Mezzotinta - onko se sen arvoista?

Mezzotinta on ihan kummallinen tekniikka. Ensin nähdään ihan hirveä vaiva siihen, että työstetään laatan pinta kokonaan rosoiseksi. Sitten nähdään toisen kerran älyttömästi vaivaa, kun laattaa aletaan kiillottaa niistä kohdista, joihin halutaan valoa. Vedostaminen on tosi tarkkaa ja hidasta hommaa - laatta pitää putsata äärimmäisen varovaisesti, ettei sen pinta kulu. Hyviä vedoksia ei yleensä saakaan enempää kuin esimerkiksi carborundumissa. Kaikki tämä vaiva ja lopputuloksena pieni sarja! Kuka hullu siihen ryhtyy?

Opettajani Andrea ateljeella vaikuttaa kyllä melko täysipäiseltä tapaukselta ja hänen erikoisalaansa on juuri mezzotinta. Andrea osallistui juuri mezzotintakurssille Skotlannissa ja sanoi, että muita huurupäitä on kiva tavata, kun koko maailmassa on niin vähän porukkaa, joka tosissaan tekee tätä tekniikkaa. Ovat kuulemma "kiinnostavia tapauksia". Äärimmäisen kiehtovaa minun mielestäni, suorastaan salaseuran kaltainen yhteistö! Olen etuoikeutetusti päässyt kurkistamaan salaseuran toimintaan ja aion nyt kertoa teille kaiken, mitä olen oppinut! Käytännön koulutus tapahtunee ensi kesänä eräässä autotallissa...

1. Vaihe. Kuparilaatan työstäminen, "rocking".
Tähän tekniikkaan sopii parhaiten tavallista paksumpi kuparilaatta, esimerkiksi 1,5mm paksu läpimitaltaan. Tavallinen 1mm paksu laatta kuitenkin tarvittaessa kelpaa - itse käytin sellaista, kun tästä kaupungista oli _mahdotonta_ löytää paksumpaa (tai löytyi, mutta siitä verstaasta olisi pitänyt ostaa ainakin neliömetrin kokoinen levy, eivätkä ne suostuneet leikkaamaan kuparia...). Työväline on metallinen "rocker", hieman talttamainen väline, jossa on ohuessa terässä on hirveästi pieniä hampaita, kun katsoo läheltä. Tai mieluiten luupilla, siitä on tässä tekniikassa paljon hyötyä. Hampaiden pitäisi olla kaikkien ehjiä, että tulee hyvää jälkeä.

Laattaa työstetään kitkuttamalla työvälinettä hieman kaltevassa asennossa sivulta toiselle nopeasti heiluttaen. Kitkutukseen tarvitaan jonkin verran voimaa, että työväline etenee laatalla. Välineellä kitkutetaan laatan pinta kokonaan 1) horistontaalisuunnassa 2) vertikaalisuunnassa 3)diagonaalisesti jyrkässä kulmassa (kulmasta kulmaan) ja 4) diagonaalisesti, loivemmassa kulmassa. Kaikissa suunnissa sekä ylös, että alas. Kaikki suunnat monta kertaa. Ymmärrättekö? Siis ensin vaikka asetetaan laatta horisontaalisesti eteen, sitten lähdetään kitkuttamaan vaikka vasemmasta alakulmasta vasempaan yläkulmaan. Kun yksi kitkutusrivi on valmis, tehdään toinen viereen, mutta huom! hieman edellisen rivin päälle kunnes koko laatta on täynnä samansuuntaisia kitkutusrivejä. Sitten käännetään laatta ympäri 180 astetta niin, että se on taas horisontaaliasennossa. Kitkutetaan sama juttu uudestaan. Vaihtoehtoisesti, jos osaa, voi olla kääntämättä laattaa ja kitkuttaa sekä alhaalta ylös, että ylhäältä alas. Usein kuitenkin graafikolle vain toinen suunta on luontainen. Tämä on vähän niin kuin vasen- ja oikeakätisyys. Kun horisontaalisuunta on hoidettu, käännetään laatta vertikaaliasentoon ja sama juttu uusiksi. Kun kaikki suunnat on hoidettu, aloitetaan alusta. Mielellään muutama kerta koko setti, liikaa ei voi työstää.

On tärkeää saada hyvää, tiheää, tasaista kitkutusjälkeä heti alusta asti. Mokailut paistavat laatasta läpi helposti, vaikka päällä olisi kuinka monta kerrosta. Niin kuin Andrea sanoi, "älä tee töitä koskaan vihaisena, väsyneenä tai nälkäisenä". Mezzotintagraafikon on oltava onnellinen, hyvin nukkunut ja kylläinen. Tärkeitä huomioita kitkutusvaiheesta:

-Älä riko kitkuttimen (Termi suomennettu, tsädääm! On sille ehkä joku virallinenkin suomennos?) pikkuruisia hampaita kitkuttamalla sitä laatan reunan yli. Lopeta aina ennen kuin lähestytään reunaa. Reunoille jää siis työstämättömät raamit, mutta palataan siihen myöhemmin!
-Kitkutinta on heilutettava oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle melko isossa kaaressa, niin, että koko kitkuttimen terä jättää jäljen laatalle.
-Kitkutus on helpompaa, kun löytää nopean rytmin.
-Oma ongelmani oli se, että kitkutusjälki oli liian harvaa: terän jälkien välissä oli selkeä aukko. Ongelmaan auttoi yleensä se, että kitkutinta painoi enemmän, siis käytti enemmän voimaa.
-Kitkutusriveistä on vaikeaa saada suoria, etenkin diagonaalisuuntaan. Mikä auttaa: katso määränpäätä. Kitkutin löytää perille kuin itsestään suoraa reittiä. Olen huomannut saman toimivan esimerkiksi kun pyöräilee Barcelonan keskustassa ihmismassan keskellä.

No niin. Laatta on työstetty, kun pinnassa on niin tiheä verkosto terän jälkiä, että niitä ei enää erota. Pinta on tasaisen karhea, eikä siinä näy yhtään aukkoja. Lopuksi laatan reunat voidaan työstää tällaisella rullaimella! Se on oivallinen työkalu myös kuivaneulatöissä... Rullaimella ei toki tule samanlaista jälkeä kuin kitkuttimella, mutta eroa ei juuri huomaa pienellä alueella.

Huomio1: Laatasta on mahdollista rajata myös vain pieni alue, jonka työstää, jos ei halua mezzotintaa koko laatalle. Laatan päälle laitetaan riittävä kerros paperia, johon on leikattu halutun muotoinen aukko, ja työstetään alue paperin päältä.

Huomio2: Työn edistymistä ja laatua on jatkuvasti seurattava. Siksi työpöydällä on oltava oikeanlainen valaistus. Valo pitää "hajottaa" pehmeäksi esimerkiksi kuultopaperin avulla. Japanilaisen kuulemma käyttävät muovipussia, joka on täytetty vedellä?! No, joka tapauksessa työn jälki näkyy ihan erilailla oikeanlaisessa valossa. Myös luuppia kannattaa käyttää.

Yllä oleva kehikko, johon on tehty kuultopaperista ikkuna, on kuulemma Skotlannissa kurssilla olleen japanilaisen mezzomestarin kehittämä juttu! Nyt se leviää Suomeenkin, huraa!

2. Vaihe. Kuparilaatan kiillottaminen.
Kuparilaatan pintaan voidaan nyt varovaisesti luonnostella/siirtää haluttu kuva esimerkiksi lyijykynällä. Tässä vaiheessa kannattaa miettiä tarkkaan, kuinka monta eri tummuutta laatalle haluaa, ja mihin kohtaan mitäkin. Aivan kuten tekisitte akvatintaa! Täysin kiillottamattomasta pinnasta tulee vedostettaessa mielettömän hieno musta. Tummempi kuin akvatintalla ikinä. Valkoista tulee luonnollisesti, kun kiillottaa laatan pinnan kiiltävän sileäksi niin, ettei yhtään kitkutusjälkeä enää ole nähtävillä. Laatan kiillotuksessa on oltava systemaattinen ja kärsivällinen.

Laattaa kiillotetaan tämän työvälineen terällä, joita on yhteensä kolme. Väline on kuin pieni veitsi. Kiillottimen oikea asento on etsittävä itse. Kiillotinta painetaan hyvin vähän, mutta pientä kuparipölyä on irrottava. Kiillotus tehdään väärin, jos pölyä irtoaa kerralla paljon. Laatta työstetään ikään kuin kerros kerrokselta. Ensin yksi kerros rosoisuutta varoen pois, sitten toinen, sitten kolmas... Hienovaraisesti. Pientä nyhväystä. Liike on äärimmäisen pientä, yksi "veitsenveto" voi olla vain 5mm pitkä. Työstetty pinta on tasainen, siinä ei näy mitään suuria skraaduja. Myös tässä vaiheessa on tärkeää työstää niin, että veitsenvedot menevät lomittain.

Oikeanlainen valo, luuppi ja kuultopaperi ovat avainasemassa tässäkin vaiheessa. Kuultopaperia kannattaa ottaa laatan kokoinen arkki, jonka aina välillä asettaa laatan päälle ja katsoo jälkeä sen läpi. Se auttaa huomaamaan, jos jälki on epätasaista.

3. Vaihe. Vedostus.
Kun laatta on valmis, alkaa jännittävä vedostusvaihe. Laatta puhdistetaan varovaisesti pintaa hankaamatta tärpätillä ja sinolilla. Käytettävän painovärin on hyvä olla hieman tavallista löysempää. Mestarini levitti painovärin laatalle telalla ihan kuten vaikka puupiirrosta tehdessä. Kuulemma myös kartongin palalla voi levittää. Painoväri levitetään erittäin perusteellisesti, niin, että koko laatta on aivan painovärin peitossa, eikä kuparia näy enää lainkaan.
Painoväri voidaan puhdistaa ensin tarlataanilla, varoen, ei liikaa. Enin painoväri vain pois. Mestarini suositteli puhdistusta tehtäväksi esimerkiksi kevyillä pyyhkäisyliikkeillä (viuh, viuh). Avainsana on äärimmäinen hellävaraisuus. Tarlataanin jälkeen loppu painoväri poistetaan - paljaalla kädellä! Kämmenellä tehdään samanlaisia pyyhkäisyliikkeitä varoen ja aina välillä kämmen kuuluu pyyhkäistä essuun! Hahaa, rakastan tätä tekniikkaa!

Kun painoväriä ei enää näytä olevan ylimäärin (kuparilaatan pinta näyttää yllättävän tummalta vedostusvalmiina), pyyhitään varovasti laatan kantit ja vedostetaan prässillä. Arvatkaas, mitä mestari neuvoi tekemään, etteivät painoväristä mustat kädet sotkisi paperia? Hieromaan niihin liitujauhetta!

Kun laatta on hyvin työstetty, valmiissa vedoksessa kuuluisi olla kauniita, tasaisia sävypintoja, ellei epätasaisuus sitten ole tavoite. Alla olevassa kuvassa osa koevedostani. Lopputulos ei ollut ihanteellinen, mutta laitan kuitenkin osviitaksi tämän kuvan kun en ole vielä ehtinyt tehdä parempia vedoksia!

Huomio! Laatta puhdistetaan lopuksi varoen, ja kun sitä ei käytetä, se peitetään kauttaaltaan hyvin, ettei pinta hapettuisi.

Lopuksi: Hyvät oppilaat, onko kysyttävää? Kommentteja? Kukin päättäköön itse, onko se sen arvoista. Itse aion ensi viikolla vedostaa lisää ja haaveilen uuden työn aloittamisesta. Niinpä oma vastaukseni kuuluu: on on! Vaivalloisuus, harvinaisuus ja outous tekevät tekniikasta vain entistä kiehtovamman. Graafikon masokismia?