Kupari elää. Sen jo tiesimmekin, onhan sillä usein oma tahtonsa. En voinut olla skannauksella ikuistamatta vanhojen laattojeni pintaan vuosien saatossa hapettuneita värikimaroita. Nykyään laatat saa tietty puhdistettua "salaatinkastikkeella" (vettä, suolaa ja etikkaa, eli se ainut pullo graafikon työpöydällä, josta juominen olisi vain epämiellyttävää, ei vaarallista), sen sijaan, että ne pitäisi säilöä lypsyvoiteessa.
Haluaisinkin nyt graafikkoystäviltäni kysyä: onko tämä kehitys edistystä? Onhan hienoa, että laatat saa kirkkaiksi vaikka kuinka pitkän ajan jälkeen, mutta jos tätä mahdollisuutta ei olisi, jos laatat vanhenisivat vääjäämättä... saisinko vedostettua sarjani valmiiksi? Olisinko vähemmän laiska optimisti, saattaisinko työn ihan oikeaan loppuun?
Olen joka tapauksessa ylpeä vedostuskirjastani, jossa on tilaa yhden eliniän aikana tehtyjen töiden merkintöjen kirjaamiseen. Siihen täyden sarjan vedostuksen merkintä tuntuu niin hyvältä, että olen taas saanut muutamia sarjoja valmiiksi. Lisäksi olen päässyt liimailemaan kirjaan pieniä pyöreitä punaisia tarroja kokonaan myydyn sarjan merkiksi. Vähänkö se oli kivaa!
Melkein yhtä mukavaa on siivota liitujauhon kanssa laatta kiiltäväksi. To the batcave!
1 kommentti:
Eikö ne entisajan graafikot muka osanneet puhdistaa laattojansa etikalla?
Lähetä kommentti