tiistai 10. toukokuuta 2011

Painoväriä ja leivonnaisia

Onneksi tänäänkin kävi trafiikki, vaikka eiliset kolmen vieraan huippulukemat putosivatkin kahteen. Supersivistyneellä takapihapiknikillä etsauskaiverrus ja viehekalastusta käsittelevän lehtikuvituksen luonnostelu yhdistyivät 60- ja 70 lukujen taitteen ranskalaisten arkkitehtuurilehtien selailuun sun muuhun kylttyrelliin ja asialliseen toimintaan - takaperinkuperkeikkoihin; silmien, hampaiden ja kielien piirtelyyn pohjapiirroksille; ja kömpelösti urpoilevan oravanpoikasen nimeämiseen. Siitä tuli Ulla. Tänäänkin sai kakkua ja nukkua pitkään ja vedostaa ja kuunnella samaa biisiä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, tänäänkin oli ihan hyvä päivä.

Harkitsen ihmisten ilmoilla käväisemistä, mutta jos sitä vasta huomenna uskaltaisi.

Lyhyt sähkeuutinen työhuoneelta



Piirtelen pääjalkaisia STOP Miten niin oon taantunu STOP Kahvia on STOP Ja kahta kakkua STOP Tänään kävi vierailijoita STOP Huomennakin toivottavasti STOP

torstai 5. toukokuuta 2011

Mitä täällä oikein tapahtuu?


Välillä mietin, mitä omassa päässäni oikein mahtaa liikkua. Vaikka tiedän useimpia ulkopuolisia kummastelijoita paremmin ne syyt ja nyanssit, jotka toimintaani ohjailevat, löydän yhtäkkiä itseni kolmelta yöllä nostamassa kuparia toiseksi viimeisestä syövytyksestä - ja kysyn: mit vit, Aino, oikeesti?

Ei, tuo ei ihan pitänyt paikkaansa. En nostanut kuparia happoaltaasta hallitun ammattimaisesti (sillai ku sit siinä yöllisessä taidegrafiikkamontaasissa siinä leffassa, joka elämästäni joskus tehdään, toim. huom.), vaan kampesin ja revin. Olen näemmä mitannut tuon (kieltämättä tavanomaista pienemmän) altaan seinämät aikanani melko reteällä kädellä, joten sen mukaisiksi omaa fiksuuttani myhäillen leikkauttamani kupari oli juurikin millin pari liian leveä. Tietysti jos olisin sellainen aikaansaava ihminen joka ei edes tiedä mikä torkkunappi on mutta joka tietää aina, missä sen avaimet ja passi ja puhelin on, ja olisin saanut aikaiseksi hankittua sen uuden vanhan paperileikkurin jostain, olisin siististi nirhaissut ongelman tiehensä. Oli mun tarkoitus, mutta sit tuli kaikenlaista.

Mutta jos on päättänyt, että menee nukkumaan vasta kun syövytykset ovat valmiit, niin eihän siinä auta kuin viilata ja kirota, ei nyt välttämättä tässä järjestyksessä. Nyt se laatta sitten mahtuu melkein, ja kiusallanikaan en viilaa enää yhtään. Ja mitään en tästä kaikesta sitten oppinut, että sikäli.

Ai kun väsyttää.

Ei kai tämä ihan normaalia iltapuhdetta ole, mutta toisaalta kaikki normaali puhde on keskimäärin aika typerää sekin, niin. Ryhdyin miettimään, ettei minusta kyllä millään muulla elämän osa-alueella löydy sitä kärsivällisyyttä ja ehdottomuutta jonka joko liuottimet tai inspiraatio saavat esiin. Haluaisin olla useammin kärsivällinen ja ahkera ja ehdoton ja päättäväinen myös muilla saroilla, joten ehkä työhuoneeseen linnoittautuminen yökausiksi tekee minusta paremman ihmisen. Ehkä hourailen. Mietin sitä sitten aamulla, kun sipaisen siihen yhteen kohtaan hiukan kuivaneulaa, lähinnä noin niinkuin kontrastiksi sille spraymaalein runnotulle akvatintakuvalle. Yhden vedostuksen päästä saa nukkua.

Muuten, viimeaikaiset filminkehitykset toivat päivänvaloon muutakin kuin kuvia Playa de la Tokoin villeistä kesäöistä ja saaristossa ruotsalaisia nuortenkirjoja ääneenlukevista autotallitytöistä. Merkinnän alussa tämän hetken virallinen taiteilijamuotokuva, lopussa vähemmän virallinen. Huomatkaa edellisessä limsapullo ja kahvikuppi, jälkimmäisessä termari ja skumppalasit - elämän perusedellytykset, toisin sanoen.


Kettu kuittaa.

torstai 10. helmikuuta 2011

Torstai on taidetta täynnä



Uusi vakituinen autotallipäivä on valittu ja varovasti vakiinnutettu. Torstaisin meidät löytää hyvällä todennäköisyydellä Espoosta, tervetuloa joukkoon. Viime viikolla keskityttiin kyllä enemmänkin skumppaan, lohivoileipiin, mozzarellasalaattiin, maa-artisokkakeittoon ja ruunebergintorttuihin. Yleensä yksi meistä saa jotain taiteellista aikaiseksi, luovuus liikkuu vuoroviikoin tekijästä toiseen. Tosin epäilen, että nuo yhdet lurjukset, jotka pääsevät taiteilemaan koulutuksen varjolla tulevat autotallille taidetta pakoon enempikin. Luulen, että nauttivat kuitenkin siitä sohvanpohjasta ja rauhallisesta pienestä hyörinnästä. Saa siellä neuloakin, ei sillä. Ääneenlukuprojektina meillä on tällä hetkellä Helena Sinervon Runoilijan talossa.


Aloimme kirjoittaa lokia siitä, kuka tallilla on käynyt, mitä on tehty ja mitä syöty. Vieraat ovat myös tervetulleita raportoimaan, mikä vieraskirja se muuten olisi!


perjantai 28. tammikuuta 2011

Se on vedos!

Olen tehnyt uuden vedoksen, uudesta puupiirroksesta. Olen siitä hyvin hyvin mielessäni ja ehkä vähän ylpeäkin. Tai ainakin olen esitellyt koevedosta suurinpiirtein kaikille, joiden kanssa olen ollut eilisen jälkeen tekemisissä. Painoväri sormissa ja vähän muuallakin hymyilyttää. Yritän kuitenkin olla vasta varovaisen innostunut, että jotain uutta on syntynyt, ja että torstai on vähän niin kuin uusi autotallipäivä. Ettei se vain säikähdä pois!


Tämän puupiirroksen nimi on Kesäilta Seurasaaressa. Skissailin siellä viime kesänä yhtenä ihanan lämpimänä iltana, kun ihmiset istuskelivat kallioilla ja jotkut kävivät iltauinnilla. Harkitsen vielä tekeväni toisen laatan tähän työhön, ehkä näette lopputuloksen myöhemmin.