Tärpätti unissani

Tänä iltana grafiikka taas kerran sieppasi ajatukseni tärpätintuoksuisin sfääreihin, enkä voi nukkua. Onko tuttua? Sekavia, maailmanvalloitusaikeisia ja nerokkaita ideoita, jotka pitäisi nyt heti toteuttaa kaikki samaan aikaan pikakelausmaratonilla:

Kuivaneula... Alumiinilla viivasyövytykseen yhdistettynä...
..Haluan päästä aloittamaan valtavan puupirrostaustan tekemisen heti
.. ja kollektiivin näyttely.. heti huomenna.. kultaa, taivaansinistä, ruskeaa
Ja oikeastaan myös sen yhden työn syövyttämisen, joka odottaa Autotallilla.. Sitten maanantaina. Sitäkin olisi kiva tehdä ennen reiliä, ja lisää kuvia samaa sarjaa! Lintuja..eikun puuta
vähän jotain lämmintä

Carborundum, pehmeäpohja
vai
Monta pientä kuparia..
Kaksi akvatintaa siis? Ainakin kolme. Kelmeää sinistä ja aniliini, eikun keltainen


Lista! Äkkiä lista! (kiitos Elina)

Maanantaina Autoallissa aion tehdä:

1. Kuvansiirto offsetilta vanerille (luultavasti teen sen jo vkl isöäidillä)
2. Alumiinisyövytys, minkä jälkeä odotan suurella kiinnostuksella
3. Viivasyövytys tyttölintukuvalle
4. Pohjusta pieni kupari (niitä peniä ihania viivasyövytyksiä varten :D)

Huh.

Nyt vaan kauniita unia ja maanantaihin!


PS. Tiedän, etten saisi kirjoitella öisin.

Ostoslista

Tykkään tehdä listoja, ja tiedän, että tekin tykkäätte. Ainakin Aino, joka piristi erästä pimeää talvea antamalla mulle lahjaksi listakirjan - siis kirjan, missä on valmiiksi listojen otsikoita (nerokasta) . Niinpä aion nyt julkisesti listata tarvikkeet, jotka aion hankkia itselleni ollakseni kesälomalla tuottoisa. Hankinnat aion rahoittaa myymällä vaatteitani. Näin pitkälle menee kroonisesta rahapulasta kärsivä intohimoinen graafikko!

1. Vedospaperia sekä metalli-, että puugrafiikalle. Vähintään kaksi arkkia molempia, sillä aion tehdä isoa.
2. Valkoinen painoväri. Kun notkiste (graafikon liukaste, hehheh) ei riitä, ja haluaa impressionistisia pastelleja.
3. Tela puupiirroksien tekemistä varten. Puupiirrokset ovat oivaa mökkipuuhasteltavaa: pitää vain kähveltää vajasta vähän vaneria, ottaa mukaan kaivertimet, tela, painoväriä ja paperia. Ja ehkä sellaisen luutikun, jos ei halua käyttää voiveistä... Ihmeen helppoa! Ei painavia prässejä tai happoaltaita.
4. Puupiirroksiin sopivaa painoväriä. Punainen, sininen, keltainen, musta, valkoinen.
5. Uusi luonnoslehtiö, vanha ollut ahkerassa käytössä ja täyttynyt erilaisista listoista.

Listat julkisiksi! Grafiikantarvikkeet supermarketteihin!

Olen löytänyt kotiin.

Lapset!
Parhain juhannus jonka olen ikinä kokenut päättyi parhaalla kuviteltavalla tavalla: uusi, kuuden vedoksen sarja. Tulin kotiin kuuntelemaan vanhempieni huutoja ja tuntui siltä, kuin olisin itse asiassa juuri lähtenyt kotoa, vain saapuakseni jollekin valtavalle sotkuiselle funkkis-sotatantereelle. Haluan jo muuttaa! Odotan innolla mahdollista hengähdystä heinakuun ensimäisellä viikolla.

Illan vedoksista tuli kyllä todella onnistuneita. Offset-pellin syövyttäminen on ehdottomasti hyvä asia, vaikka värinkäyttöni kylläkin peittää tekniikan ominaispiirteitä.

Nyt menen uneksimaan Tovesta, vodkasta, Barcasta, yhteisöllisyydestä, topless-kakusta, polaroideista, veneajeluista, puupirroksesta ja näyttelystä.

P.S. Kiitos muuten vielä G-galleria -exkusta, oli ihanaa hifistellä graafikkoystävien seurassa.
<3 Eevi

T.p.l'a.

Kuka vihaa vedosmerkintöjä nostaa käden ylös!

Olen tänään vältellyt huomiseen tenttiin valmistautumista merkkailemalla vedoksiani. Siitä saa hirveästi irti. Tuntuu siltä, kuin jotain olisi ihan oikeasti valmiina.

Vedosmerkinnöissä on se vika, että pitää päättää sarjan laajuus. Sitä taas ei osaa päättää millään. Joskus tuntuu uhkarohkealta kirjata onnistuneelle työlle pieni sarja, mutta ei yhtään juuri sillä hetkellä huvita vedostaa enempää varastoon. Silloin tulee helposti kirjattua liian suuri luku, kun ajattelee, että sitten niitä saa tehtyä myöhemmin lisää. Sitten unohtaa, mitä on kirjoittanut. Tai unohtaa, mihin asti sarjan on vedostanut.

Minulla on aiheesta tehtyjä sekavia muistilappuja niin paljon, että niillä voisi tapetoida puoli Eurooppaa. Niiden moniselitteisyyttä lisää se, että monilla töistä ei varsinaisesti ole nimiä, että merkintöjä on tehty useisiin muistikirjoihin, ja että kuvittelen usein muistavani asioita joita en tietenkään muista.

Graafikon uudenvuodenlupauksia, osa 1: vedostan sarjani kerralla, ainakin enemmän kerralla kuin ennen. Sitten olisi ehkä joskus valmiina niitä vedostettuja ja merkittyjä kuvia myyntiä varten jos joku tuttu niitä kyselee. Parhaassa tapauksessa voisi olla valmiina sellainen myyntikansio, johon on valittuna vedoksia, joita kehtaa näyttää, jonkinlaisessa järjestyksessä! Lisäksi voisi olla olemassa se sellainen kansio, jossa on ne vedokset joita ei raaski myydä, jotka haluaa itselleen. Sitten ne olisivat jossain erillään turvassa. Silloin huomaa hamstranneensa kaksoiskappaleita. Minun nurkkani hukkuvat omiin vedoksiin, entäs teidän?

Vedosmerkinnät ovat rasittavia. En halua ajatella suuria kokonaisuuksia silloin kun painoväriä on olkavarsissa asti!

Entä jos haluaa kokeilla vedostaessaan, tehdä samasta kuvasta erilaisia vedoksia? Minulle on joskus väitetty, että vain keskenään samanlaiset vedokset muodostavat sarjan. Entä jos haluaa tehdä samalla laatalla kymmenen uniikkivedosta? Ovatko ne kaikki työvedoksia? Merkitsenkö jokaisen 1/1? Onko se fuskaamista? Jokainen grafiikanlehti on hiukan erilainen, miten suuri ero mahtuu saman sarjan skaalaan? Pitäisikö osata päättää, miten laattansa haluaa vedostaa? Olisiko se jotenkin olennainen taito, tekisikö se ihmisen jotenkin enemmän graafikoksi? Kiukuttelen, jos joku väittää, että pitäisi tai tekisi!

Kertarykäisyllä vedostetuissa sarjoissa on se hyvä puoli, että realiteetit tulevat vastaan: isoihin vedoksiin kuluu paperia rutosti, esimerkiksi. On vapauttavaa, kun koko sarja on vedostettu, kun valmiit kuvat ovat pinossa. Lisäksi työ jaksaa vielä olla mielenkiintoinen. Jollei sitä jaksa enää katsella, ei se luultavasti ole niin hyvä, että siitä kannattaisi tehdä yhtään lisäkappaletta! Tulevaisuudessa huvittaa luultavasti mieluummin tehdä jotain uutta kuin palata vanhaan. Tänään tein jotain uutta: työn nimi on "Joo joo ihan kohta", se on "Ite oot ku eka sanoit" -työn (jonka vedosmerkinnät tein kans!) sisarteos, ja siitä on nyt vedostettu kappaleet 1/5:stä 5/5:een. Vedokset on merkitty ja neljä niistä on koeripustettu yhteiseen väliaikaispaspikseen, joka saa ne näyttämään melko juhlavalta sarjalta, vähän niin kuin olisin tiennyt mitä teen!

Ensi kerran kun myyn jonkun tuotokseni, ostan koko rahalla vedospaperia ja saatan sarjojani loppuun. Lupaan. Paitsi jos olen ehtinyt hukata muistilappuni siihen mennessä. Taidan tarvita työpajapäiväkirjan. Voisin tehdä sellaisen itse, kun kert olen niin strömsö.

Ps. Elina, unohdit levysi autotalliin. Oon kuunnellu lähinnä Reinoa.
Saga, inspiraatiota voi mitata käyttäen yksikkönä kappalemäärää, esim. noin kaksi ja puoli inspiraatiota minuutissa.

kesäretki

Kollektiivi tekee viikonloppuna kesäretken Saloon katsomaan Kuutti Lavosen näyttelyä (Salon taidemuseo Veturitalli 31.5.-31.8.2008). Kuutti Lavonen on taidegraafikko, joka tekee erityisen hienoja metalligrafiikan töitä pehmeäpohja-tekniikalla. Lisäksi Lavonen tekee esimerkiksi kivipiirroksia, eli litografioita. Lavonen piti ensimmäisen näyttelynsä vuonna 1981, siis 21-vuotiaana.

Meidän on ehdottomasti pidettävä oma näyttelymme kesän lopussa.

Kesämekot päälle ja mukaan luonnoslehtiöt sekä pienet laatat ja kaivertimet jos kotoa löytyy!

Puupiirroksia, jotka yllättivät tekijänsä

Havaitsin viikonloppuna, että joutilaisuus tekee hyvää. Lämmittäessäni savusaunaa keksin nimittäin aivan uuden tavan tehdä grafiikkaa, tai oikeastaan keksin, että grafiikka on hyvin universaali taidemuoto, jota voi tehdä äärettömän monella tavalla.
Olin ottanut mökille mukaan uuden kaiverrinsettini siinä toivossa, että jostain talon alta löytyisi vanerinpaloja. Hetken vanerin puutetta voivoteltuani päätin kuitenkin harjoitella hieman yhteen melko sileäpintaiseen leppähalkoon. Kaivertelin simpukantapaisia juttuja puun pintaan, joka oli ihanan pehmeä ja helposti työstettävä. Hetken valmista "laattaa" katseltuani tajusin, että voisin itse asiassa saada halolla aikaan jopa vedoksia.

Hain savusaunasta pienen hiilenpalasen, ja hinkkasin sitä halon pintaan. Hain tarpeiksi lisäksi muistilehtiön sivuja ja... voiveitsen. Ei siinä muuta tarvittukaan. Lopulta olin vedostanut kahdeksan vedoksen sarjan. Olin mahdottoman ylpeä valmiista vedoksista ja etenkin keksimästäni vallankumouksellisesta tekniikasta. Rohkaisen kaikkia kantamaan mukanaan kaivertimia, kuivaneulaa tai vastaavaa. Grafiikkaa voi yhtäkkiä syntyä aivan yllätyksellisissä tilanteissa.

Viikon tekniikka: carborundum!

Kun omat nysväystaipumukset kiristävät hermoa, tekniikanvaihdos ronskimpaan suuntaan on ehkä paras idea ikinä (niinku evah). Tänään oli hyvä vedostuspäivä.
Oli pakko tehdä pieniä laattoja, käytännön syistä. Oikein isoja papereita noita aiempia vedoksia varten saa yhdestä arkista vain pari, ja reunoja alkoi kertyä. Keksin niille käyttöä ennen kuin paperilaatikkoni alkoi muistuttaa paperisilppurin roskasäiliötä. Lintukuvat on vedostettu paperin reunaan, koska paperit on tarkoitus taittaa kahtia ja käyttää kortteina. Paperien koot taittamattomina ovat n. 180mm x 200mm ja 210mm x 120mm. Se tarkoittaa sitä, että laatat ovat ihan hurjan pieniä ja niiden reunat on leikattu saksilla tarkkaan. Kehityn!

Tytön kuva (pehmeäpohja, carborundum ja molemmat päällekkäin) pohjaa lounastauolla salaa tehtyyn luonnokseen työkaverista. Joudun ehkä tunnustamaan tekoni vedoslahjoituksen kera. Jos siis viitsin mennä töihin vielä joskus. Tuon pehmeäpohjalaatan koko on 205mm x 130mm. Skannauksista tai valokuvista ei sitten saa mitään käsitystä mittasuhteista.

Naapurintyttö kurkkasi kavereineen avoimesta autotallin ovesta puolen yön maissa kun istuin maalaamassa samalla kun odottelin pehmeäpohjaa haposta. Niillä oli mukanaan laatikollinen mehujäitä, tarjosivat minullekin. Halusivat tietää mitä teen, miten sitä tehdään ja olenko useinkin keskellä yötä hereillä askartelemassa.

Olenhan minä.

carborundum: this is how it's done

Kävin tekemässä hieman tarvikeostoksia ennen viime maanantain autotalli-iltaa. Annan teille nyt vinkin, mistä löytyy ihan hyvä valikoima välineitä taidegrafiikan tekemiseen, ja kaupan päälle mukava myyjäsetä, joka kollektiivistamme kuullessaan heti epäili, että harrastamme autotallissa terävien nauttimista:
Sijoitin carborundumhiekkaan (karkeus 100, eli karkeaa, hienompi on kalliimpaa eikä edes niin kätevää) ja sellaiseen puu- ja linokaiverrinsettiin. Olen ihan rakastunut uusiin kaivertimiini: kaikilla viidellä terällä on oma lokero kaivertimen varren sisällä! Se on ihan niin kuin jokin, jonka voi löytää tavallisesta työkalupakista, paitsi että paljon kiinnostavampi.
Carborundumia tehtiinkin sinä iltana ahkerasti. Taiteilin alumiinilevyn ylijäämäpaloista pienen lusikan ja sekoitusvälineen, joiden avulla sotkimme sopivan tujua massaa hiekasta ja gessosta. Siltä varalta, että tätä lukee joku, joka ei carborundumtekniikkaa tunne, tiivistän tekniikan jujun: hiekka-gessomassaa levitetään alumiinilaatalle siveltimellä, ja annetaan kuivua. Mitä enemmän hiekkaa (ja mitä karkeampaa) massa sisältää, sitä karheampi pinta laattaan tulee, eli sitä enemmän painoväriä siihen jää, ja sitä tummempi on jälki vedoksessa. Niinpä sävyjä saadaan laimentamalla tehtyä massaa gessolla, tai maalaamalla pelkällä gessolla (hyvin vaalea lopputulos). Siinä lantraamisen tiimellyksessä gessoa taisi hieman levitä jonkun housuillekin.

Ihmeellistä, mutta totta: sain tehtyä ison laatan valmiiksi yhdessä illassa (yllä). Ensi kerralla pääsen vedostamaan. Laitan sitten kuvia valmiista vedoksista, ellei niistä tule ihan luokattomia.

Vedostusta pistaasijäätelön voimalla

Vedostin carborundumia ekaa kertaa pariin vuoteen! Lisäksi käytin keltaista painoväriä, myöskin ensimmäistä kertaa pariin vuoteen... No oli se kivaa. Myönnän.

Hämytekniikkaosastosta sen verran, että olen luvannut raportoida kattavasti siitä, mitä tapahtuu kun alumiini kohtaa hiekkapaperin ja rautakloridin, juurikin tässä järjestyksessä.

En lupauksesta huolimatta kuitenkaan ehkä kykene kuvailemaan koko prosessia tässä. Lisäksi en pysty nyt keskittymään moiseen, kun siitä toisesta laatasta on jo kolme onnistunutta vedosta olemassa eikä se vielä osoita kuin aivan piskuisia kulumisen merkkejä. Selitykset odottakoot sitä, kun on laatta kädessä ja näen hämmennyksen kasvoiltanne, siis sitten kasvokkain. Esittelen kuitenkin muutaman kuvan prosessista.


Koska tiedeasiantuntija neiti I väitti katastrofin koon olevan suoraan verrannollinen käytetyn laatan kokoon, päätin, että maailmanlopun mittasuhteet ovat noin 275mm kertaa 350mm. Jännityksellä taivaanrantaa räjähdyksen toivossa tuijotteleville paljastettakoon myös, että olen asinmukaisesti läksyttänyt savusta ja kuplista varoittanutta henkilöä. Jollei hän olisi sanonut mitään, olisin luultavasti kokenut riemua, jännitystä ja hihkunut uijuijui se kuplii! Nyt laatan olisi happoa koskettaessaan pitänyt vähintään hajota atomeiksi ja koota jälleen itsensä, loistaa pimeässä, puskea ilmoille sienipilviä ja luikauttaa päälle komea kitarasoolo, että se olisi tehnyt kunnollisen vaikutuksen. Mutta hei: sitä voi syövyttää!

Okei, takaisin olennaiseen: tein onnistuneita vedoksia!

ihanan porvarillista

Mansikkaskumppaa, jäätelöä ja Ainon tekemiä kaikkia maailman dieettejä vastustavia keksejä - skissipaperin päältä syötynä. Niin ihanan porvarillista autotallielämää (mitä muuta stockmann-lapsilta voisikaan odottaa). Ennustan erittäin luovaa, herkullista ja kuumaa graafiikkakesää!

valoa rummun päässä

Myös ojien kartoitus ja betonirummut (ne jotka johtavat puron turvallisesti teiden ali) voivat inspiroida graafisesti. Sain tehtäväkseni selvittää erään puron reitin, ja otin tehtäväni vakavasti. Rämmin pusikoissa, mihin järkevä ihminen ei mene ilman raivaussahaa tai viidakkoveistä ja kurkistelin rumpujen sisälle seisten puron keskellä saappaat jalassa. Mieluummin tunteella kuin puoliteholla! Pätee mielestäni elämässä yleensä.

Isi lupasi kartoittaa laboratorionsa kuparilevyvarannot. Toivottavasti löytyy. Kysyin myös lupaa tulla poraamaan kuparilaattaa sinne labraan - haluaisin tehdä itselleni korun syövytetystä laatasta. Eikös olekin hieno idea?

Olisipa jo maanantai. Viikonloppuna aion luonnostella. Teltassa.

Saako näin edes tehdä?

Tietooni on kantautunut jänniä vinkkejä. Suhtaudun hieman skeptisesti saamiini neuvoihin, sillä minulla on varsin niukasti kokemusta postityöntekijöiden luotettavuudesta grafiikka-auktoriteetteina. Yhtä kaikki, Ilmalan postikeskuksessa on kuin onkin töissä lisäkseni toinenkin henkilö, joka tuntee terminologian ja jonka kanssa voi siis juoruta syövytysajoista, pohjusteista ja luonnosten siirtämisestä muiden nukkuessa vieressä silmät auki ihan pihalla siitä, mistä on kyse.

Asiaan. Kyseiseltä henkilöltä kuulin, että alumiinista offset-peltiä (sitä, jota on tästä aamusta lähtien löytynyt vino pino autotallistamme) voi kuin voikin syövyttää... tavallaan. Onko kukaan kokeillut? Ilmeisesti se menee enstekskin helposti puhki, ja oikean syövytysajan löytäminen on kuulemma melko vaikeaa. Toisekseen laatan pinnassa on joku kerros, joka estää syöpymisen, mutta sen saa ilmeisesti hiekkapaperilla pois... En sitten ihan ymmärtänyt, mitä järkeä on syövyttää hiekkapaperilla käsiteltyä pintaa. Millainen ero syöpyneen kohdan ja hiotun välille voi syntyä?

(Vino pino tarkoittaa tässä yhteydessä noin kolmeakymmentä neliömetriä, mikäli humanistin matematiikasta on mihinkään: 40kpl kertaa noin metri kertaa 750mm.)

Lisäksi materiaali kuulemma reagoi melko aggressiivisesti, kuplimista ja savuamista on kuulemma odotettavissa. Itse olen sitä mieltä, että tämä on pelkästään bonusta ja plussaa. Informanttini kehui, että onnistuessaan syövytysjäljestä tulee tosi makea, sellainen villi ja raju. Minulle jäi kuvauksesta mielikuva jonkinlaisesta super-avosyövytyksestä...

Aion kokeilla offset-pellille rautakloridilla maalaamista, mistä ei välttämättä tule yhtään mitään. Sitten sen näkee. Harkitsen myös hapon levittämistä sienellä sabluunan läpi ja jättämistä siihen kunnes jälki näyttää riittävän vahvalta... Oon muuten jo alkanut luonnostella ensimmäistä carborundumiani moneen vuoteen. Parasta, parasta, parasta!

Lopuksi huomautettakoon vielä, että otsikon kysymys on retorinen. Alkavan kesän motto on kohdallani "Saa."