikoistuvansa grafiikkaan.

Kello 21 - vieläkin täällä! Ei huvita lähteä. Ihana ateljeepäivä. On ollut niin rauhallista. Ateljeen oven edessä katukiveyksellä on ihanaa istuskella ja tarkkailla kadun elämää, sillä välin kun laatta on hapossa. Nyt pehmeäpohja, yritys 2. Harlem on avaamassa oviansa ja yhtye roudaa kamoja sisään. Valot vilkkuvat oven yläpuolella ja katu hämärtyy. Vastapäisen vaatekaupan myyjä on koko ajan ulkona tupakalla Locon kanssa. Vieressä on söpö kampaaja, jonka väki tulee myös kadulle istuskelemaan sillä välin, kun mömmöt vaikuttavat tukassa. Ei lainkaan hassumpaa.




18.6.2009

Juoksen ateljeelle 20 minuuttia myöhässä (yli neljä), mutta eipä se haitannut, sillä kukaan ei ole odottelemassa oven ulkopuolella. Sitäpaitsi täällä saa vähän myöhästyä (mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin). Rullaan oven edessä olevan metalliverhon ylös, pistän prässeihin huovat ja sopivan puristuksen. Vielä musiikki soimaan. Ihan mahtava olo: mukana uunituore marjapiirakka, laukussa pullo cavaa ja päällä mekko. Tänään lähden suoraan ateljeelta juhlimaan...

Ateljeelle tulee pian se nainen, joka halusi oppia pehmeäpohjatekniikan. Eilisen laatan onnistuttua teknisesti olen saanut kerättyä pehmeäpohjaitsetuntoa ja onnistun opettamaan tekniikan naiselle. Hänen laattansa onnistuu! Olen grafiikkaguru, tättädää! Paikalle saapuvat myös tehokolmikon rouvapari, joka on kauhean hyvällä ja touhukkaalla tuulella, taas. En saa itse tänään mitään aikaiseksi, mutta sen sijaan olen kauhean seurallinen, opetan, huolehdin, kyselen, kannustan ja viihdytän rouvia. He kyselevät minulta asioita kuten Oletko katolinen? Onko sinulla poikaystävää? ja Eikö saunassa ole tosi klaustrofobista? En, ei kai... ei. Siinä samassa ateljeelle saapuu pari ruskeita silmiä tervehtimään minua ja saavutan ikiaikaisen (vuodenaikaisen) Barcelona-unelmani: tulla pussatuksi ateljeella! Jauuu! Hahaa, saatiinhan sitä romantiikkaa vihdoinkin. Loppupäivän keskittymismahdollisuudet ovat poispyyhityt. Päivän saldo: kaksi vedosta exlibriksestä.

Olen tänään todella elementissäni ateljee-emäntänä. Tämä ei olisi lainkaan hullumpi duuni... Vink vink, graafikkoystäväni! Miten ois jos me...?

Jos eilen olin sujut Suomeen lähtemisen suhteen niin tänään tilanne on kaukana siitä. Klo 19 haen kahvilasta patongin ja tulen ateljeelle syömään sitä. Pehmeäpohja-nainen kysyy, onko se lounas vai päivällinen. En osaa vastata. Hän pyörittelee silmiään hyvin äidillisesti.

Päivän kysymys: miten voi lähteä kaupungista, missä on ateljee kuin koti ja joku, joka tulee sinne pussaamaan?

19.6.2009

Tänään tulen ateljeelle vain pyörähtämään, sillä eräs grafiikan kurssista innostunut nainen soitti minulle ja haluaisi nähdä ateljeen ja kuulla sen käytännöistä. Pidän ateljeessa turistikierroksen ja hyppelen innosta, sillä lähden seuraavaksi Sonar-festareille. Hyvästelen meksikolaisen, joka ei enää tule ateljeelle (ja joka on jo vedostanut mezzotintansa ja se on hyvin fresco, tuore, kuten mezzo-ope sanoi) ja lähden festareille kello yhden mojitojen kautta. On kuuma ja olo on kevyt.

Ateljeen elämää osa 1: pelkotiloja ja pitsaa

Kun siellä Suomessa nyt sataa ja on kylmä ja ei yhtään kesälaitumillakirmauskeli, niin graafikon teehetken Barcelonan haarakonttori ottaa vastuun Suomen kansan viihdyttämisestä sisätiloissa. Siis että täten nyt aloitan kesäkuun ajan kestävän koomisen draamasarjan tai dramaattisen komedian (kirjoittaja toivoo: saisi se olla romanttinenkin komedia pliis, trillerit pysykää kaukana), jonka tapahtumat sijoittuvat erääseen taideateljeehen Barcelonan keskustassa, Barrio Góticossa. Tarkemmin sanottuna sille samalle kadulle, missä on se ihana Harlem Jazz Club, ja sen pienen baarin viereen, missä se tuuheaviiksinen mies tarjoilee ilmaisia ja jymäyttäviä kalashnikoveja. Hyvä katu. Sarjan kirjoittaja ja kertoja on nimittäin eilisestä lähtien ollut vastuussa siitä, että ateljeen seinät pysyvät pystyssä ja ateljeella käyvien harrastuneiden ja etenkin vähemmän harrastuneiden taidegraafikoiden sormet pysyvät suunnilleen tallella (eivätkä hajoa atomeiksi happoaltaaseen) sillä aikaa, kun ateljeen omistaja, ihastuttava ja taiteeseen tervehenkisesti suhtautuva ja niin kovin lahjakas Roser nauttii elämästään New Yorkissa. Kertojahenkilö on käynyt ateljeella viime lokakuun alusta lähtien, ja myöntää rehellisesti, että aluksi ateljee oli aika elintärkeä asia: aivoja sai vaivata mezzotintalla ystävien puuttumisen sijaan. Sittemmin Barcelonasta on löytynyt muitakin kiinnostavia asioita, mutta ateljee on pysynyt kuvioissa aina enemmän tai vähemmän. Siispä kertoja käyttää nyt viimeiset Barcelonan viikkonsa ilomielin ja suurella ylpeydellä ateljeen pyörittämiseen.

15.6.2009

Herään klo 10.20 siihen, että joku soittaa tuntemattomasta numerosta. En saa selvää nimestä, mutta joku espanjalainen mieshenkilö ilmoittaa innokkaana tulevansa tänään ateljeelle. Yritän raakkua mahdollisimman vähän puhelimeen, mutta se on vaikeaa, koska olin syvässä unessa. Sitäpaitsi on edelleen ihan ylivoimaista sanoa ensimmäinen asia aamulla puoliunessa sekunti herätyksen jälkeen espanjaksi.

Saavun ateljeelle kello 14. Eipä tarvitse paljon ovia availla, sillä paikalla on jo monta iloista vedostajaa. Tai kaksi heistä on kyllä vähän vihaisen näköisiä, ja toinen vihainen tyttö on kalju, puhuu espanjaa nopeasti ja pelottaa minua. Apua, kuka syövytti auktoriteettini? Tuon ateljeelle mukanani kadulta löytämäni vanerilevyt, eilisiltana tekemäni luonnoksen, josta pitäisi tehdä torstaiksi pehmeäpohja (synttärilahja). Asettaudun Roserin työhuoneeseen, pöytä on valtava ja ikkuna sen päässä ihana. Yksi meksikolainen tyttö on tosi kiva ja on aloittanut juuri mezzotintakurssin. Riehaannun ja kaivan laatikosta oman ensimmäisen harjoitustyöni ja esittelen sitä suurella ylpeydellä. Meksikolaisella ei ole valosirotinta...

Oikeasti on niin kuuma, että tekisi mieli olla alasti työtakin alla.

16.00 Yksi katalaanigraafikko tulee tekemään serigrafiaa. Hymyilevä ja ongelmaton tapaus, pärjää omillaan. Huh. Tein pehmeäpohjan ja näytin sen meksikolaiselle, joka halusi oppia. Se ei mennyt ihan putkeen. Luulen, etten vakuuttanut. Meksikolainen kuitenkin näytti tekevän jotain muistiinpanoja. Hermostuttavaa. Laitan laatan happoon, 15 min, sitten osa peittoon ja vielä 15 min. Otan laatan haposta ja puhdistan. Ei syöpynyt hyvin. En tee edes koevedosta. Luulen, että levitin liian paksun kerroksen pehmeäpohjaa, enkä painanut tarpeeksi kun piirsin siihen. Äh.

Seuraavaksi saapuu Barcelonalainen tehokolmikko: kaksi seniorileidiä ja yksi puhelias lääkäriherra. Roser on ihan selvästi tsempannut kolmikkoa lähtiessään: pärjäätte kyllä keskenänne, koittakaa sitten käyttäytyä, kyllä te osaatte. Kolmikko touhuaa ja pyörii ja vakuuttaa pärjäävänsä. Huomautan kuitenkin prässin suojapaperin käytöstä, laitan prässin huovat uusiksi, säädän prässin, kerron syövytysaikoja, tsemppaan ja huomautan, että laatta otetaan haposta kädellä, jossa ON HANSKA. Kuulemma ei tartte, kun tämä ei ole niin vahvaa happoa, "tämän sormen menetin typpihapolle, se on paljon vahvempi". Apua. Tulemme kuitenkin hyvin toimeen. Kerron saunomisesta ja suomen kielestä.

Olen ihan sairaan väsynyt kahdeksalta kun lähden kotiin. Sinne jäävät vielä vihaiset tytöt, jotka tekevät kuulemma jotain kouluhommaa perjantaiksi kauhealla kiireellä.

16.6.2009

Luen aamulla sähköpostini ja hätäännyn: joku tuntematon nainen kertoo tulevansa torstaina ateljeelle oppimaan minulta pehmeäpohjatekniikan, koska Roser on kertonut minun olevan siinä "ekspertti". Flippaan kohta... Jos vaikka saisin sen oman laatan onnistumaan ennen sitä? Matkalla ateljeelle saan puhelun joltakin toiselta tuntemattomalta naiselta, joka sanoo, että olis pakko päästä keskiviikkoaamuna vedostamaan (vaikka en sillon ole "töissä") ja sen jälkeen soittaa tuntemattoman naisen nro 2 kaveri, tuntematon nainen nro 3, joka ei ole koskaan ollut ateljeella, mutta haluaisi tulla. Sanon että tervetuloa.

Saavun ateljeelle 15.30 uusien vedospaperien ja silkkipaperin ja eväiden kanssa. Paikalla on mukava barcelonalainen rouva, jolla on aina sininen silmämeikki, vedostelemassa tottuneesti, meksikolainen jyystämässä mezzotintaansa sekä se kalju tyttö, joka nyt hymyilee mulle. Jee.

Se tuntematon nro 3, argentiinalainen nainen, saapuu. Teen kiertokäynnin ateljeella ja kerron, miten asiat toimivat. En ole ihan vakuuttunut, että miten kokenut graafikko hän on, joten kehotan olemaan kokeilematta mitään arveluttavaa ilman mun läsnäoloa. Hetken päästä argentiinalainen tekee sairaan hienoja ja ihan sikapuhtaita vedoksia jättiprässillä.

Olen tehnyt valmiiksi uuden exlibris-laatan, josta aion vedostaa lahjaksi monta kymmentä hienoa exlibristä Torbenille. Teen koevedoksen, josta tulee ihan kakka. Teen kolme lisää ja nekin ovat ihan kakkoja. Masennun. Askartelen kirjekuoren, piirrän siihen ikkunasta näkyvän koiran, joka istuu aina yhden vaatekaupan ulkopuolella vanhalla tuolilla. Koiran nimi on Loco eli hullu. Laitan kuoreen Roserin käyntikortteja ja vien sen postiin Roserille Nykkiin. Haen samalla pitsaa suht mukiinmenevältä pojalta eräästä pizzeriasta. Sekoan sanoissani ja pyydän pitsaa puoliksi ranskaksi. Häh, mistä se tuli? Kysyn vaan. Syön pitsaa Roserin huoneessa vuodesohvalla, luen 20 vuotta vanhoja National Geographic -lehtiä ja melkein nukahdan. Mäkin haluan mennä Amazonille kajakilla ja uida delfiinien seassa ja vaeltaa pohjoisnavalle suksilla ilman radiota.

Ateljeelle tulee vielä kaksi lisää. Päivä on rauhallinen. Kuuntelemme mun levyjä ja mä päädyn tekemään exlibrikseen vielä kerran uusiksi akvatintan. Vedostan vasta huomenna, en kestä enää uusia pettymyksiä tänään. Mulla ja hartsilaatikolla on vähän vaikea suhde.

Lopuksi lakaisu, vessaan lappu että ei toimi ja käyttäytymisohjeet ja havainnekuva. Roskat kadulle klo 20, auto hakee ne yöllä. Väsyttää. Sanoinko sen jo? Ateljeella käy kivoja ihmisiä.

Haarakonttoria etsimässä

No niin. Olen nyt täällä Barcelonassa, vaikka kaikkihan sen jo tietävät. Olen aloitellut uutta elämääni kokeillen, haistellen, katsellen, pelokkaasti, innostuneesti, väsyen ja aina välillä tuntien itseni hyvin toiveikkaaksi ja varmaksi siitä, että hyvä tästä tulee. Jotenkin luulen, että kaupunki ei kuitenkaan tunnu kodilta, ennen kuin saan sotata itseni painovärillä ja tuoda uuteen pikkuruiseen huoneeseeni uusia vedoksia. Siispä olen etsinyt kaupungista mahdollisuuksia ja välineitä tehdä taidetta.

Jo ennen Espanjaan tuloani löysin netistä grafiikan ateljeen, joka vaikutti täydelliseltä. Ensimmäisinä päivinäni täällä kävin monta kertaa ateljeella kurkkimassa, onko ateljeen omistaja ja taiteilija Roser Saler paikalla, ennen kuin tänään onnisti. Monet kerrat kohtasin suljetun, ateljeeksi tunnistamattoman tilan, jonka oven päällä luki "smoll bar". En ollut varma, onko ateljeeta edes olemassa. Yritin tähyillä, näkyykö ateljeen ympäristössä mitään merkkejä grafiikasta. Happoroiskeita, painoväriä, trasselisilppua. En nähnyt. Olin kuitenkin melko varma, että näin oven yläpuolella olevasta ikkunasta painoväripurkkeja - pysyin toiveikkaana.

Suuntasin taiteen etsinnän kuitenkin väliaikaisesti muualle: etsin kaupungista epätoivoisesti taidetarvikekauppaa, mistä saisin joitakin välineitä kotiin ensihätään. Ensimmäinen löytämäni kauppa oli Temperaan ja Tuubiin verrattuna miniatyyri, vaikka tavaraa oli luultavasti yhtä paljon. Liike oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka kaikki osasivat sanoa katalaaniksi, mitä tarvitsivat. Myyjät olivat kiireisiä ja tympeitä. Pakenin paikalta.

Eilen löysin toisen taidekaupan, mistä löysin linolevyä, mutta en muuta. Liikkeen myyjä kuitenkin osasi vihjata minulle, mistä saisi vaneria - madera contrachabada! Pitkän puikkelehtimisen ja yhden väärän osoitteen jälkeen löysin tallin, missä oli vihaisia vanhoja miehiä ja paljon puutavaraa. Yksi käppyrä murahdellen suostui lopulta leikkaamaan minulle minikokoisia vanerin paloja! Vaneri on kylläkin jotain kummallista, kevyttä puuta. Olin kuitenkin hyvin voitonriemuinen. Tuntui hieman enemmän siltä, että asun tässä kaupungissa, kun sain hankittua jotain niin erityistä ja tärkeää.

Tänään minua sitten kohtasi lopullinen onnenpotku: Tapasin taiteilija Roser Salesin ateljeella, joka sijaitsee noin 100 metrin päässä uudesta kodistani. Nainen oli todella mukava, ja kutsui minut huoneeseensa keskustelemaan mahdollisuuksistani osallistua ateljeen toimintaan. Sovimme, että aloitan kahdeksan kerran (8*3h) kurssilla, mistä luultavasti 5 kertaa teen etsausta, kuivaneulaa, akvatintaa ja sokeriakvatintaa Roserin opetuksessa, ja loput 3 kertaa mezzotintamestarin henkilökohtaisessa ohjauksessa! Kurssille tulee lisäkseni ainakin yksi toinen tyttö, mutta ymmärsin, että kyse on todella henkilökohtaisesta opetuksesta. Kurssi alkaa lokakuussa.

Kurssin jälkeen saan varata ateljeesta itsenäistä työskentelyaikaa tai jos haluan ja pystyn maksamaan vähän enemmän, oman vakituisen työpöydän ja avaimen, jolla pääsen sisään 24/7! Sisaret, nyt kuuluu hyppiä tasajalkaa ja kirmata talon ympäri, ehkä juoda vähän skumppaa - haarakonttori on löytynyt!

On hyvä, jännittynyt ja ylpeä olo. En malta odottaa ensimmäistä kertaa ateljeessa. Sitä ennen pitää hankkia syväpainopaperia ja ihan pakko luonnostella jotain, että jos menen lukkoon ateljeella, on jotain mistä aloittaa.

hyppykeppi

Luomista on monenlaista. Uusien grafiikantöiden luominen on ihanaa, ja tekee hyvää. Vähintään yhtä tärkeää itselleni on se, kun hyvien ystävien kanssa luo uusia ideoita yhteen ääneen, niin, että välillä on pakko hyppiä kuvitteellisella hyppykepillä, kun keksitään joku aivan järjettömän hyvä idea. Niin kuin autotalliateljeeillat, spontaanit taide-ekskursiot isoäidin luokse, ex-libriksien uusi tuleminen ja ateljeen haarakonttori Barcelonassa.

Poljin autotallilta kotiin niin, että hiki tirsui. Perille päästyäni tartuin siimavyyhtiin ja viritin taidenäyttelyn huoneeseeni - vedokset roikkuvat ilmassa kuin pyykkinaruilla. Kuvia luvassa lähiaikoina!