Kuka vihaa vedosmerkintöjä nostaa käden ylös!
Olen tänään vältellyt huomiseen tenttiin valmistautumista merkkailemalla vedoksiani. Siitä saa hirveästi irti. Tuntuu siltä, kuin jotain olisi ihan oikeasti valmiina.
Vedosmerkinnöissä on se vika, että pitää päättää sarjan laajuus. Sitä taas ei osaa päättää millään. Joskus tuntuu uhkarohkealta kirjata onnistuneelle työlle pieni sarja, mutta ei yhtään juuri sillä hetkellä huvita vedostaa enempää varastoon. Silloin tulee helposti kirjattua liian suuri luku, kun ajattelee, että sitten niitä saa tehtyä myöhemmin lisää. Sitten unohtaa, mitä on kirjoittanut. Tai unohtaa, mihin asti sarjan on vedostanut.
Minulla on aiheesta tehtyjä sekavia muistilappuja niin paljon, että niillä voisi tapetoida puoli Eurooppaa. Niiden moniselitteisyyttä lisää se, että monilla töistä ei varsinaisesti ole nimiä, että merkintöjä on tehty useisiin muistikirjoihin, ja että kuvittelen usein muistavani asioita joita en tietenkään muista.
Graafikon uudenvuodenlupauksia, osa 1: vedostan sarjani kerralla, ainakin enemmän kerralla kuin ennen. Sitten olisi ehkä joskus valmiina niitä vedostettuja ja merkittyjä kuvia myyntiä varten jos joku tuttu niitä kyselee. Parhaassa tapauksessa voisi olla valmiina sellainen myyntikansio, johon on valittuna vedoksia, joita kehtaa näyttää, jonkinlaisessa järjestyksessä! Lisäksi voisi olla olemassa se sellainen kansio, jossa on ne vedokset joita ei raaski myydä, jotka haluaa itselleen. Sitten ne olisivat jossain erillään turvassa. Silloin huomaa hamstranneensa kaksoiskappaleita. Minun nurkkani hukkuvat omiin vedoksiin, entäs teidän?
Vedosmerkinnät ovat rasittavia. En halua ajatella suuria kokonaisuuksia silloin kun painoväriä on olkavarsissa asti!
Entä jos haluaa kokeilla vedostaessaan, tehdä samasta kuvasta erilaisia vedoksia? Minulle on joskus väitetty, että vain keskenään samanlaiset vedokset muodostavat sarjan. Entä jos haluaa tehdä samalla laatalla kymmenen uniikkivedosta? Ovatko ne kaikki työvedoksia? Merkitsenkö jokaisen 1/1? Onko se fuskaamista? Jokainen grafiikanlehti on hiukan erilainen, miten suuri ero mahtuu saman sarjan skaalaan? Pitäisikö osata päättää, miten laattansa haluaa vedostaa? Olisiko se jotenkin olennainen taito, tekisikö se ihmisen jotenkin enemmän graafikoksi? Kiukuttelen, jos joku väittää, että pitäisi tai tekisi!
Kertarykäisyllä vedostetuissa sarjoissa on se hyvä puoli, että realiteetit tulevat vastaan: isoihin vedoksiin kuluu paperia rutosti, esimerkiksi. On vapauttavaa, kun koko sarja on vedostettu, kun valmiit kuvat ovat pinossa. Lisäksi työ jaksaa vielä olla mielenkiintoinen. Jollei sitä jaksa enää katsella, ei se luultavasti ole niin hyvä, että siitä kannattaisi tehdä yhtään lisäkappaletta! Tulevaisuudessa huvittaa luultavasti mieluummin tehdä jotain uutta kuin palata vanhaan. Tänään tein jotain uutta: työn nimi on "Joo joo ihan kohta", se on "Ite oot ku eka sanoit" -työn (jonka vedosmerkinnät tein kans!) sisarteos, ja siitä on nyt vedostettu kappaleet 1/5:stä 5/5:een. Vedokset on merkitty ja neljä niistä on koeripustettu yhteiseen väliaikaispaspikseen, joka saa ne näyttämään melko juhlavalta sarjalta, vähän niin kuin olisin tiennyt mitä teen!
Ensi kerran kun myyn jonkun tuotokseni, ostan koko rahalla vedospaperia ja saatan sarjojani loppuun. Lupaan. Paitsi jos olen ehtinyt hukata muistilappuni siihen mennessä. Taidan tarvita työpajapäiväkirjan. Voisin tehdä sellaisen itse, kun kert olen niin strömsö.
Ps. Elina, unohdit levysi autotalliin. Oon kuunnellu lähinnä Reinoa.
Saga, inspiraatiota voi mitata käyttäen yksikkönä kappalemäärää, esim. noin kaksi ja puoli inspiraatiota minuutissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Mua alkoi ahdistaa todella paljon. Mä en ole ajatellut vedostusmerkintöjä tarpeeksi, en ole tajunnut, miten vaarallista on, jos niitä ei suunnittele huolella.
Mulle sanottiin, että "laita kaikkiin sarjoihin vedosmääräksi vaikka 25". Mähän laitoin. Mutta eihän siinä ole mitään järkeä! En mä vedosta läheskään kaikkia sarjoja enää ikinä, ja nyt niissä on ihan liikaa vedostusvaraa.
Sitten: en ole IKINÄ kirjoittanut muistiin, kuinka paljon mitäkin vedostin. Sehän on sairasta! Entä jos antaa vikan vedoksen pois, sitten ei tiedä, montako niitä on vedostanut!
Onko olemassa joku korkein metalligrafiikan oikeus (KMO), jossa syytetään graafikoita, jotka vaikka myyvät muka kahdeksan vedoksen sarjan, mutta oikeasti vedoksia olikin kymmenen? Tuleeko musta lainsuojaton graafikko?
Itsehän olen aina tehnyt täytevedoksia vanhoihin sarjoihin vain tilauksesta, jolloin viimeinen merkitty vedos on aina jo maailmalla poisannettuna. Ilman kirjanpitoa (sotkuista, mutta silti) en tosiaan tietäisi ikinä, missä olen menossa.
Joskus kun on alkanut ahdistaa liikaa, myönnän tehneeni kiistakappaleista varmuuden vuoksi työ- tai koevedoksia, usein myös ns. taiteilijavedoksia (No en ees ite keksiny tota sanaa! Ihan varmasti oon lukenu sen jostain!)joka muistaakseni voi tarkoittaa vaikka sellaista ei-kaupallista kappaletta, jonka antaa ystävälle. Romanttista, mutta jos kaikki vedokset merkitsisi niin, ei vedosmerkinnöillä olisi paljoakaan painoa.
Lisäksi olen itsekseni omassa pienessä päässäni päätänyt, että maagisiin kirjaimiin t.p.l'a. sisältyy tekijän vakuutus muustakin kuin vedoksen teknisestä toteuttajasta, eli myös tämän rehellisyydestä.
Niinkuin että vedos on "taiteilijan itsensä painama, ja kyseinen taiteilija tarkoittaa hyvää hajamielisyydestään huolimatta, ei yritä tahallaan sumuttaa ketään ja on muutenkin ollut kiltti ja yrittää parhaansa mukaan pitää kirjaa vedoksista mutta jos menee väärin niin ei tarkoita sitä."
Tähän pykälään olen suunnitellut vetoavani KMO:n edessä. Voin olla sit sunkin asiaas ajamassa niillä käräjillä.
Huh, ihan alkaa tuskan hiki nousta, kun ajattelenkin sitä sekalaista pinoa niistä singeeraamattomista vedoksista, joita syntyi kevään aikana kuviksessa. Ja mulla sentään on alusta asti ollut käyössä sellainen vedoskirja! Sari taisi ekana vuonna mainita, että ilman sellaista olet pian ihan pihalla. Ja ihan syystä.
Mutta tässä yksi ihan kätevä vinkki niille, jotka miettii uniikki- ja sarjatöiden pulmallisia rajoja: T.p.l'a:n ja jotain kautta jotain merkinnän jälkeen voi vielä kirjoitaa e.v.(edition variates). Isoäiti kertoi - kun hämmennyksissäni ekaa sarjaani merkitessä päätin soittaa apua - että jotkut käyttää e.v:tä, silloin kun ei oikeen osaa päättää. Heh.
Vedosmäärä on yksi tekijä joka määrittää teoksen arvoa taidegrafiikassa. Yksittäisen grafiikanlehden hinta on pienempi jos otat siitä kolmenkymmenen vedoksen sarjan kuin jos ottaisit vain kymmenen vedoksen sarjan. Mitä uniikimpi, sen arvokkaampi. Kukin määritelkööt itse, kuinka suuri hintaero on - jos taiteilija kokee pienikokoisen teoksen arvon suuremmaksi kuin kolme kertaa suuremman uniikin teoksen, niin sitten sen arvo on suurempi. Ei tässä ainakaan omasta mielestäni ole mitään ultimaattista sääntöä - toivon näin.
Mutta, oli vedoksia kuinka monta tahansa, on tietenkin tärkeää että määrä merkitään vedoksiin totuudenmukaisesti. Jos vaikkapa on merkannut että vedossarjan suuruus on 8 kun todellisuudessa se on ollut 10, niin siten taiteilijahan tavallaan väittää sarjan yksittäisten vedosten olevan harvinaisempia ja sitä kautta arvokkaampia kuin ne todellisuudessa olisivatkaan. En ole koskaan kuullut kenenkään joutuvan tästä varsinaisiin hankaluuksiin, ja nämä merkintäpulmat tuntuvat loppupeleissä aidosti askarruttavan/kiinnostavan enemmän taiteen keräilijöitä, taiteeseen sijoittajia ja taidehistorioitsijoita. Mutta oikeinhan nämä teosken tiedot tulisi merkata eikä väärin. Itse pyrin pitämään mahdollisimman yksityiskohtaista vedostus/vedospäiväkirjaa. Jos menen myymään vedoksen sarjasta joka on vielä kesken, merkitsen sen ylös tyyliin "olet myynyt vedoksen nro X, vedoksia tehty määrä Y, saat vedostaa vielä määrän Z".
Jos vedosmäärää ei merkata, teoksen väärentämisestä tulee myös helpompaa. Jos missään ei lue, että jotain teosta on olemassa vain kymmenen kappaletta, teoksen voisi tavallaan kopioida rajattoman määrän ilman että kukaan kykenisi todistamaan kopioita väärennöksiksi. Sama signeerauksen kanssa - jos teoksessa ei ole signeerausta, mistä voi tietää varmuudella kenen tekemä se on? Kuulin joskus urbaanin legendan että Pablo Picasso olisi ystävilleen teoksiaan lahjaksi antaessaan jättänyt ne signeeraamatta, jotteivat ystävät voineet myydä lahjojaan eteenpäin. Mutta Picassosta nyt liikkuu kaikenlaista juttua, mene ja tiedä.
Toisinaan taidegrafiikan meininki huvittaa. On tiedettävä nimi, tekniikka, vuosi, vedosnumero, jotkut mainitsevat jopa paperin merkin/laadun/valmistustavan, varsinkin jos se tuo teokseen lisäarvoa (esim. käsintehty japaninpaperi).. Maalaus voi olla vain 'öljy kankaalle' ja se on siinä. Tunnen myös taiteilijoita jotka eivät kirjoita niin mitään merkintöjä tai lyhenteitä grafiikanvedoksiinsa. He eivät ole niistä niin kiinnostuneita tai ovat suorastaan merkintöjä vastaan. Kukin soutakoon tyylillään, kunhan vene kulkee eteenpäin.
Lähetä kommentti