sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Graafikon A-O

Autotalli esittää: ensimmäinen graafikko-suomi-graafikko-sanasto!

graafikon aivotärähdystesti
tehdään, kun on saanut ohimossaan olevan haavan tikattua ja ensiavussa on sanottu äidille, että parin tunnin päästä pitäisi herättää ja tarkistaa onko sekava, kysyä vaikka, kuka on presidenttinä. Sitten äiti herättää ja käskee luettelemaan taidegrafiikan tekniikoita. Akvatinta, etsaus, pehmeäpohja, carborundum, mezzotinto, litografia, monotypia, kuivaneula, puupiirros... Ja sitten äiti on vakuuttunut, että lapsen aivot eivät ole tärähtäneet. Lieneekö oikeassa? Aivotärähdystestin barcelonalaisessa versiossa henkilöltä kysytään, mitä olutta saisi olla, (oletamme tarkoittaneemme jotakin tällaista, merkinnät on kirjoitettu gràcialaisessa baarissa) ja oikea vastaus on tietysti Moritz (tuo kelta-sininen etiketti), joka on huomattavasti parempaa kuin kaupungin toinen, yleisempi paikallinen panimotuote, Estrella (se punainen). Kuva ensimmäisestä vertailutilanteesta.


graafikon ehostus tehdään, kun päivä on kulunut autotallissa syövytellen, vedostellen, ehkä juomapelaten tai taidetempausta valmistellen, ja sitten ilta yhtäkkiä yllättää, ja baariin pitäisi lähteä nyt, NYT nopeasti. Graafikko ryntää vielä työtakki päällä peilin ääreen meikkipussukkansa kanssa ja toteaa tilanteen: naamassa on hieman harmaita ja mahdollisesti myös kirjavia tahroja, mutta eiköhän nuo saa meikkivoiteella peittoon nopeasti? Graafikko struuttaa meikkivoidetta joko suoraan sormilleen (graafikot usein pitävät suorasta kontaktista) tai mahdollisesti myös meikkisienelle, usein kuitenkin jaksamatta ensin puhdistaa sormista painoväritahroja riittävästi. Näin meikkipohja ei lopulta olekaan painoväritahrojen peittämistä, vaan pikemminkin painovärin levittämistä tasaiseksi meikkipohjaksi seoksena meikkivoiteen kanssa. Graafikon voi siis tunnistaa baari-iltana paitsi painoväritahroista, myös aavistuksen harmaasta ihonväristä kasvoilla. Ks. myös graafikon näyttelymeikki.

graafikon juomapeli
n säännöt ovat helpot, sillä huikka kuuluu ottaa aina, kun syntyy poikkeuksellisen hyvä vedosyksilö. Se voi olla näyttelyvedos, hakutyö, just se oikea värisävy tai hirmu hyvin onnistunut syövytys (eli laatta joka ei tarvitse mitään säätöä tai kikkailua vedostettaessa ja vedostuu vaan ihan pirun hyvin). Juomapelin takia pöydällä on vakiovarusteena pullo, mutta täytyy myöntää että nykyinen rommi on tyhjentynyt hävettävän hitaaseen tahtiin. Olemmeko liian tervehenkisiä vai liian itsekriittisiä vai väärällä alalla olematta edes vielä alalla? Juomapeli on peruja viime kesän näyttelyintoilulta, kts. blogimerkintä Graafikon juomapeli viime heinäkuulta.

graafikon kalja: Eräillä epäilyttävillä tahoilla (teekkareilla ynnä muilla pojilla) on tapana elvistellä taidollaan avata kaljapullo millä tahansa, paitsi pullonavaajalla. Kätevä graafikkotyttö on itsenäinen, ja iskee näppärästi korkin läpi piirtimellään pillinmentävän aukon. Kannattaa muuten laittaa siihen viereen toinen aukko, josta pulloon pääsee ilmaa. Luottakaa meihin tässä.


graafikon löytötavarat: Portsari saattaa katsoa hämmentyneenä tyttöä, joka jättää kuparipeltiä narikkaan säilöön yhden aikaan viikonloppuyönä, mutta se on pientä verrattuna tilanteeseen, joka syntyy, jos esimerkiksi unohtaa mezzotintavalosirottimen vaatekauppaan. Yhtä lailla normaalin todellisuuden ulkopuolelle putoamisen merkeiksi luettakoon ne katseet, joita työkaverit jakavat joka kerta, kun taukotilan pöydälle nousee laukkua penkoessa mitään luonnoskirjaa taiteellisempaa, esimerkiksi ruskea paperipussillinen täynnä liitujauhoa. Ah väärinymmärrystä! Ks. myös happo, laatta.

graafikon nokkaunet (myös: graafikon yöunet) nukutaan sillä aikaa, kun kovapohjuste kuivuu tai laatta on viimeisiä syövytysaikojaan hapossa. Kuvattuun toimintaan sorrutaan erityisesti silloin, kun uuden skissin valmistuttua illalla ei ole millään malttanut mennä nukkumaan, vaan toteutukseen on ryhdytty yötä myöten. Onneksi autotallissa on sohva, nyttemmin myös tyyny, viltti, korvatulpat ja tommonen juttu, jonka voi laittaa silmille, ettei kattoikkuna häikäise. Viime aikoina toiminta on yleistynyt siinä määrin, että sekä Totoro (kuvassa) että violetti mysteeriotus ovat muuttaneet autotalliin.

graafikon näyttelymeikki syntyy kätevästi ylimääräisistä tarroista, joilla taidenäyttelyn vedokset merkitään ostetuiksi. Jos hyvin käy, tarralajitelma on kirjava ja meikistä tulee iloinen. Usein graafikko yltyy tekemään näyttelymeikin siinä mielentilassa, kun hän on saanut liimata tarroja näyttelytöiden viereen enemmän kuin oli uskaltanut odottaa ja on siitä syystä onnellisen riehakkaalla tuulella.


graafikon päänsärky: Välillä vedokset eivät onnistu, akvatinta suoraan sanottuna vittuilee ja liuottimet korventavat paitsi limakalvoja, myös sielua. Ahdistus voi iskeä, vaan graafikkopa ei noin vain voi tarrata ohimoihinsa epätoivoissaan. Graafikon päänsäryn tunnistaakin siitä, että päätä pidellään kämmenselillä - niissä on harvemmin painoväriä.

(huomaa myös hiusten kiinnittämisessä käytetyt etsauspiirtimet)

happo (myös: laatta): Tervehenkisen pullantuoksuinen graafikko törmää toisinaan hämmentyneisiin kulmankohotuksiin todetessaan olevansa ihan hapossa, tarkoittaen tietenkin niitä kauniin sapenkeltaisia rautakloriditahroja, joita joskus päätyy niin ihoon kuin vaatteeseenkin vilkkaassa syövytyssessiossa. Vaikka puhumme toisinaan hiukan omaa kieltämme, olemme toisinaan myös kirjaimellisuuden uhreja - happo kun oikeasti tarkoittaa syövyttävää ainetta ja laatta sitä levyä, jolle kuvaa ollaan pykäämässä. Kuriositeettina kerrottakoon, että syövytyksessä on aiemmin tosiaan käytetty typpihappoa, nykyinen rautakloridi on astetta vaarattomampi valinta.

raadelma: Ensiluonnos. Kuvan ensimmäinen olotila. Taidegrafiikka on yleensä täynnä työvaiheilua, kuvaa siirretään joskus useita kertoja skissiltä skissille ennen lopullista toteutusta. Raadelma voikin olla myös poikkeus tästä, työ, jossa kuva on tehty suoraan laatalle ilman luonnoksia, jolloin ensipiirros on myös lopullinen. Raadelma on lisäksi paikannimi, jonka ohi syysmyrskyretkelle matkalla olleet graafikot ajoivat, ja olivat sitä mieltä että sana on aivan liian hieno niin suppeaan käyttötarkoitukseen ja alkoivat miettiä mitä muuta se voisi tarkoittaa. Suudelma, vadelma, raato. Raakaviiva. Ensiluonnos!

tiistai 19. toukokuuta 2009

Näin hankit kohtuuhintaista kuparia

Tänään oli loistava päivä, siskot ja muut lukijat. Kasasin hetki sitten autotallin pöydälle pinon neitseellistä, vielä kalvopäällysteistä, siisteiksi suorakulmioiksi leikattua 0,7 mm:n kuparia, jonka yhteispinta-ala on 4 m². Sairaan paljon siis.

Jos olisin asioinut tänään taidetarvikeliikeessä, meillä ei olisi enää varaa muutta pois kotoa, tai ainakaan syödä siellä kodissa mitään, mutta kävinkin ihan muualla, ja jaan nyt teille seikkaperäisesti onnistuneen kuparinhankintareissun vaiheet:

1. Ensin suunnaksi metalliasioiden tukkuliike, Helsingin Rauta Oy. Muonamiehentie 10, Hki. Sinne on helppo löytää, Kehä I:ltä Vihdintielle ja siinä se melkein heti onkin. Valitettavasti tarvitset reissuun auton, ja siihen vielä jonkinlaisen kattotelineen. Isoisän, joka auliisti tuli mukaani, teline oli rakennettu laudoista ja kuormaliinoista.

2. Varastohallilla trukkimies kärräsi kaksi valtavaa kuparilevyä suoraan auton katolle. Ne myydään 1x2m kokoisina, ja valittavana on ainakin 1 mm ja 0,7 mm paksuudet (taidekaupassa kuparilaatan standardipaksuus on 0,8 mm). Tänään yksi 1x2 m levy maksoi 113e (25e/kg), mutta hinta vaihtelee suoraan kurssin mukaan. Nyt kuparin hinta oli kulemma laskenut. Loistavaa. Ja huom! siellä käy ainoastaan käteinen.

3. Taipuisat kuparit epäilyttävästi autonkatolla päristen ja rämisten isoisä ajoi Peltisepänliike AB-Pelti Oy:hyn (Palomiehentie 6, Espoo, Kauniaisten paloasemaa vastapäätä), jonne jätimme ne mittakaavion kanssa leikautettaviksi. Ehdittiin juoda päiväkahvit, kun sieltä jo soitettiin että valmista on. 45e, kästeismaksu. (Sivuhuom: siellä ei muuten ehkä koskaan käy mitään naisia asioimassa).

4. Valmiit, siistit laatat kuljetettiin suoraan autotallille odottamaan happoa, terää ja muuta mukavaa.

Ja arvatkaa mitä kuparin hinnaksi lopulta tuli!
10x10 cm= 0,70e!

Printer's Proofissa kuparista saa maksaa melkein nelinkertaisesti (tarkalleen 3,6-3,8 kertaa enemmän palan koosta riippuen). Reissu on ehdottomasti vaivan väärti varsinkin kun kuparia voi ostaa kerralla tosi paljon.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Ilmoitusluontoista

Haluatko auttaa taidegraafikkoa? Siispä korvat hörölle lähipiirissä!

Hyvien puolelle itsensä lukevat graafikonplantut Elina, Eevi, Pauliina ja Aino haluaisivat yhteisen kodin, jossa leipoa, piirustella keittiönpöydän ääressä, jättää kämppiksille sympaattisia post it -lappuja ja tassutella villasukkasillaan.

Vuokramarkkinoita ei ole kai suunniteltu niitä varten, jotka ovat todellisuudessa kilttejä, siistejä, savuttomia, eläimettömiä, henkilökohtaisesta hygieniastaan huolehtivia ideaaleja vuokralaisia kenelle tahansa, mutta näyttävät paperilla epäilyttäviltä rakkareilta. Jos joku autotallityttöjen tervehenkisyydestä vakuuttunut lukijamme osaa vinkata neljälle yhteisasuttavaksi sopivasta asunnosta Helsingissä, (jossa ei siis syövyteltäisi ja vedostettaisi, meillä on ateljée sitä varten!) hihkukaahan meille neuvoja ja yhteystietoja!

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Eräästä ikkunasta

Valoa on tulvinut talliin viime viikkoina niin kesäiseen tapaan, että haluaisin omistaa tämän merkinnän isälleni, joka parikymmentä vuotta sitten repi autotallin mädän katon pilviin asti auki, ja näppäränä miehenä teki uuden. Uudessa oli se hyvä piirre, että siinä oli kattoikkuna. Aikanaan kattoikkunan alla luonnonvalossa kylpi höyläpenkki, jonka ääressä minäkin opin elämän perusasioita, kuten sen, mitä tarkoittaa jiiri tai miksi sähköosiin pitää aina koskea ensin kämmenselällä, jollei ole varma, kulkeeko niissä jonkinlainen virta. Höyläpenkin päivät ovat olleet jo aikaa luetut, mutta kattoikkuna tuo nyt luonnonvaloa piirustuspöytämme päälle, ja ilman sitä autotalli näyttäisi paljon enemmän... no, autotallilta. Ihmettelijöille paljastettakoon, että tallissa on viimeksi ollut auto sisällä joulukuussa 1988, tasan yhden yön ajan. Seuraavana päivänä saapuivat loput muuttolaatikot, ja sen jälkeen tilalle on löytynyt parempaa käyttöä.

Tytöt nostavat nokkansa kohti valoa, huokaavat syvään ja odottavat uutta autotallikesää, sateen ropinaa katolla ja lämpimiä pyöräretkiä.

tiistai 12. toukokuuta 2009

12.5.

Kun Kuvataideakatemian hakutyöt pitää palauttaa huomisen ylihuomenna, taideahdistukseni kasvaa eksponentiaalisesti, mutta jotenkin maagisesti samalla myös helpottaa. Tekee pahaa nähdä omat viime vuoden työt levitettynä riviin lattialle: "Tässäkö nää nyt on?" ja se on kamalaa. Silti tunnen outoa helpotusta, kun enää ei ehdi tehdä mitään uutta hakua varten, ja seuraava kuva pääsee varmaan paperille asti ilman sitä älytöntä yliprosessointia ja hillitöntä itsekritiikkiä minkä hakuajan pelkkä olemassaolo herätti. Loistavaa! Kuin itsestään piirsin heti aamulla skissin, ihan pienen vaan, ja mietin minkä kokoista kuparia tarvitsen.


P.S. Epäilen, että mulla saattaa olla myös uhmaikä, teini-ikä ja keski-ikä samaan aikaan, ja siksi tuntuu näin hassulta.

torstai 7. toukokuuta 2009

Tahdon tehdä suuren




Viime viikkojen vallitseva tallitendenssi on ollut prässin pinta-alan maksimaalinen hyödyntäminen. Suuruudenhulluus on tarttuvaa, varokaa vierailijat!

Lisäksi haluaisimme kertoa pitävämme vierailijoista. Ihmettelijät tervetuloa.