
Joutsen (2007) on syksyllä tekemäni puupiirros. Se on tehty kahdella 200mm*200mm laatalla. Olin aikaisemmin samana vuonna jonain koleana päivänä käynyt Töölönlahdella ja kuvannut mustavalkofilmille yhtä joutsenta. Pääsin tosi lähelle, ja kuvista tuli hienoja. Joutsen oli ihan mielettömän kaunis puhtaanvalkoisena, tummaa vettä vasten. Samaan aikaan jokin siinä oli hyvin pelottavaa ja rujoa. On aina kiehtovaa, kun jokin asia ei olekaan sitä, miltä se aluksi näyttää, eikä totuus paljastu vielä monen katselukerran jälkeenkään. Kuvaussessio loppui siihen, kun joutsen lähestyi minua ja kameraani hurjasti sähisten ja heiluen.

Lähiö (2008) on keväällä tekemäni akvatinta - chine-collée (150mm*200mm). Olin jo pitkään piirtänyt luentomuistiinpanoihini ja muistikirjoihini kerrostaloblokkeja. Ankean monotonisia, kuitenkin graafisen kauniita. Chine-collée -tekniikka liimanvalmistusprosesseineen oli hauska, ja se esiteltiin meille juuri oikealla hetkellä, sillä mielestäni oranssi silkkipaperi tuo työhön kaivattua ristiriitaa ja valoa, herättää kysymyksiä.

Silmät kiinni (2008) on ensimmäinen pehmeäpohjani (245mm*300mm). Rakastuin tekniikkaan välittömästi. Vain yhdellä syövytysajalla on mahdollista saada niin monenlaista jälkeä ja eri vahvuisia viivoja. Laattaa voi työstää jopa pehmeästi sormella painellen! Seuraavalla kerralla kokeilen myös eri syövytysaikojen käyttöä tässä tekniikassa.
2 kommenttia:
Tuo Silmät kiinni on skannattu, eikä koko työ mahtunut skanneriin... Ken kaipaa kokonaista työtä, tulee näyttelyyn!
Pehmeäpohjaa! Mä haluan pehmeäpohjasessioita! Ja syövytysaikoja ja kaikkea. Joo!
Mun mustasilmäinen omakuvakin mahtui skanneriin vain ihan melkein (oikeasti sentistä kiinni), joten siksikin paljastelin siitä vain kurkistuksen. ...ken kaipaa kokonaista, saattaa nähdä näyttelyssä.
Lähetä kommentti