Haarakonttoria etsimässä

No niin. Olen nyt täällä Barcelonassa, vaikka kaikkihan sen jo tietävät. Olen aloitellut uutta elämääni kokeillen, haistellen, katsellen, pelokkaasti, innostuneesti, väsyen ja aina välillä tuntien itseni hyvin toiveikkaaksi ja varmaksi siitä, että hyvä tästä tulee. Jotenkin luulen, että kaupunki ei kuitenkaan tunnu kodilta, ennen kuin saan sotata itseni painovärillä ja tuoda uuteen pikkuruiseen huoneeseeni uusia vedoksia. Siispä olen etsinyt kaupungista mahdollisuuksia ja välineitä tehdä taidetta.

Jo ennen Espanjaan tuloani löysin netistä grafiikan ateljeen, joka vaikutti täydelliseltä. Ensimmäisinä päivinäni täällä kävin monta kertaa ateljeella kurkkimassa, onko ateljeen omistaja ja taiteilija Roser Saler paikalla, ennen kuin tänään onnisti. Monet kerrat kohtasin suljetun, ateljeeksi tunnistamattoman tilan, jonka oven päällä luki "smoll bar". En ollut varma, onko ateljeeta edes olemassa. Yritin tähyillä, näkyykö ateljeen ympäristössä mitään merkkejä grafiikasta. Happoroiskeita, painoväriä, trasselisilppua. En nähnyt. Olin kuitenkin melko varma, että näin oven yläpuolella olevasta ikkunasta painoväripurkkeja - pysyin toiveikkaana.

Suuntasin taiteen etsinnän kuitenkin väliaikaisesti muualle: etsin kaupungista epätoivoisesti taidetarvikekauppaa, mistä saisin joitakin välineitä kotiin ensihätään. Ensimmäinen löytämäni kauppa oli Temperaan ja Tuubiin verrattuna miniatyyri, vaikka tavaraa oli luultavasti yhtä paljon. Liike oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka kaikki osasivat sanoa katalaaniksi, mitä tarvitsivat. Myyjät olivat kiireisiä ja tympeitä. Pakenin paikalta.

Eilen löysin toisen taidekaupan, mistä löysin linolevyä, mutta en muuta. Liikkeen myyjä kuitenkin osasi vihjata minulle, mistä saisi vaneria - madera contrachabada! Pitkän puikkelehtimisen ja yhden väärän osoitteen jälkeen löysin tallin, missä oli vihaisia vanhoja miehiä ja paljon puutavaraa. Yksi käppyrä murahdellen suostui lopulta leikkaamaan minulle minikokoisia vanerin paloja! Vaneri on kylläkin jotain kummallista, kevyttä puuta. Olin kuitenkin hyvin voitonriemuinen. Tuntui hieman enemmän siltä, että asun tässä kaupungissa, kun sain hankittua jotain niin erityistä ja tärkeää.

Tänään minua sitten kohtasi lopullinen onnenpotku: Tapasin taiteilija Roser Salesin ateljeella, joka sijaitsee noin 100 metrin päässä uudesta kodistani. Nainen oli todella mukava, ja kutsui minut huoneeseensa keskustelemaan mahdollisuuksistani osallistua ateljeen toimintaan. Sovimme, että aloitan kahdeksan kerran (8*3h) kurssilla, mistä luultavasti 5 kertaa teen etsausta, kuivaneulaa, akvatintaa ja sokeriakvatintaa Roserin opetuksessa, ja loput 3 kertaa mezzotintamestarin henkilökohtaisessa ohjauksessa! Kurssille tulee lisäkseni ainakin yksi toinen tyttö, mutta ymmärsin, että kyse on todella henkilökohtaisesta opetuksesta. Kurssi alkaa lokakuussa.

Kurssin jälkeen saan varata ateljeesta itsenäistä työskentelyaikaa tai jos haluan ja pystyn maksamaan vähän enemmän, oman vakituisen työpöydän ja avaimen, jolla pääsen sisään 24/7! Sisaret, nyt kuuluu hyppiä tasajalkaa ja kirmata talon ympäri, ehkä juoda vähän skumppaa - haarakonttori on löytynyt!

On hyvä, jännittynyt ja ylpeä olo. En malta odottaa ensimmäistä kertaa ateljeessa. Sitä ennen pitää hankkia syväpainopaperia ja ihan pakko luonnostella jotain, että jos menen lukkoon ateljeella, on jotain mistä aloittaa.