lauantai 13. kesäkuuta 2009

Tairekaliaa!

Autotallilla kävi tänään kummasti, siinä vedostamisen ja syövyttelyn ohella (saldo: yksi tilaustyö valmiiksi & 3 vedosta, yksi kokonaan uusi exlibris & 8 vedosta!). Ainu ja Papu pohdiskelivat, kuinka ensi viikolla illanistujaisia isännöivällä ystävällä on viehättävä tapa pitää herrasmiesmäisesti huoli siitä, että autotallitytöillä on jatkuvasti juoma kädessä. Poika on ennättänyt tarjota meille jo monet oluet yllättävissä tilanteissa, joten mietimme, pitäisikö mukaan ottaa ja jääkaappiinsa jättää enemmän kuin oma kulutus vaatii.


Sitten viime viikkojen stressi purkautui instant-projektina, kipaisimme huoltarilta sikspäkin juuri ennen laillisen myyntiajan loppua, ja tuunasimme viemisiksi hienot taidekaljat. Lapsellista, hauskaa, ei-vakavastiotettavaa tekemistä, askartelua, revittelyä kai olimmekin kaivanneet, sillä autotallilta lähdettiin hihitellen ja hyristen.

Pääsykoe-episodeista jälkiviisasteltakoon, että se, mikä ei tapa, sattuu vitusti.

Tänään hauskuus alkoi voittaa. Erityisesti hihkun sitä paketin päällä olevasta nimiöstä löytyvää tekstiä "Kaljaa! Kaljaa!", joka on kirjotettu melko vinosti kohtaan "viranomaisten arkistointimerkintöjä varten".

Tämä ei nyt varsinaisesti liittynyt taidegrafiikkaan, mutta viikon opetus on, että tuntuu hyvältä joskus tehdä heti valmiiksi asti jotain, eikä jäädä pohtimaan, mitä kaikkea sitä pitäisikään puuhata. Näin silläkin hinnalla, ettei kaikkeen silloin ehdi aina jokainen innostunut mukaan, kun eivät satu paikalla olemaan.

3 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Ihan sairaan hienoja taidekaljoja! HAHAA!! Ihanaa, että olette riehaantuneita ja luovia, vaikka ne v***n urpot eivät tajunneet hyvän päälle siellä komiteoissaan.

Hyviä kaljoitteluja, terveisiä ja haleja kaikille ja myös Antille.

Outi U. kirjoitti...

viikon opetus on täyttä asiaa. Mitään ei tapahdu jos aina odottaa että kaikki halukkaat ehtii paikalla. Aikansa kutakin. Hyvää juhannusta autotalliin ja kiitos piristävästä sikspäkistä!

Antti kirjoitti...

Heheii. Kiitoksia hauskasta illasta ja taiteellisesta presenssistä. Toivottavasti taidekaljoja pääsee vielä nauttimaan katolla autotallilaisten kanssa.

-se toinen antti