Ateljeen elämää osa 4: jännittäviä vieraita

29.6.2009

Muutos suunnitelmiin! Jatkankin ateljee-emäntänä 16.7. asti, eli kunnes Roser palaa New Yorkista. Vaihdoin lennot ja nyt olo on kevyt. Vielä tosi monta ateljeepäivää! Hommat ovat alkaneet sujua, kun aikaa tuntuu olevan lähes loputtomasti enkä siten kehitä itselleni suorituspaineita. Kunhan joka päivä vähän jotain puuhastelen, vaikka sitten vedoksia vanhoista laatoista.

Tänään työstän Cássian laattaa, kerään exlibriksistä mojovann 40 kappaleen pinon, ideoin isoa puupiirrosta Torbenin ja Alexisin kotiin ja nukun ateljeen vuodesohvalla siestan, kun jostain syystä alkaa väsyttää niin armottomasti. Ateljeella kanssani on tänään ranskalainen ja eräs viime syksyn kurssiltani tuttu barcelonalainen nainen, jonka kanssa aina vaihdamme kuulumisia. Illalla lähetän Roserille viestin, jossa kerron ateljeen kuulumisia. Roser vastaa: vasta nyt nukuttuasi ateljeella siestan olet todella saavuttanut pätevyyden ateljeeapulaisena.

30.6.2009

Yksin ateljeella. Taas herään siihen, että se sama tyyppi, joka viimeksi soitti yhdelsältä, soittaa mulle. Sovin raakkuvalla äänellä, että tapaamme tänään ateljeella. Herättäjä ei kuitenkaan taaskaan saavu paikalle! Tosi reilu tyyppi. Seuraavaksi soittaa mielestäni samanniminen mies, mutta hänen äänensä on erilainen. Hän kertoo haluavansa tulla "antamaan laatallensa hapossa kylvyn" huomenna. Selvä. Illalla katson sähköpostini ja huomaan, että hän on lähettänyt minulle valokuvansa, jotta päästäisin hänet sisään. Tuijotan hetken sähköpostia ymmyrkäisenä ja sitten alkaa hymyilyttää. Ehkä ihan hyvä, että hän lähetti kuvansa - en tiedä, olisinko muuten avannut ovea.

Päivä on hyvä. Syövytän Cássian työhön akvatintan ja vedostan sen chine-colléella pimpattuna. Kivalta näyttää! Vedostan vielä yhden vedoksen viime syksyn mezzotintatyöstä, sillä sarja ei ole vielä ihan valmis. Mezzotintan vedostaminen on niin hidasta. Huojentavaa, että vedos onnistuu. Pelkäsin jo, että olisin ehkä unohtanut syksyn opit. Lähden ateljeelta käden kyynerpäitä myöten mustina.


1.7.2009

Ensimmäinen päiväni kodittomana! Luovutin tänään kämpän avaimet ja roudasin loput kamani ateljeelle. Tästä tulee päivätukikohtani. Harkitsen myös yöpymistä ateljeella, mutta totean, että se ei ole hyvä idea.

Kello viideltä eilen soittanut parrakas herra saapuu ateljeelle kokoontaitettavalla minipyörällä, päällään itse tänä aamuna painamansa psykedeelinen ja kimalteleva paita. Hän esittäytyy Fransesc Punsolaksi, joka on työkseen graafinen suunnittelija (myöhemmin käyn hänen nettisivuillaan ja huomaan hänen suunnitelleen useita täällä näkemiäni juttuja). Opetan hänelle viivasyövytystekniikan ja annamme yhdessä happokylvyn hänen laatallensa, joka on mielestäni ihan sairaan hieno. Yleensä hän kuulemma tekee vain linoa, sillä sen jälki on niin "rustiikki". Odottaessamme laatan syöpymistä juttelemme taidetempauksista ja esittelemme toisillemme vedoksiamme. Minä huokailen ihastuksesta hänen rustiikeille linotöillensä ja hän huutaa "Caramba!" pitäessään erityisen paljon jostakin vedoksestani.

Fransesc kertoo aloittaneensa graffititaiteilijana Barcelonan kaduilla ja olleensa 1980-luvulla Barcelonan ensimmäinen graffitimaalari, joka käytti stensil-tekniikkaa. Exlibrisvalloituksemme on hänen mielestään ihan mahtava juttu. Yhtäkkiä alamme yhdessä ideoida siementempausta, missä ihmisille jätettäisiin kasvien siemeniä kirjekuorissa ympäri kaupunkia ja sitten pyydettäisiin lähettämään valmiista kasvista valokuva ja kaikki valokuvat kerättäisiin nettisivulle.


Opetustuokion päätteeksi Fransesc kiitollisena lahjoittaa minulle ensimmäisen metalligrafiikan vedoksensa, jonka nimi on "The Alien God of Food". Se on ihan kreisin hieno! Jihuu!

Ateljeella käy myös se sinistä silmämeikkiä käyttävä taiteilija, ranskalainen ja yksi eksynyt amerikkalainen graafikko.

2.7.2009

Tänään tapaan ensimmäistä kertaa australialaisen tytön, joka haluaa alkaa käydä ateljeella joka päivä. Tyttö on tosi mukava ja näytämme heti töitämme toisillemme. Hän tekee ihania naivistisia lintuaiheisia serigrafiatöitä. Annan hänelle ateljeen avaimen. Nukun taas siestan vuodesohvallla. Sitten teen neljä hyvää vedosta Cássian laatasta. Näen hiiren, joka kipittää tosi nopeasti piiloon. Ranskalainen on taas täällä. Lähden ateljeelta hieman ennen yhdeksää, käyn ostamassa lettuainekset ja menen valmistamaan lettuillallista tämäniltaiseen huostakotiini.

7.7.2009

Olen ateljeella koko päivän vain australialaisen tytön kanssa. Aloitan Torbenin ja Alexisin puupiirrosta, mutta ote lipsuu ja puu ei tottele. Taitavat terät olla hieman huonossa jamassa. Nukun pitkän siestan. Väsyttää.


8.7.2009

Ennen ateljeelle tuloa käyn taidetarvikeostoksilla Joan Pierassa (C/Cardenal Casañas 13, metro Liceu). Nyt minut valtaa himo vedostaa uusille japaninpapereilleni lisää simpukoita alkukevään laatasta!

Olen yksin ateljeella, kun amerikkalainen pariskunta kolkuttaa ovea. He ovat löytäneet ateljeen tiedot internetistä ja haluavat tutustua paikkaa. Mies esittäytyy taidegrafiikan professoriksi yhdysvaltalaisesta yliopistosta. Pidän heille perinteisen turistikierroksen ja annan tietoa Barcelonan taidetarvikeliikkeistä. Hekin antavat minulle tosi hyvän vinkin: Belgiassa sijaitsee kuulemma sellainen taidegrafiikan keskus, mistä alan harrastajat ja ammattilaiset voivat hakea työtilaa (ja majoitusta) esimerkiksi viikoksi. Pariskunta kertoo, että heille viikon oleskelu majoituksineen maksoi 75 euroa/hlö majoituksineen. He kertovat vielä, että keskuksessa on todella hyvät mahdollisuudet toteuttaa erilaisia tekniikoita, kuten litografiaa! Belgialaiset ovat kuulemma hyviä litografiassa. VINK VINK. Nyt sitten joukolla lähettämään hakemuksia Frans Masereel Centrumiin.

9.7.2009

Kello kaksi juoksen ateljeelle Placa Cataluyalta kaatosateessa. Pysähdyn matkan varrella kuitenkin läheisessä leipomossa ostamassa suklaacroissantin. Saavun ateljeelle valuvan märkänä ja vastapäisen vaatekaupan omistaja vitsailee minulle Miss Wet T-shirt -kilpailusta. Vaihdan vaatteet (kuinka käytännöllistä, että osa tavaroistani on täällä!), keitän teetä ja menen vuodesohvalle syömään croissanttia. Nukahdan yli tunniksi ja herään vasta, kun australialainen kolkuttaa ovea. Hänkin valuu vettä. Lainaan hänelle varastostani kuivan paidan ja yhdessä keitämme lisää teetä.

Vedostan lisää simpukkatöitä ja juttelen kivan australialaisen kanssa. Hän kutsuu minut viikonlopuksi vaeltamaan. Houkutteleva tarjous. Nyt pitäisi saada käsiin makuupussi, makuualusta, kengät ja rinkka.

Olipa kerran autotalli.

Yön hiukan päivää hämärämpinä tunteina siellä tapahtuu kummaa. Aamulla, sinä hetkenä, kun ensimmäinen valo heijastuu kerrostalojen ikkunoista puhtaan kuparilaatan värisenä ja koko yön kaatunut sade lopettaa samassa hetkessä, vedostaja saavuttaa transsinomaisen tilan.

Vedostaja hymyilee itsekseen. Maailma ympärillä on uusi, valmis, täydellinen ja täynnä mustia sormenjälkiä ja spray-liimasta tahmeaa makulatuuria, jota kertyy reisiin kiinni jos erehtyy kulkemaan ohi. Vedostajan transsi syvenee, ja hän alkaa lisätä akvatintavedoksiin heräävästä pojasta chine colléeta, japaninpaperista. Aivan kuin se kuva tarvitsisi yhtään lisää herkkyyttä, utua tai pehmennystä. Uusimmat vedokset melkein särkevät vedostajan sydämen, täten kenties todistaen, että vedostajalla on tunteita.

Vedostaja diggailee lällypoppia, hyräilee ja sieppaa suullisen kahvia. Kattoikkunan valo on sietämättömän tiukkaa. Vedostaja elää preesensiä.

Puhelimessa vielä nukahtamattoman ja jo heränneen välillä käydään sananvaihto:
-Mä olen tehnyt hurjan paljon vedoksia.
-Hyvä. Sittenhän sä olet onnellinen.

MOT

inventaario

Viime vuosi kuvataidekoulussa oli todella hyvä, monestakin syystä. Syksyni oli aika rankka, ja se näkyi maanantaisena luomisahdistuksena – mitään ei vaan syntynyt. Pyörittelin kai päässäni omia asioitani, enkä kyennyt keskittymään muuhun. Keväällä tunsin suurta vapautusta, kun syksyn selviämistaistelu purkautui uusiin töihin ja uusien projektien aloittamiseen. Tein monta työtä, joihin olen tyytyväinen, sillä niissä on jotain ihan uutta ja hyvää. Uudet projektit ovatkin toinen syy, miksi viime vuosi oli hyvin tärkeä: maanantait johtivat hitaasti, mutta vääjäämättömästi kollektiivin perustamiseen, vaikka perustamispäätös tuntui yllätykselliseltä ja spontaanilta sillä hetkellä, kun asiasta sovittiin.

Joutsen (2007) on syksyllä tekemäni puupiirros. Se on tehty kahdella 200mm*200mm laatalla. Olin aikaisemmin samana vuonna jonain koleana päivänä käynyt Töölönlahdella ja kuvannut mustavalkofilmille yhtä joutsenta. Pääsin tosi lähelle, ja kuvista tuli hienoja. Joutsen oli ihan mielettömän kaunis puhtaanvalkoisena, tummaa vettä vasten. Samaan aikaan jokin siinä oli hyvin pelottavaa ja rujoa. On aina kiehtovaa, kun jokin asia ei olekaan sitä, miltä se aluksi näyttää, eikä totuus paljastu vielä monen katselukerran jälkeenkään. Kuvaussessio loppui siihen, kun joutsen lähestyi minua ja kameraani hurjasti sähisten ja heiluen.

Lähiö (2008) on keväällä tekemäni akvatinta - chine-collée (150mm*200mm). Olin jo pitkään piirtänyt luentomuistiinpanoihini ja muistikirjoihini kerrostaloblokkeja. Ankean monotonisia, kuitenkin graafisen kauniita. Chine-collée -tekniikka liimanvalmistusprosesseineen oli hauska, ja se esiteltiin meille juuri oikealla hetkellä, sillä mielestäni oranssi silkkipaperi tuo työhön kaivattua ristiriitaa ja valoa, herättää kysymyksiä.

Silmät kiinni (2008) on ensimmäinen pehmeäpohjani (245mm*300mm). Rakastuin tekniikkaan välittömästi. Vain yhdellä syövytysajalla on mahdollista saada niin monenlaista jälkeä ja eri vahvuisia viivoja. Laattaa voi työstää jopa pehmeästi sormella painellen! Seuraavalla kerralla kokeilen myös eri syövytysaikojen käyttöä tässä tekniikassa.