Painoväriä ja leivonnaisia

Onneksi tänäänkin kävi trafiikki, vaikka eiliset kolmen vieraan huippulukemat putosivatkin kahteen. Supersivistyneellä takapihapiknikillä etsauskaiverrus ja viehekalastusta käsittelevän lehtikuvituksen luonnostelu yhdistyivät 60- ja 70 lukujen taitteen ranskalaisten arkkitehtuurilehtien selailuun sun muuhun kylttyrelliin ja asialliseen toimintaan - takaperinkuperkeikkoihin; silmien, hampaiden ja kielien piirtelyyn pohjapiirroksille; ja kömpelösti urpoilevan oravanpoikasen nimeämiseen. Siitä tuli Ulla. Tänäänkin sai kakkua ja nukkua pitkään ja vedostaa ja kuunnella samaa biisiä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, tänäänkin oli ihan hyvä päivä.

Harkitsen ihmisten ilmoilla käväisemistä, mutta jos sitä vasta huomenna uskaltaisi.

Lyhyt sähkeuutinen työhuoneelta

Piirtelen pääjalkaisia STOP Miten niin oon taantunu STOP Kahvia on STOP Ja kahta kakkua STOP Tänään kävi vierailijoita STOP Huomennakin toivottavasti STOP

Mitä täällä oikein tapahtuu?

Välillä mietin, mitä omassa päässäni oikein mahtaa liikkua. Vaikka tiedän useimpia ulkopuolisia kummastelijoita paremmin ne syyt ja nyanssit, jotka toimintaani ohjailevat, löydän yhtäkkiä itseni kolmelta yöllä nostamassa kuparia toiseksi viimeisestä syövytyksestä - ja kysyn: mit vit, Aino, oikeesti?

Ei, tuo ei ihan pitänyt paikkaansa. En nostanut kuparia happoaltaasta hallitun ammattimaisesti (sillai ku sit siinä yöllisessä taidegrafiikkamontaasissa siinä leffassa, joka elämästäni joskus tehdään, toim. huom.), vaan kampesin ja revin. Olen näemmä mitannut tuon (kieltämättä tavanomaista pienemmän) altaan seinämät aikanani melko reteällä kädellä, joten sen mukaisiksi omaa fiksuuttani myhäillen leikkauttamani kupari oli juurikin millin pari liian leveä. Tietysti jos olisin sellainen aikaansaava ihminen joka ei edes tiedä mikä torkkunappi on mutta joka tietää aina, missä sen avaimet ja passi ja puhelin on, ja olisin saanut aikaiseksi hankittua sen uuden vanhan paperileikkurin jostain, olisin siististi nirhaissut ongelman tiehensä. Oli mun tarkoitus, mutta sit tuli kaikenlaista.

Mutta jos on päättänyt, että menee nukkumaan vasta kun syövytykset ovat valmiit, niin eihän siinä auta kuin viilata ja kirota, ei nyt välttämättä tässä järjestyksessä. Nyt se laatta sitten mahtuu melkein, ja kiusallanikaan en viilaa enää yhtään. Ja mitään en tästä kaikesta sitten oppinut, että sikäli.

Ai kun väsyttää.

Ei kai tämä ihan normaalia iltapuhdetta ole, mutta toisaalta kaikki normaali puhde on keskimäärin aika typerää sekin, niin. Ryhdyin miettimään, ettei minusta kyllä millään muulla elämän osa-alueella löydy sitä kärsivällisyyttä ja ehdottomuutta jonka joko liuottimet tai inspiraatio saavat esiin. Haluaisin olla useammin kärsivällinen ja ahkera ja ehdoton ja päättäväinen myös muilla saroilla, joten ehkä työhuoneeseen linnoittautuminen yökausiksi tekee minusta paremman ihmisen. Ehkä hourailen. Mietin sitä sitten aamulla, kun sipaisen siihen yhteen kohtaan hiukan kuivaneulaa, lähinnä noin niinkuin kontrastiksi sille spraymaalein runnotulle akvatintakuvalle. Yhden vedostuksen päästä saa nukkua.

Muuten, viimeaikaiset filminkehitykset toivat päivänvaloon muutakin kuin kuvia Playa de la Tokoin villeistä kesäöistä ja saaristossa ruotsalaisia nuortenkirjoja ääneenlukevista autotallitytöistä. Merkinnän alussa tämän hetken virallinen taiteilijamuotokuva, lopussa vähemmän virallinen. Huomatkaa edellisessä limsapullo ja kahvikuppi, jälkimmäisessä termari ja skumppalasit - elämän perusedellytykset, toisin sanoen.


Kettu kuittaa.

Torstai on taidetta täynnä

Uusi vakituinen autotallipäivä on valittu ja varovasti vakiinnutettu. Torstaisin meidät löytää hyvällä todennäköisyydellä Espoosta, tervetuloa joukkoon. Viime viikolla keskityttiin kyllä enemmänkin skumppaan, lohivoileipiin, mozzarellasalaattiin, maa-artisokkakeittoon ja ruunebergintorttuihin. Yleensä yksi meistä saa jotain taiteellista aikaiseksi, luovuus liikkuu vuoroviikoin tekijästä toiseen. Tosin epäilen, että nuo yhdet lurjukset, jotka pääsevät taiteilemaan koulutuksen varjolla tulevat autotallille taidetta pakoon enempikin. Luulen, että nauttivat kuitenkin siitä sohvanpohjasta ja rauhallisesta pienestä hyörinnästä. Saa siellä neuloakin, ei sillä. Ääneenlukuprojektina meillä on tällä hetkellä Helena Sinervon Runoilijan talossa.

Aloimme kirjoittaa lokia siitä, kuka tallilla on käynyt, mitä on tehty ja mitä syöty. Vieraat ovat myös tervetulleita raportoimaan, mikä vieraskirja se muuten olisi!

Se on vedos!

Olen tehnyt uuden vedoksen, uudesta puupiirroksesta. Olen siitä hyvin hyvin mielessäni ja ehkä vähän ylpeäkin. Tai ainakin olen esitellyt koevedosta suurinpiirtein kaikille, joiden kanssa olen ollut eilisen jälkeen tekemisissä. Painoväri sormissa ja vähän muuallakin hymyilyttää. Yritän kuitenkin olla vasta varovaisen innostunut, että jotain uutta on syntynyt, ja että torstai on vähän niin kuin uusi autotallipäivä. Ettei se vain säikähdä pois!

Tämän puupiirroksen nimi on Kesäilta Seurasaaressa. Skissailin siellä viime kesänä yhtenä ihanan lämpimänä iltana, kun ihmiset istuskelivat kallioilla ja jotkut kävivät iltauinnilla. Harkitsen vielä tekeväni toisen laatan tähän työhön, ehkä näette lopputuloksen myöhemmin.

Jännittäviä kuva-arvoituksia taiteellisille lapsille

Metkoja jekkuja ja pari Jekkua

Kun tytön toiseen ranteeseen on tatuoitu vedosmerkintä (oikeesti) ja toiseen Jaloviinatähti (oikeesti), on ainoastaan luonnollista, että tyttö istuu tiistai-iltana baaritiskillä rouhimassa mezzotintaa hyvin metkoon laattaan. Metko on melkein sama asia kuin metka, muuten, mutta se oli aikanaan lukiokurssin lyhenne, kun kurssin nimi oli pidemmässä muodossaan Metalligrafiikan kokeiluja. Sillä kurssilla oli niin metkaa, että tyttö osti vuotta myöhemmin oman syväpainoprässin.

Se tyttö aikoo hankkia itselleen jännetupintulehduksen seuraavien kahden viikon aikana, joulusesonki kun on. Sivumennen mainittakoon, että se on tällä hetkellä innoissaan villeistä puupiirroksen vedostuskokeiluvisioistaan (harjaustekniikkaa, yhden laatan tekniikkaa ja maalauksellista sähläilyä!) ja pehmeäpohjan ja akvatintan luontevasta mutta vastasolmitusta liitosta.

Huomenna sitten

Täällä pitäisi siivota. Muutin syövyytyssuunnitelmaani äsken vähemmän taiteellisin perustein, kun en löytänyt kiillotuspuikkoani.

Tänään toimintani on ollut pahemmanlaatuista kuparin tuhlausta, mutta pois ei ole lupa lähteä ennen kuin akuuteimmat kiireisistä projekteista ovat jotenkin paremmalla tolalla. Paras suoritukseni toistaiseksi oli ehkä autotallin avaimien strateginen hukkaaminen juuri, kun hapossa oli laatta, jota en sitten päässyt sisään pesemään ajoissa. Kahvia kuluu luvattoman paljon, piirtimetkin ovat hukassa ja vedospaperi loppuu ihan kohta.

Tää piirtää, huonosti

Nyt menee abstraktiks. Elämä nykii absurdin puolelle. Ja kynä ei pysy kädessä.

Paitsi että irkkubaarissa eräänä maanantaina vietettyjen noin yhdentoista tunnin aikana mun syliin tiputettiin harvinainen pala inspiraatiota, kun sisään käveli mies, jolla oli Naama. Skissailupaperin puutteessa tartuin... passiin. Tunnustetaan. Rikollisuus tuntuu erityisen hyvältä maanantaisin. Viime maanantaihin kuului liisteriä, sekin oli kivaa.

Piirustusolojen puutteessa olen maalannut, kuvitelkaa. Kymmenen senttiä leveä pensseli, vain se yksi, sottaili kummien poppien soidessa autotallin oveen kiinnitettyä litoposteria.

Se oli hauskaa.

Hauska on parasta, mitä minulle voi juuri nyt tapahtua.


Kysyttäessä, mitä aion viikonloppuna, vastaan, että aion pysyä erossa vaikeuksista. Käyttäytyä hyvin. Istua sängyn laidalla, syödä kaalia, langata hampaita. Käydä syyskävelyillä. Draamat ja hankaluudet löytävät minut näemmä turhan helposti, ja niiden eksyttäminen saattaa olla pitkällinen projekti.

Tähän auttaa vain vapaa viikonloppu ja tyhjä luonnoskirja. Vaikka ei se kirjan puutekaan näemmä oikeaa Naamaa pidättele paperilta, jos sellainen vastaan sattuu. Rakas lukija, tai te molemmat, ensi kerralla avautumisfiiliksen iskiessä puhun teille ulottuvuuksista. Ehkä siistein juttu koko maailmassa on se, että kolmiulotteiset muodot saa kaksiulotteisiksi, ja se, kuinka aivo kääntää kaksi takaisin kolmeksi!

Olen piirtänyt huonosti aika kauan jo. Sitten en piirtänyt ollenkaan, kun ahdisti se huonous. Sit alko ahdistaa se, ettei tehnyt ollenkaan. Sit otin käteen kynän sijaan sudin, koska silloin en voi ainakaan liikaa itseltäni odottaa, kun en siinä lajissa itsestäni turhia kuvittele. Ei sillä, että kynänkään kanssa yleensä turhia kuvittelen, koska sen kanssa olen pirun hyvä, kun olen.



Bläh. Taideoksennus tulee marjapuuroisina, etikkaisen vihreinä tärpätillä laimennettuina läiskinä paperille, penseinä päinä, jotka päätyvät paperilta minne lie.

Toisinaan olen vähän aikaa onnellinenkin.

Joku roti!

Kuka piru on käynyt viimeksi kuluneen viikon aikana syömässä reikiä mun prässihuopiin? Käsi ylös virheen merkiksi! Julistan Espooseen sotatilan, kaikki pieneläimet listitään havaittaessa. Itsensä ja maailman välisen paradoksin tiedostavat luontokappaleet ovat edelleen tervetulleita autotalliin kahvittelemaan, jos tyytyvät syömään mun leipomuksia grafiikanvälineistön sijaan.

---

Kirjoittaja on sitä mieltä, että luonto on harvinaisen perseestä, ja että uusiin prässihuopiin kuluvilla varoilla olisi saanut hankittua esim. autotallin jääkaapin täyteen skumppaa.

Viikonloppu, minä rakastan sinua.

Huomenna on autotallipäivä. Sunnuntai on mun lempipäivä, mikä on teidän? Oikeastaan pitäisi kai olla autotalliaamupäivä, mutta tässä sitä ollaan vielä hereillä ja vilkuillaan laattaa, johon vois oikeestaan siirtää ton skissin ja nukkua sit vähän pidempään.

Autotallityttöjen kommuunissa vietettiin tänään villin raflaavaa lauantai-iltaa pyöränkorjailun ja porkkanakakun merkeissä. Porkkanakakun syömiseen tarvitaan kymmenen ystävää, ja pyörä näyttää helposti liikuttavan projektinomaiselta, jos sen spraymaalaa vaaleanpunaisella ja kromilla.

Fillari, jossa toimivat esim. jarrut liittyy taiteeseen siten, että yhdistettynä tallella olevaan avaimeen (sitä on ylpeä pienestä, kun ei voi ottaa mitään itsestäänselvyytenä!) se lyhentää matkan kodin ja työhuoneen välillä varttiin. Lisäksi se mahdollistaa syövyttelyreissut silloinkin, kun julkinen liikenne ei niitä tue. Mikä vapaus, mitkä mahdollisuudet!

Kaikki siisti tapahtuu öisin, sanovat aikuiset mitä lystäävät.

Mezzo, minä ja maailmanloppu

Kaikkea sitä oppii, kun omaa blogiaan lueskelee. Arkistojen kätköistä kun saattaa löytyä vaikkapa seikkaperäistä opastusta mezzotintan saloihin - ja mikäpä sen hauskempaa kuin vaativan ja työteliään uuden tekniikan opettelu lempityylilläni, summamutikassa!

Asiat ovat juuri näinä päivinä niin sekavia tämän graafikon päässä ja pajalla, että universumin symmetria rajoittuu siihen, että ruoan lämpimänä pitoon tehty ja sittemmin pehmeäpohjustuksia varten autotalliin omittu lämpölevy pitää nyt autotallissa lämpimänä kahvikuppia. Ympyrä sulkeutuu!

Mezzotinta taitaa olla minulle ihan sopiva tekniikka - dramaattinen, vaivalloinen, saa ihmiset pudistelemaan päätään ja kysymään, miksi teen asiat itselleni niin vaikeiksi. No koska!

Ihmeen valokuvamaista jälkeä sitä saa aikaiseksi, kun tekniikka antaa mahdollisuudet ääriviivoista eroon hankkiutumiseen. Sekös sopii silloin, kun oma piirustusjälki tuntuu suurimmalta viholliselta! Yksi hakutyö valmiina. Neljä tarttis vielä. Neljä päivää aikaa. Vedetään henkeä. Ja taas mennään.