Ilman sivuprojektia ei ole mitään

Koti on, ja kauniit huoneet. Siitä myöhemmin. Älkää peljätkö, emme ole uuvahtaneet onnellisen keski-ikäiseen villasukkatassutteluun teekuppi käpälässä, emme unohtaneet taidetta emmekä sen kavereita hauskaa, spontaania ja projektia!

Olemme mm. seonneet täysin siinä Vaasankadun kivassa kaupassa, josta saa spraykannuja ja maalitusseja ja jossa myyjäpoika nauraa hyväntahtoisesti sille, joka "on noin innoissaan jostain väristä". Iltaisin on keskusteltu intohimoisesti tämän vihreän ja tuon purppuran yhdistelmästä, skissailtu seinän kokoisia suunnitelmia, ja jostain syystä levitetty huomattavia määriä sokeria keittiön lattialle, vahingossa, usein.

Olemme myös, edelliseen liittymättä, kiivenneet kymmenen aikaan sunnuntaiaamuna erään baarin ikkunasta sisään, tosin luvan kanssa ja ulkopaikkakuntalaisen tanssijavahvistuksen kera. Sittemmin vietimme monia tunteja tuon baarin vessoissa, sillä koimme, että meillä oli annettavanamme enemmän, kuin niillä, jotka olivat kirjoitelleet seiniin Jeesuksesta.

Tämä poikkitaiteellisuus on, myönnettäköön, kovin epägraafikkomaista. Mikäköhän piru meihin on iskenyt? Listaan lisättäköön se, että ensimmäinen perheillallinen uudessa kodissa päättyi ex tempore pastissiviiksihaastatteludokumentin kuvaussessioihin! Yhtään ei hihitelty!

Pastissiviiksihaastatteludokumentti, luit oikein.

Sivurooleissa uuden kodin arkea värittävät tarra-askertelut, uintiretkeily, stencil-kuvioitu keittiöjakkara, banaaniaforismit, valistunut kierrätyspolitiikka, loputtomat leivonnaisvarannot, yölliset hiustenleikkuut ja hämmentävä määrä papuja, pähkinöitä ja siemeniä.

No, myönnetään: villasukat, teekupit ja keski-ikäinen tassuttelu ovat oikeasti tosi jees. Lauantaina aiomme pitkästä aikaa työhuoneelle, paluu graafikonelämään alkaa kolme... kaksi... yksi...