Kiitos kun ootte sellaisia, että kun joku sanoo "meidän pitäis järjestää näyttely", niin se ihan oikeasti tapahtuu.
Olen kirjoittanut listoja, toimittanut vedoksia niiden ostajille ja muistellut kaikkia rohkaisevia asioita, joita kuulin viikonlopun mittaan sekä ihmisiltä, jotka olivat jo rakkaita, että ihmisiltä, joita en tuntenut, mutta joita aina välillä teki mieli halata sen takia, mitä ne sanoi.
Yritän nyt mennä järjestelemään myyntikansion raatoani, sitä luurankoa, joka on jäljellä. En voinut tehdä sitä aiemmin rauhassa, sillä äiti norkoili vieressä ja kiukutteli ja syyllisti. Se on katkera, koska laitoin sille säännöstelyn päälle, koska mun mielestä se ei voi aina omistaa kappaletta kaikista mun töistä. Äidit ei vaan tajuu. Ai niin, Elina: äiti oli myöskin himoinnut juuri sitä vedosta, jonka lopulta sain sulta vaihtarina. Ähäkutti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti