Ateljeen elämää osa 1: pelkotiloja ja pitsaa

Kun siellä Suomessa nyt sataa ja on kylmä ja ei yhtään kesälaitumillakirmauskeli, niin graafikon teehetken Barcelonan haarakonttori ottaa vastuun Suomen kansan viihdyttämisestä sisätiloissa. Siis että täten nyt aloitan kesäkuun ajan kestävän koomisen draamasarjan tai dramaattisen komedian (kirjoittaja toivoo: saisi se olla romanttinenkin komedia pliis, trillerit pysykää kaukana), jonka tapahtumat sijoittuvat erääseen taideateljeehen Barcelonan keskustassa, Barrio Góticossa. Tarkemmin sanottuna sille samalle kadulle, missä on se ihana Harlem Jazz Club, ja sen pienen baarin viereen, missä se tuuheaviiksinen mies tarjoilee ilmaisia ja jymäyttäviä kalashnikoveja. Hyvä katu. Sarjan kirjoittaja ja kertoja on nimittäin eilisestä lähtien ollut vastuussa siitä, että ateljeen seinät pysyvät pystyssä ja ateljeella käyvien harrastuneiden ja etenkin vähemmän harrastuneiden taidegraafikoiden sormet pysyvät suunnilleen tallella (eivätkä hajoa atomeiksi happoaltaaseen) sillä aikaa, kun ateljeen omistaja, ihastuttava ja taiteeseen tervehenkisesti suhtautuva ja niin kovin lahjakas Roser nauttii elämästään New Yorkissa. Kertojahenkilö on käynyt ateljeella viime lokakuun alusta lähtien, ja myöntää rehellisesti, että aluksi ateljee oli aika elintärkeä asia: aivoja sai vaivata mezzotintalla ystävien puuttumisen sijaan. Sittemmin Barcelonasta on löytynyt muitakin kiinnostavia asioita, mutta ateljee on pysynyt kuvioissa aina enemmän tai vähemmän. Siispä kertoja käyttää nyt viimeiset Barcelonan viikkonsa ilomielin ja suurella ylpeydellä ateljeen pyörittämiseen.

15.6.2009

Herään klo 10.20 siihen, että joku soittaa tuntemattomasta numerosta. En saa selvää nimestä, mutta joku espanjalainen mieshenkilö ilmoittaa innokkaana tulevansa tänään ateljeelle. Yritän raakkua mahdollisimman vähän puhelimeen, mutta se on vaikeaa, koska olin syvässä unessa. Sitäpaitsi on edelleen ihan ylivoimaista sanoa ensimmäinen asia aamulla puoliunessa sekunti herätyksen jälkeen espanjaksi.

Saavun ateljeelle kello 14. Eipä tarvitse paljon ovia availla, sillä paikalla on jo monta iloista vedostajaa. Tai kaksi heistä on kyllä vähän vihaisen näköisiä, ja toinen vihainen tyttö on kalju, puhuu espanjaa nopeasti ja pelottaa minua. Apua, kuka syövytti auktoriteettini? Tuon ateljeelle mukanani kadulta löytämäni vanerilevyt, eilisiltana tekemäni luonnoksen, josta pitäisi tehdä torstaiksi pehmeäpohja (synttärilahja). Asettaudun Roserin työhuoneeseen, pöytä on valtava ja ikkuna sen päässä ihana. Yksi meksikolainen tyttö on tosi kiva ja on aloittanut juuri mezzotintakurssin. Riehaannun ja kaivan laatikosta oman ensimmäisen harjoitustyöni ja esittelen sitä suurella ylpeydellä. Meksikolaisella ei ole valosirotinta...

Oikeasti on niin kuuma, että tekisi mieli olla alasti työtakin alla.

16.00 Yksi katalaanigraafikko tulee tekemään serigrafiaa. Hymyilevä ja ongelmaton tapaus, pärjää omillaan. Huh. Tein pehmeäpohjan ja näytin sen meksikolaiselle, joka halusi oppia. Se ei mennyt ihan putkeen. Luulen, etten vakuuttanut. Meksikolainen kuitenkin näytti tekevän jotain muistiinpanoja. Hermostuttavaa. Laitan laatan happoon, 15 min, sitten osa peittoon ja vielä 15 min. Otan laatan haposta ja puhdistan. Ei syöpynyt hyvin. En tee edes koevedosta. Luulen, että levitin liian paksun kerroksen pehmeäpohjaa, enkä painanut tarpeeksi kun piirsin siihen. Äh.

Seuraavaksi saapuu Barcelonalainen tehokolmikko: kaksi seniorileidiä ja yksi puhelias lääkäriherra. Roser on ihan selvästi tsempannut kolmikkoa lähtiessään: pärjäätte kyllä keskenänne, koittakaa sitten käyttäytyä, kyllä te osaatte. Kolmikko touhuaa ja pyörii ja vakuuttaa pärjäävänsä. Huomautan kuitenkin prässin suojapaperin käytöstä, laitan prässin huovat uusiksi, säädän prässin, kerron syövytysaikoja, tsemppaan ja huomautan, että laatta otetaan haposta kädellä, jossa ON HANSKA. Kuulemma ei tartte, kun tämä ei ole niin vahvaa happoa, "tämän sormen menetin typpihapolle, se on paljon vahvempi". Apua. Tulemme kuitenkin hyvin toimeen. Kerron saunomisesta ja suomen kielestä.

Olen ihan sairaan väsynyt kahdeksalta kun lähden kotiin. Sinne jäävät vielä vihaiset tytöt, jotka tekevät kuulemma jotain kouluhommaa perjantaiksi kauhealla kiireellä.

16.6.2009

Luen aamulla sähköpostini ja hätäännyn: joku tuntematon nainen kertoo tulevansa torstaina ateljeelle oppimaan minulta pehmeäpohjatekniikan, koska Roser on kertonut minun olevan siinä "ekspertti". Flippaan kohta... Jos vaikka saisin sen oman laatan onnistumaan ennen sitä? Matkalla ateljeelle saan puhelun joltakin toiselta tuntemattomalta naiselta, joka sanoo, että olis pakko päästä keskiviikkoaamuna vedostamaan (vaikka en sillon ole "töissä") ja sen jälkeen soittaa tuntemattoman naisen nro 2 kaveri, tuntematon nainen nro 3, joka ei ole koskaan ollut ateljeella, mutta haluaisi tulla. Sanon että tervetuloa.

Saavun ateljeelle 15.30 uusien vedospaperien ja silkkipaperin ja eväiden kanssa. Paikalla on mukava barcelonalainen rouva, jolla on aina sininen silmämeikki, vedostelemassa tottuneesti, meksikolainen jyystämässä mezzotintaansa sekä se kalju tyttö, joka nyt hymyilee mulle. Jee.

Se tuntematon nro 3, argentiinalainen nainen, saapuu. Teen kiertokäynnin ateljeella ja kerron, miten asiat toimivat. En ole ihan vakuuttunut, että miten kokenut graafikko hän on, joten kehotan olemaan kokeilematta mitään arveluttavaa ilman mun läsnäoloa. Hetken päästä argentiinalainen tekee sairaan hienoja ja ihan sikapuhtaita vedoksia jättiprässillä.

Olen tehnyt valmiiksi uuden exlibris-laatan, josta aion vedostaa lahjaksi monta kymmentä hienoa exlibristä Torbenille. Teen koevedoksen, josta tulee ihan kakka. Teen kolme lisää ja nekin ovat ihan kakkoja. Masennun. Askartelen kirjekuoren, piirrän siihen ikkunasta näkyvän koiran, joka istuu aina yhden vaatekaupan ulkopuolella vanhalla tuolilla. Koiran nimi on Loco eli hullu. Laitan kuoreen Roserin käyntikortteja ja vien sen postiin Roserille Nykkiin. Haen samalla pitsaa suht mukiinmenevältä pojalta eräästä pizzeriasta. Sekoan sanoissani ja pyydän pitsaa puoliksi ranskaksi. Häh, mistä se tuli? Kysyn vaan. Syön pitsaa Roserin huoneessa vuodesohvalla, luen 20 vuotta vanhoja National Geographic -lehtiä ja melkein nukahdan. Mäkin haluan mennä Amazonille kajakilla ja uida delfiinien seassa ja vaeltaa pohjoisnavalle suksilla ilman radiota.

Ateljeelle tulee vielä kaksi lisää. Päivä on rauhallinen. Kuuntelemme mun levyjä ja mä päädyn tekemään exlibrikseen vielä kerran uusiksi akvatintan. Vedostan vasta huomenna, en kestä enää uusia pettymyksiä tänään. Mulla ja hartsilaatikolla on vähän vaikea suhde.

Lopuksi lakaisu, vessaan lappu että ei toimi ja käyttäytymisohjeet ja havainnekuva. Roskat kadulle klo 20, auto hakee ne yöllä. Väsyttää. Sanoinko sen jo? Ateljeella käy kivoja ihmisiä.