torstai 18. helmikuuta 2010

Terveisiä tärpätiltä!



Seuraa teknistä informaatiota supertekniseltä autotallikirjeenvaihtajaltamme: pyöreä kuparilaatta leikataan suorateräisellä paperileikkurilla niin, että neliöstä leikataan kulmat pois, sitten leikataan taas kaikki kulmat pois ja taas ja taas, ja lopuksi syntyneen tosimonikulmion kimppuun hyökätään viilan kanssa. Viilan kanssa rikotaan omia käsiä, kunnes hermot menee, missä vaiheessa on hyvä päättää, että on se ihan tarpeeksi pyöreä.

Kuparin taustan suojaamisessa toimii muuten kohtuullisen hyvin sellainen oikein tönkköläski peittomusta spray ("Only CoversAll covers all!"), jonka ainoana miinuspiirteenä mainittakoon, että sen kuivuminen ei-huokoisella pinnalla kuten kuparilla vie noin neljä kärsivällisyyttä.

Muissa uutisissa: suorien viivojen lakkaaminen oksalakalla on vaikeaa. Radio Helsingin taajuus on edelleen kohdillaan autotallin radiossa. Kantagraafikko ei ole jaksanut siivota työhuonetta siellä pyörremyrskynomaisesti materiaaleja misailtuaan, vaikka syytä olisi, ettei tarttis polkea jalkaa kun mitään ei löydy. Ja äidin jääkaapissa oli ruokaa! Huraa! Siis oli.

On myös todella noloa tässä vaiheessa elämäänsä kämmätä kovapohjustus näin täydellisesti. Siis mitä, osaanko mä edes istua enää?

Tiedättekö muuten, miltä näyttää, jos niitä laatikon pohjalta löytyneitä raaputuskirjaimia raaputtelee kupariin, ihan normaalisti ennen hartsia ja happoa (on muuten todella noloa tässä vaiheessa elämäänsä unohtaa laatta sinne happoon ihan omiksi ajoikseen)? No älkää nyt viitsikö valehdella, ettekä tiedä. Kolmiulotteiselta näyttävän, skarpinhalkeilleen tekstin yhdistämistä vedoksiin estää enää taidegrafiikan perustavanlaatuinen peilikuvaisuus. Jos uusien vedoksieni nimiksi muotoutuu jotain sellaista kuin HÄVYTTÖMÄT, HIMOITTAVA, TÄYTTYMYS, AUTTOIVAT, VATTU tai UMAMI, tiedätte, mitkä käytännön realitee... siis taiteellinen ilmaisuvoima siinä puhuu!

tiistai 16. helmikuuta 2010

Kyllä! Kyllä! Kyllä!


Voi veljet, voi siskot! Pitäkää kiinni piirtimistänne, taas mennään!

Postikeskuksen taidegraafisin lajittelurobotti, se allekirjoittanut, teki tänään töitä aivot säästövirralla, kun se tapahtui, noin vain: "Seinäjoki...(tonne) Kuopio...(tonne) TamperPUUPIIRROS! Se on... tietty, ja harjaustekniikka paitsi et ja just niin! Ja sillon siihen syntyy se kovin kontrasti mutta kuva-ala rajautuu... Yhden laatan tekniikka, ja sit jotain kitinväristä..."

Pokka ei riittänyt siihen, että olisin pudottanut paketit käsistä ja sännännyt ulos, eikä kunto puolestaan siihen, että olisin suoraan samoilta kannoilta juossut Tapiolaan asti vaneria öljyämään. Tyydyin hyppimaan paikallani ja lähettämään tekstiviestejä tahoille, jotka ymmärsivät helpotukseni määrän. Ei auttanut yhtään, olisi tarvittu uskallusta ja lihaksia, suuria ja dramaattisia eleitä.

Seuraavaan kahvitaukoon mennessä minulla oli Suunnitelma, Aikataulu, muistikirja täynnä katkonaisia merkintöjä ja ylikierroksia aivoissa. Kuka latasi inspiraation jonkinlaiseen sarjatuliaseeseen, otti minut jyvälle, löi kymmenen uutta kuvaa tajuntaan?

Olen niin helpottunut, että melkein itkettää, niin innoissani, että tuntuu kuin jännittäisi jotain, ja kaiken huipuksi olen sinetöinyt kohtaloni ylittämällä normaalin kofeiininkulutukseni reippaasti! Aion lähiviikkoina vetäytyä intensiiviseen, onnelliseen taidekuplaan, jossa muulla maailmalla ei ole juuri väliä. Tilitän toki tunnollisesti joka piirron, joka hartsin, joka viiltohaavan, joka vedostuskaljan. Jos minua haluaa tavata, on parempi tulla suosiolla työhuoneelle, mutta siellä joutuu sitten kuuntelemaan suhteetonta intoilua akvatintan tekemisestä spraymaalein! KYLLÄ VAIN!

--
Kirjoittaja pohtii, onko mahdollista spraymaalata vasemmalla kädellä samalla kun kaivertaa vaneria oikealla, ja raportoi tuloksista pikimmiten.