Paitsi että irkkubaarissa eräänä maanantaina vietettyjen noin yhdentoista tunnin aikana mun syliin tiputettiin harvinainen pala inspiraatiota, kun sisään käveli mies, jolla oli Naama. Skissailupaperin puutteessa tartuin... passiin. Tunnustetaan. Rikollisuus tuntuu erityisen hyvältä maanantaisin. Viime maanantaihin kuului liisteriä, sekin oli kivaa.
Piirustusolojen puutteessa olen maalannut, kuvitelkaa. Kymmenen senttiä leveä pensseli, vain se yksi, sottaili kummien poppien soidessa autotallin oveen kiinnitettyä litoposteria.
Se oli hauskaa.
Hauska on parasta, mitä minulle voi juuri nyt tapahtua.
Kysyttäessä, mitä aion viikonloppuna, vastaan, että aion pysyä erossa vaikeuksista. Käyttäytyä hyvin. Istua sängyn laidalla, syödä kaalia, langata hampaita. Käydä syyskävelyillä. Draamat ja hankaluudet löytävät minut näemmä turhan helposti, ja niiden eksyttäminen saattaa olla pitkällinen projekti.
Tähän auttaa vain vapaa viikonloppu ja tyhjä luonnoskirja. Vaikka ei se kirjan puutekaan näemmä oikeaa Naamaa pidättele paperilta, jos sellainen vastaan sattuu. Rakas lukija, tai te molemmat, ensi kerralla avautumisfiiliksen iskiessä puhun teille ulottuvuuksista. Ehkä siistein juttu koko maailmassa on se, että kolmiulotteiset muodot saa kaksiulotteisiksi, ja se, kuinka aivo kääntää kaksi takaisin kolmeksi!
Olen piirtänyt huonosti aika kauan jo. Sitten en piirtänyt ollenkaan, kun ahdisti se huonous. Sit alko ahdistaa se, ettei tehnyt ollenkaan. Sit otin käteen kynän sijaan sudin, koska silloin en voi ainakaan liikaa itseltäni odottaa, kun en siinä lajissa itsestäni turhia kuvittele. Ei sillä, että kynänkään kanssa yleensä turhia kuvittelen, koska sen kanssa olen pirun hyvä, kun olen.
Bläh. Taideoksennus tulee marjapuuroisina, etikkaisen vihreinä tärpätillä laimennettuina läiskinä paperille, penseinä päinä, jotka päätyvät paperilta minne lie.
Toisinaan olen vähän aikaa onnellinenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti